Sisäinen peto saa suunvuoron

Eric "Red Mouth" Gebhardt on tuttu kasvo alt.bluesin vaiheita seuranneille.
Yhteinen tekijä on jälleen Tarton omapoika
Andres Roots, joka on rahdannut
Red Mouthin keikoille muun muassa Suomeen. Teksasissa syntynyt
Gebhardt vaikuttaa nykyisin legendaarisella musiikkipaikkakunnalla,
Alabaman Muscle Shoalsissa.

Viime syksynä Red Mouth julkaisi "kahden A-puolen" singlen. Se tuli ulos sekä
7-tuumaisena, klassisella 33 1/3:n pyörimisnopeudella etenevänä
vinyylilevynä että ilmaisena nettiversiona. Biisit "The Darkness of My Mind" ja
"Soul of a Man" äänitettiin Red Mouthin viimekeväisen Viron-kiertueen aikana.

Punapartaista miestä säestävät kappaleilla
Peeter Piik (kontrabasso) sekä
Turun oma huuliharpisti-ilmiö
Jantso Jokelin. "Oli mahtava juttu saada Jantso
pääasialliseksi soittokaveriksi. Hän on suoranainen ihme koko
harpistimaailmassa", Red Mouth myhäilee Blues-Finland.comille.

Ilmeisen 'virittyneissä' tunnelmissa purkitettu originaali "The Darkness of My
Mind" pohjaa äärimmäisen
down homelta kuulostavaan instrumentaatioon,
Red Mouthin akustiseen kitaraan ja Jokelinin huuliharppuun. Pienet
perkussiotömistelyt tulevat mukaan vasta yli kuusiminuuttisen kipaleen viime
hetkillä.

Sanoitus on taiteilijan sielunmaisemaa aidoimmillaan. Kertoja paljastaa
olevansa niin mieltynyt omaan pimeään puoleensa, että tahtoisi suorastaan
lemmiskellä sen kanssa. Jos asia ei muuten tule selväksi, pähkähullusti
ulvova, tahti- ja sävellajeista piittaamaton laulusuoritus on karua kertomaa
miespolon sisällä vellovasta tunteiden myräkästä.

Vaikka Jokelin on melkoinen fakiiri harppuineen, instrumentti soi kappaleella
hienovaraisen pidättyväisesti. Onnistunutta balanssia laulajan vuodatukselle.

"Soul of a Man" -nimen moni tunnistaa
Blind Willie Johnsonin klassikoksi.
Kyllä se tunnistettava on Red Mouthinkin käsittelyssä, vaikka mies tekee
häiriintyneellä hoilotuksellaan kaikkensa biisin itselleen ryöstääkseen. Tällä
kertaa Jokelinin harppu jokseenkin uppoaa komppisoittimeksi Piikin basson
ja Red Mouthin polkeman rummun uumeniin.

"The Darkness of My Mind" / "Soul of a Man" -single esittelee Red Mouthin
lievästi ilmaistuna erikoisena taiteilijana. Sävellyksistä, sanoituksista ja
miehestä muutenkin huokuu aito älyllisyys; mutta miten pitäisi suhtautua
hänestä kuoriutuvaan laulajaan, jonka ilmaisu on kuin
M.A. Nummisen ja
Mieskuoro Huutajien
risteytys? Hulluuden ja nerouden välinen raja on
tunnetusti hiuksenhieno. Kummalle puolelle Eric "Red Mouth" Gebhardt
sijoittuu, päätä itse.

PASI TUOMINEN


Linkit:
Eric "Red Mouth" Gebhardt, Bandcamp.com (single digitaalisena)
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
ALT.BLUES-EKSTRA
5.1.2011
Andres Roots ja L.R. Phoenix Lahdessa keväällä 2011
Hämähäkkihilloa ja onttoja tukkipuita
Blues-Finland.com sukeltaa vaihtoehtobluesin maailmaan. Tarkastelussa
tekemisiä Suomesta, Virosta, Britanniasta ja Yhdysvalloista kaikki toisiinsa
suloisesti yhteen kietoutuen.

Karjalaistunut britti L.R. Phoenix on tullut tutuksi lähinnä rumpalin kanssa duona
mättämästään karusta ja hypnoottisesta Hill Country -bluesista. Tuoreimmalla
levyllään hän on heittäytynyt yhteistyöhön virolaisen
Andres Rootsin kanssa ja
sitä kautta laajentanut ilmaisuaan.

Rootsin moni-ilmeinen soolodebyytti ”
Roundabout” oli yksi allekirjoittaneen
suosikkeja viime vuoden bluestarjonnassa. Odotukset nousivatkin korkealle, kun
kuulin Lahden keväisellä Grand Blues Festivalilla tämän parivaljakon yhteistyöstä.
Phoenix ja Roots ovat olleet siinä määrin ahkeria, että yhteisten sessioiden
tuloksia on sittemmin päätynyt kahdellekin eri julkaisulle.

Vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä

Leighton "L.R." Phoenixin ”The Hollow Log Of Capt. Richard Wolfe” -cd:n
materiaali on suurelta osin rakennettu vanhojen bluespiisien osista. Kannessa
ilmoitetaan kaikkien laulujen olevan Phoenixin kirjoittamia, lainaamia tai
varastamia. Tekstit ovat monin paikoin tuttuja, mutta niitä on sijoiteltu
uudenlaisiin ympäristöihin. Vähän samaan tyyliin kuin useiden eri legosarjojen
osista voi vapaasti muuntelemalla saada uusia mielenkiintoisia härveleitä
aikaiseksi.
.
Tältä pohjalta onkin luontevaa käyttää
puhkikaluttua hääteemaa. Sen puolesta
puhuu myös se seikka, että välillä Leighton
intoutuu rähjäämään niin hurjana että
pohjalaiset häätkin kalpenevat.

Avauksena kuultava ”Hollow Log” noudattelee
tuttua L.R. Phoenix -linjaa. Akustisen sliden
pyörittämä riffi, bluesperinteistä ammentava
räyhäkäs laulu ja korostetun simppelit
lyömäsoittimet. Niillä eväin saadaan levy
polkaistuksi mallikkaasti käyntiin. Seuraavaksi
tulevan ”Bedroomin” myötä tunnelma muuttuu
melko tavalla: estradille astelee kokonainen
bändi.
Levollinen boogie polkee Canned Heatin ja John Lee Hookerin hengessä.
Rootsia kuullaan vaihteeksi sähkökitaran varressa,
Indrek Tiisel maustaa
meininkiä huuliharpulla ja
Peeter Piik hoitaa komppiosaston Raul Terepin
kanssa.

Muutamissa piiseissä sukelletaan historian hämäriin autenttisin asein. Phoenix
soittaa kitaraa linkkuveitsellä samaan tyyliin kuin muinaiset esikuvansakin.
Blind
Willie Johnsonilta
lainattu ”Cryin” on yksi näistä lauluista. Se kuullaan
sooloesityksenä, jossa on vain Phoenixin laulu ja linkkarilla soitettu kitara.
Maltillisen tulkinnan myötä huomio kiinnittyy aiempaa paremmin Leightonin
monipuoliseen lauluääneen. Hän pystyy venymään puhtaasta tulkinnasta,
Howlin' Wolfin ja Omar Dykesin mieleen tuovan rapean soundin kautta jopa
näissä piireissä harvemmin kuultuun "heavy-ärinään". Kaiken lisäksi hän
kuulostaa kaikilla eri osa-alueilla operoidessaan luontevalta.

Sopivasti mausteita

Levyn säästeliästä äänimaisemaa väritetään onnistuneesti hieman
harvinaisemmilla soittimilla. Traditionaalinen ”Jack Of Diamonds” tuo uutena
elementtinä mukaan
Martin Eesalun soittaman banjon. Se maustaa akustisten
kitaroiden ja rumpujen yhdessä luoman kompin täyteläiseksi. Rivakka ”Morning
Train” puolestaan saa lisävauhtia munniharpusta, jota soittaa huuliharputtelun
ohella Indrek Tiisel.

R.L. Burnsidelta lainattu ”Down South” saa osakseen mielenkiintoisen tulkinnan.
Rytmisoittimena nimittäin käytetään kirvestä. En tiedä mitä sillä hakataan, mutta
yhdessä eräänlaisen älähdyskuoron kanssa se saa aikaiseksi jykevän kompin.
Aluksi Leighton laulaa rokisti ja venyttää rivien loppuja hämmentävän
didgeridoomaisesti. Puolivälin jälkeen hän vääntää lisää tehoja ja sitten
mennäänkin jo vankasti ärinän puolelle.
Asko-Romé Altsoo maustaa
kokonaisuutta vielä erikseen määrittelemättömällä lisäinstrumentaatiolla.
Lopputuloksena on jylhä, kiistattoman omaperäinen ja onnistunut bluespala.  

Folkisti tulkittu ”Po' Boy” kulkee edelliseen nähden tyystin vastarannalla.
Hanno
Maadran
alttoviulu ottaa tilan tyylikkäästi haltuunsa. Piik säestää nauhattomalla
bassolla. Leighton soittaa kitaraa
Bukka Whiten innoittamana sylissä lappellaan
teräshaarukkaa slidena käyttäen. Countrysti hölkkäävän ”Streets Of Lohanin”
myötä Eessalu palaa banjoineen miesvahvuuteen.  

Äärimmäisten kysymysten äärellä

Levyn lopettaa vahvasti nimetty kolmikko: ”The Devil”, ”Death” ja ”Heaven”.
Kuten nimistä voi päätellä, niissä louhitaan bluesmytologian peruskalliota. Ensin
mainitussa verevässä gospelissa Phoneixia säestävät Piik pystybassolla ja Roots
säästeliäällä, juuri oikeat äänet peliin tarjoavalla tremolokitaralla. Komeasti
kulkeva ja
videona netistäkin löytyvä ”Death” pohjaa teemaltaan Son Housen
Death Letteriin”. Levy päättyy ”Heavenin” myötä karuun gospel-meininkiin.
Leighton soittaa kitaraa jälleen linkkarilla, ja Peeter Piik tarjoaa pystybassolla
taustatukea.

”Hollow Log Of Capt. Richard Wolfe” värittää L.R. Phoenixin taiteilijakuvaa
mukavasti. Rootsin ryhmän kanssa pitämiensä sessioiden tiimoilta saatiin
purkitetuksi hämähäkkihilloakin – mitä se on,  selviää seuraavasta.

Hämähäkkihilloketta

Andres Roots julkaisi syksyllä 2010 soolodebyyttinsä ”Roundabout”. Sen
juhlistamiseksi järjestettiin jamihenkinen keikka tallinnalaisella Rockstar's-klubilla.
Andres kutsui soittamaan kitaristi Martin Eesalun ja huuliharpisti Indrek Tiiselin.
Ilta oli ilmeisen onnistunut, koska sen seurauksena muodostui Andres Roots
Roundabout -kokoonpano. Roots tosin luonnehtii levyn kannessa Roudaboutia
enemmänkin muusikkoryhmittymäksi kuin varsinaiseksi bändiksi. Jamihenkisen
rentoa meininki levyllä onkin.
Roundaboutin ensiesiintyminen myös kuvattiin
ja lähetettiin suorana internetissä. Tältä
tallenteelta on ”Leigh's Spider Jamille”
päätynyt kaksi raitaa. Avauksena kuultava ”
Folk Club Blues” ja levyn päättävä ”Legacy
Blues” ovat molemmat rauhallisia jamitteluja.
Kukin kolmikosta pääsee vuorollaan astumaan
esiin. Homma pidetään kuitenkin aisoissa.

Phoenix solistina

Kuten nimestä voi ilman Sherlockin
pätevyyttäkin päätellä, ”Leigh's Spider Jam”
sisältää myös L.R. Phoenixin kanssa taltioitua
materiaalia. Hän toimii laulusolistina neljällä
raidalla. Niiden lisäksi kuullaan viisi
instrumentaalia.
Phoenixin esityksistä ”Mean Old Town No. 2” kumartaa vahvasti The Rolling
Stonesin
suuntaan. Sitä ei meikäläinen laita lainkaan pahakseen. Kivien
parhaiden päivien tyyliin kulkeva ralli saa lopullisen kruununsa viimeisen parin
minuutin maukkaasta jamittelusta. Eessalun ja Rootsin kitarat soivat juuri
aiheeseen kuuluvalla tavalla.
Ahti Backblumin pianokin nousee hyvin esiin.  

Akustisesti starttaava ”Comin' Home” äityy yllättäen jopa mahtipontiseksi. Roots
tarjoaa  monenlaista kitaraa Asko-Romé Altsoon ja Hanno Maadran hoitaessa
jälleen tarkemmin määrittelemätöntä orkestraatiota.

”Lighning On Horizonissa” vierailee mandoliiniässä
Bert Deivert. Phoenixilta
kuullaan hieno duetto möreämmän minänsä kanssa. Rootsin soittaman dobroriffin
varassa pyörivän piisin lopukkeena kuullaan vielä Eessalun mainio
sähkökitarasoolo. ”Concrete Factory Blues” on bluesia karuimmillaan. Leighton
tulkitsee vahvasti, Andres soittaa sähkistä ja Raul Terep rumpuja.

Letkeätä jamihenkeä

Alku- ja loppujamien lisäksi levyllä kuullaan siis kolme muuta instrumentaalia.
Niistä Roots-Eessalu-Tiisel-Terep -nelikon tarjoilema hyväntuulinen
nimikkosävelmä ”Roundabout” on sävelletty, teemallinen instrumentaali. Ahti
Bachblumin Hammondin kanssa vetäisty svengaava ”Spider Jam” sekä Andresin
ja Martinin kitara-banjoduetto ”Horse Feathers” ovat tyyliltään jamimaisempia.

”Leigh's Spider Jam” on huomattavasti edeltäjäänsä (Rootsin soolodebyyttiä)
rennompi kokonaisuus. Ilmeisesti äänityksissä on vallinnut hyvä ja leppoisa fiilis.
Ainakin olen sen sieltä kuulevinani; tokkopa sitä enää miksausvaiheessa pystyy
mallinnettuna mukaan lisäämään.

Voisin kuvitella ”Roundaboutin” olleen sen kaltainen voimainponnistus, että Roots
on mieluusti ottanut sen jälkeen vähän rennommin. Onneksi relaaminen kuuluu
kuitenkin vain fiiliksessä eikä lopputuloksen laadussa.

MARKO AHO


Linkit:
L.R. Phoenix, Andres Roots
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English