Blues-Finland.com - Keikkaraportti: The ABCD of Boogie Woogie

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

11.4.2011 Zwingenberger, Watts, Green ja Waters
Boogieteoriaa edistyneimmillekin
Juice Leskinen tarjosi kahdeksankymmentäluvulla tuplalevyllisen
Boogieteorian alkeita. The ABCD of Boogie Woogie -niminen englantilais-
saksalainen superkokoonpano on vienyt homman kerrasta pidemmälle.

The Rolling Stones on näyttänyt viime vuosina keskittyvän lähinnä erilaisten
hintavien fanituotteiden kehittelyyn. Markkinoille on tuotu deluxe-pakattua
uusintajulkaisua, nimmaroitua litografiaa ja ties mitä. Kaiken tämän voittojen
kotiuttamisen keskellä bändin rumpali Charlie Watts on pysytellyt perusasioiden
äärellä. Hän on jo jonkin aikaa svengaillut mainion boogie woogie -projektin
parissa. Helsingin Tavastialla The ABCD of Boogie Woogie -kvartetin kanssa
käydessään Watts näytti olevan suorastaan innoissaan.

Boogieaakkoset

Vaikka orkesterin jäsenten nimikirjaimista aakkosten alkupää löytyykin, en silti
usko, että heitä on pelkästään nimien perusteella mukaan valittu. Ryhmästä ei
ainuttakaan heikkoa lenkkiä löydy. Joka ainoa musikantti on alansa huippu.
Kuluneen sanonnan mukaisesti kokonaisuutena tämä bändi on enemmän kuin
osiensa summa.

A Axel Zwingenberger – mies, jonka nimikin jo svengaa. Saksalainen pianisti on
laajalti tunnustettu boogie woogie -taituri. Zwingenberger julkaisi ensimmäisen
sooloalbuminsa ”Boogie Woogie Breakdown” vuonna 1976. Sen jälkeen
diskografia on paisunut käsittämään kolmekymmentä pitkäsoittoa. Niistä tuorein
on nyt Tavastiallakin nähdyn komppikaksikon kanssa tehty ”The Magic Of Boogie
Woogie”. Hän on uransa aikana soittanut muun muassa Champion Jack Dupreen,
Big Joe Turnerin, Jay McShannin ja Lionel Hamptonin kaltaisten legendojen
kanssa.

B Ben Waters – bändin juniori ja toinen pianisti. Hän laittoi nyt toimivan kvartetin
alulle ja toimii siinä puuhamiehenä. Aivan näinä päivinä ilmestyy Watersin levy ”
Boogie For Stu”. Kyseessä on Rolling Stonesin pitkäaikaisen pianistin Ian
Stewartin muistolle julkaistu hyväntekeväisyysäänite. Levyllä Watersin kanssa
musisoi liuta nimekkäitä vierailijoita. Watts ja Dave Green toimivat useimmilla
raidoilla komppiryhmänä, ja luonnollisesti mukana hääräilevät Charlien lisäksi
muutkin Stonesit.

Levyltä löytyy myös mielenkiintoinen versio Bob Dylanin laulusta ”Watchin' The
River Flow”. Siinä Bill Wyman bassottelee ensi kertaa kahteenkymmeneen
vuoteen Jaggerin, Richardsin, Woodin ja Wattsin kanssa. Ben Waters innostui
boogie woogiesta nähtyään bändin muiden jäsenten soittavan sitä televisiossa
80-luvun loppupuolella.

C Charlie Watts – Vierivien Kivien rumpalilegenda, joka on aina pitänyt itseään
enemmän jazzmuusikkona, rokkarina. Niukka ja kurinalaisesti svengaava
rockrumpali on boogien pariin päästyään kuin toinen mies ja heittäytyy paikoittain
vallattomaksikin. Itse hän tosin väitti jokin aika sitten Jools Hollandin
haastattelussa, ettei tässä bändissä soittaminen eroa mitenkään hänen muista
töistään. Boogie woogie nyt vain sattuu olemaan rock and rollin ja swingin
perusta.

D Dave Green – Wattsin lapsuudenystävä ja naapuri. Herrat diggailivat nuorina
miehinä yhdessä jazzia ja opettelivat sitä soittamaankin. Sittemmin Green on
soittanut lukuisten suurten jazznimien kanssa. Hän on pitkään kuulunut Ronnie
Scottin lontoolaisklubin vakiokalustoon. Hän on esiintynyt siellä muun muassa
Coleman Hawkinsin, Roland Kirkin ja Sonny Rollinsin kanssa. Dave Greenin
mainetta jazzpiireissä kuvaa hyvin hänen lisänimensä ”kaikkien toivebasisti”.

...ja sitten Tavastialle

Tavastian sunnuntaikonsertti 3. päivänä huhtikuuta alkoi hieman kahdeksan
jälkeen. Zwingenberger ja Waters saapuivat kahdestaan lavalle ja soittivat parit
rivakat, illan teemaan sopivat instrumentaalit. Tämän jälkeen Waters jäi lavalle
yksin ja lauloi itse itseään pianolla säestäen Amos Milburnin ”Roomin' House
Boogien”. Hän koetti järjestää myös vuorolaulua yleisön kanssa. Kuitenkin vain
jokunen katsoja äkkäsi lähteä mukaan toistamaan ”Roomin' House Boogie” -
huudahdusta. Seuraavissa säkeistöissä Waters helpotti tehtävää vaihtaen
sanoiksi ”jee jee jee”, ja silloin yleisökin jo pääsi kärryille.

Waters vetäisi soolona myös Ray Charlesin ”What'd I Sayn”. Tässä vaiheessa
kupletin juoni oli käynyt hitaimmillekin selväksi, ja yleisö otti kuuliaisesti osaa
vuorolauluun.

Homma polkaistiin toden teolla käyntiin, kun Waters kutsui Wattsin ja Greenin
lavalle. Waters osoittautui huikean pianonsoittonsa ohella mainioksi
showmieheksi. Hän vitsaili ja hymyili jatkuvasti. Hän myös poseerasi valokuvaajille
kurkkien taakseen samalla boogieta soittaen. Innostuessaan rokkaamaan Waters
pompotti polvillaan flyygeliä ja toi siten lisävauhtia esitykseen.

Rolling Stonesin keikoilla turhia virnuilematon Charlie Watts oli silmin nähden
innoissaan. Hän nakkaili musiikkityyliin kuuluvia aksentointeja sinne tänne ja
naureskeli soiton ohessa Dave Greenin kanssa. Koko bändin esiintymisestä välittyi
vahva jamittelumeininki.

Waters hoiti hommansa hienosti. Rokkaavampana materiaalina kuultiin esimerkiksi
Big Joe Turnerin ”Boogie Woogie Country Girl” ja Jimmy Ligginsin ”Cadillac
Boogie”. Tuttuakin tutumpi ”Route 66” tarjoiltiin swinginä versiona. Siihen – kuten
moneen muuhunkin lauluun – Green soitti hienon bassosoolon. Ensimmäisen setin
tyylikkäin veto oli Hot Lips Pagen panttilainaamoviisu ”Uncle In Harlem”. Bändi
tarjoili siitä tunnelmoivan version. Uskon, että jokainen musikantti, jonka soittimia
on parhaillaankin kanissa, osasi eläytyä suuren laman aikaisen laulun tarinaan.

Svengin vietävänä

Zwingenberger palasi vielä ennen väliaikaa parin instrumentaalin ajaksi toisen
pianon ääreen. Tauon jälkeen oli hänen soolonumeroidensa vuoro. Ensimmäisenä
kuultiin yli viisiminuuttinen improvisoitu boogie nimeltä ”Spontaneus Welcome To
The Second Half Blues”. Sen jälkeen oli vuorossa Albert Ammonsin mainio ”
Suitcase Blues”. Siinä missä Waters on selkeästi rokkaava pianisti,
Zwingerbergerin soitossa on runsaammin mukana blues- ja jazz-sävyjä.
.

Komppiryhmä liittyi ilonpitoon, ja saimme kuulla muutaman makoisan
instrumentaalin. ”Jump And Jive” oli juuri se kappale, jonka kolmikko soitti reilut
kaksikymmentä vuotta sitten South Bank Show -televisio-ohjelmassa. Se oli
heidän ensiesiintymisensä kimpassa.

Muita setistä mieleen jääneitä piisejä olivat George Gershwinin ”Lady Be Good”,
sekä hauskasti nimetty Zwingenbergerin oma sävellys ”Sympathy For The
Drummer”.

Waters liittyi kokoonpanoon taas muutaman viimeisen piisin ajaksi.
Loppurypistyksessä fiilistä nostivat entisestään hänen laulamansa ”Shake, Rattle
& Roll” ja hauskan puolitempoisena tulkittu ”Let It Rock”. Keikan virallisen
osuuden päätöksenä kuultiin ”Roll 'Em Pete”. Viimeistään siinä vaiheessa oli
kaikille selvää, ettei tästä encoreitta selvitä. Ylimääräisinä numeroina kuultiin pari
instrumentaalia, joissa pianistit istahtivat pariinkin otteeseen saman pianon
ääreen ja ilotulittivat nelikätisesti.

ABCD of Boogie Woogie tarjosi pari tuntia pianoboogieta. Koko nelikko näytti
heittäytyvän täysillä svengin vietäväksi. Touhu vaikutti monin paikoin spontaanilta
ja ennen kaikkea hyväntuuliselta jammailulta. Myös yleisö sai rahoilleen vastinetta
– siinä määrin tyytyväisiä kasvoja ympärille pälyillessäni näin. Osalle tosin näytti
riittävän pelkästään se, että näkee ihka elävän Rolling Stonen lähietäisyydeltä;
sopihan keikka toki siihenkin tarkoitukseen mainiosti.

Boogie Woogien ja junien taikaa

Jatkoin boogieteoriaan perehtymistä vielä kotimatkalla. Zwingenberger myi
keikalla levyjä – pakkohan oli kotiläksyt mukaan saada! Viime vuonna
ilmestyneellä ”The Magic Of Boogie Woogie” -cd:llä musisoivat A, C & D of Boogie
Woogie, joukosta siis puuttuu Ben Waters.

Musisointi kulkee pitkälti samoja polkuja kuin
Tavastialla kuultu toinen setti. Mukana on
muutama klassikko, mutta muilta osin levyn
materiaali on Zwingenbergerin säveltämää. ”
Careless Love Swing” on yksi levyn vanhoista
helmistä. Blues-piisinhän ovat vuosien
saatossa levyttäneet ties ketkä, ja kaikilla on
ollut tarjota aiheesta omanlaisensa näkemys.
Esimerkiksi Bessie Smithin versiosta on
selvästi kuultavissa Jerry Lee Lewisin ”Crazy
Armsiin” päätyneitä sävyjä. Tuoreessa
instrumentaaliversiossakin sivutaan välillä
”Killerin” countrypiisien tunnelmaa.

Oma mielenkiintoinen lukunsa on Meade ”Lux” Lewisin säveltämä ”Honky Tonk
Train Blues”. Siinä komppikäsi ja melodiakäsi seikkailevat eri sävellajeissa. Hieman
samansuuntaisesti hortoilee Ammonsin ”Bass Goin' Crazy”. Otsikon mukaisesti
vasen käsi kulkee omia polkujaan, mutta yhtä kaikki lopputulos kuulostaa hyvältä.
Tavastiallakin kuultu boogie-näkeymys Gerswinin ”Lady Be Goodista” löytyy myös
levyltä.

Zwingenbergerin omat sävellykset nojaavat niin tukevasti perinteisiin, että niitä ei
juuri klassisista lainoista erota. Nopeata boogieta tarjoillaan rutkasti. Löytyypä
niiden lisäksi hidasta bluesia ja New Orleansin second lineakin. Ensin mainittuun
ryhmään kuuluvat peribrittiläisittäin nimetty ”Blues, Indeed”, ”Smashingly Blue” ja ”
Farewell Smile”. New Orleansin suuntaan kuulijaa puolestaan kuljettavat ”Second
Line Bounce” ja ”Boogie Asado”.

Zwingenberger on boogien ja pianonsoiton lisäksi ollut aina innostunut
höyryjunista. Vuonna 1990 hän julkaisi kirjan ”Magic Of Trains – Vom Zauber der
Züge”. Lähes 400-sivuisen kuvakirjan kylkiäisenä on kaksi cd:tä. Toinen niistä
sisältää Zwingenbergerin soittamia juna-aiheisia boogiekappaleita ja toinen
vanhojen höyrykoneiden ääniä. Vasta nyt levylle päätynyt ”Boogie Train Mystique”
on alkujaan kyseisen session peruja. Watts tekee parhaansa imitoidessaan
Zwingenbergerin taustalla sutikoidulla virvelirummulla höyryjunaa.

Kolmikon soitto on kahdessa päivässä äänitetyllä levyllä sopivan rentoa, hieman
hillitympää kuin keikkaoloissa. Boogiet kulkevat hienosti ja niiden taika välittyy
kuulijalle. Homma ei myöskään missään vaiheessa luisu pelkästään pianistin
soittotaidon esittelyksi, vaan ”Magic Of Boogie Woogie” tarjoaa paketillisen
sopivan vanhahtavasti svengaavaa hyvää fiilistä.

MARKO AHO

The ABCD of Boogie Woogie. Helsinki, Tavastia, 3.4.2011

Axel Zwingenberger (piano), Dave Green (basso), Charlie Watts (rummut), Ben
Waters (piano)

Axel Zwingenberger: The Magic Of Boogie Woogie. Vagabond Records, 2010

Axel Zwingenberger (piano), Dave Green (basso), Charlie Watts (rummut)

.

Jaa juttu profiilissasi: |