UUSIMMAT
 
 
 
     
Otis Grand: Elinikäinen rakkauteni B.B. Kingiin
     
  Maailmani meni ylösalaisin, kun olin kuudentoista. Kaverini vei minut
B.B. Kingin konserttiin Fillmore Westiin, San Franciscoon. B.B. oli nuori ja
voimakas; hän soitti kovaa 10-jäsenisen bändinsä kanssa. Konsertti
kaiversi väkevän jäljen sisimpääni.

Siitä asti olen uppoutunut sähköiseen kaupunkibluesiin. B.B. Kingin
blues antoi minulle fokuksen, suunnan ja määräsi elämänpolkuni. Soitin
ES-355 -kitaroita, pidin ylläni pukuja ja otin aina bändeihini puhaltimet.
B.B:stä tuli yksinkertaisesti elämäni ydin – niin ihmisenä kuin kitaristina.

Jo varhain ymmärsin, ettei bluesin ytimeen pääse vain jonkun muun
likkejä kopioimalla. On päästävä syvemmälle artistin sieluun,
persoonallisuuteen ja ominaisuksiin. Kaivauduinkin hänen fiiliksiinsä
enkä vain hänen soittamiinsa nuotteihin. Yritin ymmärtää riffit, mutta myös
totunnaistavat. Bluesissa on kyse yhtä paljon fraseerauksesta ja ilmasta
nuottien välissä kuin itse nuoteista. Siitä syntyy soittajan sisäinen vire.
Opin ymmärtämään miehen, hänen sielunsa ja tunteensa. Aina kun hän
tuli kiertueille Eurooppaan, esitin hänelle kaikki mahdolliset intensiiviset
ja tunkeilevat kysymykset. Hän vastaili kernaasti – ja jopa puristi kättäni,
jotta voisin arvioida, kuinka kovaa hän kitarankieliä paineli.

B:n persoonaa kuvailee parhaiten seuraava tarina. Kun tapasin hänet
ensimmäisen kerran, halusin vain kertoa, kuinka suuri vaikuttaja hän oli
minulle ollut. Sanoin: "B.B. – rakastan musiikkiasi ja soitan kaikkia
vanhoja kappaleitasi setissäni edelleen." Hän katsoi minua ja vastasi
hetkeäkään miettimättä: "Miksi? Etkö tykkää uusista kappaleistani?"
Sydämeni pysähtyi... olinko loukannut kuningasta? Hän kuitenkin heläytti
tutun, sydämellisen naurunsa ja kutsui minut seuraansa. B.B. – kuten
hänen kitaransoittonsakin – puhui vähän mutta viisaita. Meistä tuli ystäviä.
Sain hänen bändinsä ja manageriensa hyväksynnän. Sain etuoikeuksia,
joista olen kiitollinen tänäkin päivänä.

Minulla on joka ikinen B.B.n tekemä äänite. "Blues Is King" (1967) on levy,
joka muutti elämäni ja hallitsi muusikonuraani. Se antoi minulle tunteen
ja ainekset todelliseen bluesiin. Puhumattakaan likeistä ja äänenväristä,
joita nuori Bee tuohon aikaan edusti. Albumi tavoittaa B.B:n ja Gibson ES-
355:n ainutkertaisen soundin. Voi kuulla pidennetyt nuotit ja voimakkaan
hyökkäyksen puhtaalla äänenvärillä – niiden yrittämisestä ja
kopioimisesta monet ovat valmiit maksamaan. B.B:n kitarafraseeraus on
älykästä ja se ylittää tavallisen blues-ilmaisun rajat. Salaisuus piilee
käsissä, sydämessä ja sielussa... siinä kaikki. Kukaan ei saa viittä
simppeliä nuottia laulamaan niin kuin B.B. Jokaisessa kappaleessa on
loppumattomasti jännitettä, hyökkäystä ja seikkailumieltä. Haen edelleen
inspiraatiota tästä levystä, ja tuskin olisi olo yksinäinen edes autiolla
saarella, vaikka seuranani ei olisi mitään muuta.

En koskaan kyllästy B.B:n kuuntelemiseen.

OTIS GRAND, Lontoo, 15.5.2015
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
26.5.2015   Lue muistokirjoitus
 
Kiitos, B.B. King
Blues menetti kuninkaansa 14. toukokuuta 2015. Blues-Finland.com luo
katsaukseen B.B. Kingiin miehenä ja muusikkona.

Charles Keilin
vuonna 1966 ilmestynyt kirja "Urban Blues" oli omistettu
Malcolm X:lle, ja kannessa komeili B.B. Kingin kuva. Keil kirjoitti: "Ehkä vain
muutama tuhat muualla kuin syvässä etelässä asuvaa valkoista amerikkalaista
on kuullut B.B. Kingin musiikkia. Olen yllättynyt, jos yksikin tuhannesta
ensiluokkaisesta kansalaisesta tunnistaa hänen nimensä."

Keil kirjasi sanansa 17 vuotta Kingin ensimmäisen äänityksen (Miss Martha King)
jälkeen. Hänen ensimmäisestä ykköshitistään (3 O'Clock Blues) oli 15 vuotta.
"Live at the Regal", josta oli tuleva hänen palvotuin levynsä, oli ilmestynyt
edellisenä vuonna. Vuosi oli myös siitä, kun Biharin veljesten levypaja ja toimisto
olivat selvinneet Los Angelesin mellakoista – vain sen ansiosta, että niiden
edustalle keräännyttiin ja pystytettiin kyltti "B.B. King's Record Company".

Nyt vuonna 2015, kun kuningas on poissa ja Keilin kirjasta on 49 vuotta, B.B.
Kingiä on vaikea pitää minään muuna kuin kansainvälisenä instituutiona.
Kiteyttihän sen Yhdysvaltain presidenttikin: "Blues on menettänyt kuninkaansa ja
Amerikka legendan."

AllMusicin tilaston mukaan B.B. Kingin albumeja (CD:nä, kasettina tai vinyylinä) on
kaikkiaan 82 kappaletta, joiden lisäksi löytyy 402 erilaista kokoelmaa. Toisin
sanoen: vuosien 1956 ja 2015 välillä ilmestyi 484 B.B. King –albumia. Tuskin
lukema on aivan tarkka, mutta ainakaan yläkanttiin se ei mene.

"Huomionosoituksiin kuuluvat kunniatohtorin arvot Yalessa ja Berklee College of
Musicissa, Presidential Medal of the Arts (1991), National Heritage Fellowship ja
Kennedy Center Honors (1995)", vuoden 2006 painos Encyclopedia of the
Bluesista (Edward Komara) luetteli. "Alan kunnianosoituksia on lukemattomia
Grammyistä ja W.C. Handy Awardeista lähtien. Lista on loppumaton. Ketään
muuta bluesin hahmoa ei ole palkittu yhtä paljon."

Mississipin vanhan herran poismeno herätti valtaisan mediahuomion.
Valitettavasti vaarana on se, että kulttuuri-ikonin läsnäolo otetaan
itsestäänselvyytenä, ja vain harvat ymmärtävät olla oikeasti kiinnostuneita
hänen elämäntyöstään. Blues-yhteisössä tuskaillaan ilmaisuja, kuten NME:n
esittämä "hänet tunnettiin parhaiten hiteistään 'Lucille', 'Sweet Black Angel' ja
'Rock Me Baby', ja hän teki yhteistyötä
Eric Claptonin ja U2:n kanssa." Kukahan
sai tehdä töitä kenenkin kanssa… Clapton suoriutui parhaiten
muistopuheessaan: "Suosittelen kaikkia hankkimaan käsiinsä B.B. Kingin levyn
'Live at the Regal', se oli oikeastaan kaiken alku minullekin."

Bluesin maailma elää suruaikaa. Sanotaan, että pitäisi juhlia Kingiä, hänen
elämäänsä ja musiikkiaan eikä synkistellä. Helpommin sanottu kuin tehty.
B.B. Kingin kuolema merkitsee myös aikakauden loppua – tai ainakin viimeisen
linkin menettämistä menneeseen aikaan. Onhan meillä edelleen
James Cotton,
79, ja
Buddy Guy, 78, mutta niin hassulta kuin se tuntuukin, he edustavat
nuorempaa sukupolvea.

Nuori Riley B. King poimi puuvillaa Mississipin Deltalla, kuunteli Blind Lemon
Jeffersonia
ja Lonnie Johnsonia tätinsä Victrolasta ja aloitti laulu-uransa
gospelryhmässä. Tarinan mukaan hän sai ensimmäisen kitaransa
Bukka
Whitelta
, äitinsä ensimmäiseltä serkulta. Ensimmäisiä neuvoja kitaran soitossa
antoi
Robert Johnsonin poikapuoli Robert Jr Lockwood, joka (taas tarinan
mukaan) oli varsin tyytymätön B.B:n osoittamaan kehitykseen kitaristina. "Hänen
ajoituksensa oli päin persettä, ja opettaminen kävi hermoille", Lockwoodin
kerrotaan sanoneen (Ace Recordsin boksin "B.B. King: The Vintage Years", 2002,
mukaan).

King ei koskaan soittanut varsinaista Mississipin bluesia. Kun hän tapasi
Lockwoodin, hän jo jäljitteli
Charlie Christianin ja T-Bone Walkerin yhden kielen
tekniikoita. Musiikilliseen katsantoon kuuluivat myös
Louis Jordan ja Duke
Ellington
. Jo hänen varhaisimmat inspiraationsa olivat tulleet "ulkovaltioista":
Blind Lemon Teksasista, Lonnie Johnson Louisianasta. Johnson sanoi hyvin
Val
Wilmerin
haastattelussa vuonna 1963: "Laulutyylilläni ei ole mitään tekemistä
kotipaikkani kanssa. Se tulee sielustani."

B.B:n ensimmäisiin työkavereihin kuuluivat
Big Walter Horton ja Sonny Boy
Williamson II
. King promosi Pepticonia (tai Pep-Ti-Konia) sekä WDIA-radiossa
että tien päällä, oman medicine show'nsa päätähtenä. Hän äänitti
Sam
Phillipsille
Memphisissä ja Chess Recordsille Chicagossa. Kiertueisiin kuului yli
300 keikkaa vuodessa. Kun
Muddy Waters ja kumppanit soittivat innokkaalle
valkoiselle yleisölle 60-luvulla, B.B. King oli vielä mustan väestön suosikki. "The
Thrill Is Gone" toi vihdoin vuonna 1970 crossover-suosion mollisävellajeineen ja
viuluineen…

Blues ei tietenkään ole pelkkää mollimeininkiä, joten yksi Kingin tavaramerkeistä
oli duuriskaaloilla soittaminen mollisäestyksen päälle. Kitaransoiton opiskelijoille
voi esitellä otelaudan "blues-laatikoita": ensimmäisessä on T-Bone Walkerin ja
Chuck Berryn tavaraa, toisessa Albert Kingin – ja sitten tulee se B.B. King…
Näitä asioita ei voi esittää kuin raa'asti yksinkertaistaen, mutta mitenpä selität
soundin? Vaikkei omistaisi ensimmäistäkään B.B. Kingin levyä, hänelle ominaiset
nuotit ja vibratot tunnistaa välittömästi.

Encyclopedia of Jazz & Blues (Keith Shadwick, 2008) kertoo: "B.B. King,
mahdollisesti maailman tunnistettavin blues-artisti, on osoittanut halua ja kykyä
mukauttaa musiikkinsa uusien tyylien ja makusuuntausten mukaiseksi, silti
säilyttäen aina musiikillisen rehellisyytensä." Totta. (Toisaalta, jos pystyy
tunnistamaan B.B:n, ei pitäisi olla mitään vaikeuksia tunnistaa myöskään
kavereita kuten
John Lee Hooker tai Albert Collins.) Lauloi hän sitten
joululauluja, päivitti
Dr Claytonin kappaleita tai lauloi Bonon suohon U2:n biisillä
"When Love Comes to Town", B.B. King oli aina B.B. King. Tuotannolliset keinot
muuttuivat hurjasti 60-vuotisen levytysuran aikana, mutta päällimmäisenä leijui
aina itse King.
Harvan kitaristin ura on dokumentoitu niin
tarkasti kuin B.B:n. Onkin kiintoisaa seurata
Kingin musiikillista kehitystä T-Bone –kloonista
aina idiosynkraattisen King of the Bluesin
rooliin. Mielenkiintoista on sekin, että vaikka
hänellä oli ikuinen suhde Lucille-nimiseen
kitaraan, hän ei aina soittanut Gibson ES-355 –
mallista instrumenttia. Useimmilla RPM-
levytyksillään hän soitti Fender
Esquirea/Telecasteria. Varhaisissa valokuvissa
ja levynkansissa hän pitelee mitä erilaisimpia
kitaraviritelmiä. "Kerran Lontoossa näin B.B:n
soittavan lainattua Stratocasteria", brittiläinen
kitarasuuruus
Otis Grand muistelee, "ja hän
kuulosti aivan samalta kuin ES-355:ä
soittaessaan. Kyse ei ole instrumentista –
soinnin teet ihan itse."
Ilman Lucillea: B.B. ja Fender Esquire
Jotkut B.B:n big band –sovitukset olivat lähempänä Sinatraa kuin New Orleansia,
mutta sellaisesta hän piti. Sanoitukset olivat enimmäkseen koko perheen
tekstejä: vanhoista blues-numeroista oli siivottu kaksimielisyydet; poliittinen ja
yhteiskunnallinen kritiikki pidettiin loitolla (ainakin vuoden 1969 uuteen "Why I
Sing the Blues" –versioon asti). Jos on joku blues-artisti, jonka nimi, soundi ja
imago tunnetaan kaikkialla maailmassa, se on B.B. King. Paljolti häntä on
kiittäminen siitä, että bluesia vielä soitetaan vuonna 2015.

Kiitos, herra B.B. King.

ANDRES ROOTS
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats