Blues-Finland.com - Bigfeet & La La - Marjo Leinonen - Konserttiarvio

KONSERTTIARVIO

Isojalkojen jäljillä Tuusulassa

Marjo Leinosen uusin bändi Bigfeet & La La esiintyi Krapin pajassa. Yhtyeen musiikissa
blues, funk ja soul tekevät tuttavuutta kovan ja sopivasti autotallinhajuisen rokkauksen kanssa.

4.4.2018 Kuvagalleria

Teksti ja kuvat: Marko Aho

Marjo Leinonen kuuluu kiistatta Suomen tunnistettavimpiin laulajiin. The Ballsin
keulilla 80-luvulla tutuksi tullut Leinonen laulaa tyylillä, joka ei kumartele ketään
tai mitään. Se ei sulaudu taustalle. Se myös jakaa mielipiteitä: Leinosesta joko
pitää tai on väärässä. Välimuodot puuttuvat.

Leinosen äänenkäyttö ja fraseeraus on ladattu täyteen tunnetta ja draamaa.
Hän ei tyydy pelkästään laulamaan, vaan tulkitsee kappaleet tehden samalla
laulusta kuin laulusta omansa. Keikkaoloissa heittäytyvä ja yleisöäkin
tanssilattialle kannustava joraaminen tuo tulkintaan mainion lisän.

Viitisen vuotta sitten Marjo Leinonen yllätti ison Huff ’n’ Puff -kokoonpanon
keulilla. Solistille ominainen rock and rollin, soulin ja bluesin sekoitus soi
torvisektiolla ja taustalaulajilla maustettuna muhevasti. Bändi aikaansai
ihastusta, mutta ei osoittautunut kovin pitkäikäiseksi. Nyt Marjo tulee jälleen.
Tovin nimellä Car-Keys keikkaillut Bigfeet & La La on kompakti kvartetti – vieläpä
peijakkaan toimiva sellainen. Toimivuuden todistaa äskettäin ilmestynyt
pitkäsoitto "Pet Me". Levy on hyvä, mutta elävänä tarjoiltuina kappaleet lähtevät
lentoon.

Nyt esiinmarssin toden teolla aloittaneiden isojalkojen notkeana tukirankana
operoi basisti Mikko Murtomaa. Hän on aiemmin tullut tutuksi muun muassa
katusoittobluesbändi Hobo Junctionista. Paletin pitää rumpujakkaralta käsin
ryhdissä Sande Vettenranta.

Kitaristi Jukka Orma kantaa solistillisen vastuun Leinosen ohella. Pitkän,
monipuolisen ja menestyksekkään uran tehnyt soittoniekka on viime vuosina
elänyt kovan nosteen aikoja. Parin vuoden takainen soololevy ”Orman
oppivuodet” siirsi rivimiehenä tunnetun soittajan keskimikin taakse ja esitteli
hänessä piilevän tuotteliaan lauluntekijän. Myös Bigfeet & La La -debyyttilevyn
materiaali on Orman kynästä lähtöisin. Instrumentalistina Orma on yhtä lailla
tunnistettava, ilmaisuvoimainen ja mielipiteitä jakava kuin Leinonen laulajana.
Tylsää tuskin heidän seurassaan tulee.

Yhteistyössä

E milia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard Elvis Concert, Tampere

G rand Blues Festival 2018, Lahti Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi
.

Krapin paja on vuoden verran toiminut, musiikkia ynnä muita esittäviä taiteita
tarjoava klubi Tuusulassa. Korviini kantautuneet kehut osoittautuivat paikkaansa
pitäviksi. Puinen rakennus on remontoitu yleisön viihtyvyyttä sekä ohjelmasta ja
tarjoiluista nauttimista silmällä pitäen. Palvelu pelaa kiitettävästi, henkilökunta on
ystävällistä ja soundimaailma oli ympäri pajaa hyvin kohdallaan. Lavan edessä
ollut tanssitila oli ahkerasti hyötykäytössä. Yläkerran baarimainen parveke
tarjoaa oivallisen vaihtoehdon alakerran pöytäryhmille. Epäiltyäni ääneen pajan
sijainnin syrjäisyyttä sain kuulla niin Järvenpäähän kuin Keravalle olevan matkaa
vain seitsemän kilometriä. Ellei polkupyöräily innosta, taksiinkaan ei suuria
omaisuuksia tuolla matkalla uppoa.

Marjo Leinonen astui lavalle ja otti Bigfeet &
La Lan komentoonsa bändin ensin avattua
Freddie Kingin instrumentaalilla ”San-Ho-
Zay”. Iskusävelmiä ei pantattu. Uuden
pitkäsoiton ensimmäinen singlelohkaisu
"Skeleton Trees" ja nimikappale "Pet Me"
ovat sinnikkäästi tanssikengän alle pyrkiviä
menopaloja kumpikin. Ensin mainittu on
sopivan vitkaan etenevä blues. Toinen
pyörittää popahtavaa sointukiertoa funkylla
otteella, vaihtaen jazzikkaan oktaavisoolon
ja rauhallisemman väliosan myötä yllättäen
toiseen moodiin.

Bigfeet & La La toimi hienosti livenä. Soitossa
oli yhtä lailla nyansseja kuin fiilistä. Välillä
kaahattiin lujaa, vastapainoksi tarjottiin
hiljaisempia suvantoja. Siinä missä ”Biding
My Time” sisälsi pitkän, hillityn ja rauhallisen
bluessoolon, lähti ”Fly High” varsin
korkealentoiseksi. Pitkissäkin sooloissa
korostui yhtenäinen bändityöskentely
yksilösuoritusten sijaan.

Bigfeet & La La liikkuu Leinoselle tutuissa
musiikillisissa maisemissa. Funk ja soul
tekevät tuttavuutta kovan ja sopivasti

autotallinhajuisen rokkauksen kanssa. Myös blues on vahvasti läsnä koko ajan.
Bassolle lankeaa monin paikoin iso rooli kannettavaksi. Trion sointi säilyy
ryhdissä, kun kitaristille pedataan vapaammat kädet. Hienosti Murtomaa vaativan
tonttinsa hoiti siitäkin huolimatta, että onnistui tauolla viiltämään yhden
sormenpään auki.

Makoisat mausteet

Orman kirjoittamissa kappaleissa ei esikuvia peitellä. Ei heitä myöskään apinoida.
Sovituksiin ripotellut viittaukset ovat perusteltuja, ja alkuperäinen lähde on
helposti tunnistettavissa. Tuttuja elementtejä osui korviin pitkin matkaa.
"Skeleton Trees" saa mausteekseen ripauksen John Lee Hookerin "Boom
Boomia", vauhdikkaasti huonoille teille houkutteleva "Wasted" kumartaa The
Whon suuntaan, ja tremolokitaran viemä "Dig A Hole" tuo paikoin mieleen The
Beatlesin rouheimmat hetket. Mainio irrottelu ”Funk” tarjoaa nimensä mukaisesti
groovaavan dueton Ormalta ja Leinoselta. ”Ground Woman Homesick Blues”
luiskahti Krapin pajassa funkin sijaan miltei punkin puolelle. ”Feel Good” taas
riffitteli kuusikymmenlukuisen ronskisti.

Debyyttilevy kuultiin keikalla kokonaisuudessaan. Setit täydensi nippu hyvin
valittua muuta kamaa. Ballsin ohjelmistosta tuttuja poimintoja olivat ainakin
”Money (Mean Old World)” ja ”Don’t Burn Down the Bridge”. Niin ikään Balls-
lähtöinen ”Raven” nousi listalle yllätyksenä Murtomaan lähdettyä kesken kaiken
sormea paikkailemaan. ”There’s a Light” enteili kevään myötä lisääntyvää
valoisuutta. ”I Want to Be Your Driver” teki selväksi ajovuorot. Se ei liene Chuck
Berryn laulukirjan tutuinta sisältöä, mutta varsin mainio kappale. Mainio versio
siitä kuultiin nytkin. ”Wang Dang Doodle” tarjoaa osaavissa käsissä perinteisesti
oivallisen pohjan fiiliksen nostattamiselle. Fiilis nousi Krapin pajallakin.

Encoressa oli jälkiruoaksi klassikkoja. ”I Need Your Love So Bad” ja ”You Can’t
Judge a Book By the Cover” paketoivat kaikin puolin onnistuneen illan.
Soittoaikakin oli kohtuullinen. Puolenyön aikaan autoillessani kotia kohti olin
hyvillä mielin. Samalla kertaa olin päässyt tutustumaan niin Bigfeet & La La -
orkesteriin kuin Krapin pajaan. Molemmista jäi päällimmäiseksi mieleen, että tätä
haluan toistekin.

MARKO AHO

Kuvagalleria

Linkit: Bigfeet & La La, Krapin paja

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT