Blues-Finland.com - Bluebird Blues Festival 2012 - Largo, Maryland

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

24.9.2012 Kuvagalleria

Kapteeni käskee: Bland

Se oli siinä: vai mitä, Bobby ”Blue” Bland?
Elävä legenda lauloi suven suohon Bluebird Blues Festivalilla Marylandissa.
Ensiluokkaisessa tapahtumassa oli tarjolla kosolti bändejä ja ajatuksella
laadittua oheisohjelmaa.

Nyt ei ole enää selittelyille sijaa. Festivaalikesä on ohi. Muutamaa tuntia ennen
syyspäivän tasausta kuulu laulusolisti Bobby ”Blue” Bland hoilasi suven viimeiset
tahdit. Bland esiintyi Marylandin osavaltion Largossa pidetyn Bluebird Blues
Festivalin päätähtenä.

Tavoilleen uskollisesti ja arvolleen sopivasti Bobby konsertoi nykyisin
isommanpuoleisen bändin kera. Rumpalin, kitaristin ja basistin lisäksi pumppuun
kuuluu nelimiehinen puhallinsektio. Olikin orkesterin tehtävä – klassinen tapa
tämäkin – hieman lämmitellä ensin yleisöä ja vasta sitten kutsua itse stara
stagelle.

Ja sieltähän Bobby ”Blue” Blandia kärrättiin. Tänään 82-vuotias klassikkoartisti
vaihtaa maisemaa lähinnä pyörätuolissa. Hänet talutettiin lavalle (onneksi ei
kovin korkealle) kolmen miehen voimin ja istutettiin tuolille keskelle lavaa. Ja
sitten alkoi hittiputki: ”I Pity the Fool”, ”Everyday I Have the Blues”, ”Farther on
Up the Road”, ”Turn on Your Love Light” ja niin edelleen.

Bland on afroamerikkalaisen rytmimusiikin tunnistettavimpia lauluääniä. Todella
syvä, raspinen ja aavistuksen nasaali soundi ei Bluebird Blues Festivalilla juuri
päässyt oikeuksiinsa; esiintymistekniikka ei ole Blandilla enää sataprosenttisesti
hallussa, ja miksaajantyökin teki elävälle legendalle melko vähän palveluksia.
Välillä laulu kuului todella huonosti, välillä se katosi kokonaan orkesterin jylyn alle.

Mutta ne Bobbyn legendaariset korahdukset! Ne ovat edelleen tallella, ja moni oli
varmasti vääntäytynyt festivaalipaikalle vaikka vain kerran sellaisen livenä
kuullakseen. Keikan ensimmäinen rykäisy tosin aiheutti miehessä keskimääräistä
äkäisemmän yskänkohtauksen...

Bobby ”Blue” Blandin yleiskunnossa ei ole hurraamista, mutta mieleltään hän
vaikuttaa virkeältä. Lauantain aurinkoinen alkuilta sai miehen vitsailemaan ja
leikittelemään. Hän naureskeli lavan edustan innokkaimmille joraajille ja tunki
laulumikkiänsä sooloa töräytelleen muusikon saksofoniin. Hauska ja
sympaattinen mies.

Hänen keikoistaan ei tänä päivänä kannata odottaa suuria musiikillisia elämyksiä.
Paras tapa nauttia Bobby Blandin upeasta tuotannosta on laittaa levylautaselle
vaikka vanhan Memphis-kuoman B.B. Kingin kanssa tehdyt yhteislevyt. Varsinkin
”Together Again... Live” (1976) on sitä itseään: loistavaa musisointia ja hersyvän
hillitöntä huumoria.

”Tohtori C.C.” muisteli vuotta 1970

Myös Clarence Carterin esiintyminen Bluebird Blues Festivalilla oli ladattu
huumorilla. Hänen settinsä oli mennä pelkäksi vitsailuksi ja jutusteluksi, mutta
onneksi kunnon taisteluilmekin löytyi biisien kuten ”Looking for a Fox” ja ”Dr C.C.”
myötä. Ja hänen osuutensa loppupuolella kuultu ”Patches” sinetöi mukavan
kokonaisuuden. Tämä gospel/soul/pop-virityshän on Carterin kovin hitti; hän
levytti sen vuonna 1970.

”Se oli iso vuosi. Huono juttu oli se, että menin silloin naimisiin. Olen ollut viidesti
naimisissa ja eronnut yhtä monta kertaa. Mutta onneksi tämä kappale tuli
samana vuonna luokseni”, Clarence Carter kertasi.

Festarin päälavalla esiintyi myös Yhdysvaltain pääkaupunkiseudun ikioma blues-
legenda Bobby Parker. Parker oli pirteämmässä vireessä kuin aikoihin, vaikka
ohjelmiston osalta luotto olikin turhan paljon kuluneissa standardeissa. Lisäksi
nähtiin sekä kokemusta että tuoretta voimaa: ensin mainittua edusti vuonna
1946 alkunsa saanut laulubändi Sonnytil's Orioles ja jälkimmäistä rhythm 'n
blues -laulaja YahZarah yhtyeineen.

Toimintaa teatterissa

Jatkuvaa musiikkitarjontaa oli paitsi päälavalla myös sisätiloissa, Nap Turnerin
kunniaksi nimetyllä teatterinäyttämöllä. Ja taas riitti yleisöllä hupia.
Parhaimmillaan jopa Chess Recordsille levyttänyt vanhan koulukunnan vocal group
The Jewels tarjosi yhdistelmän perinteikästä rytmimusiikkia ja stand up -
komiikkaa.
.

The Jewels. Lisää kuvia galleriassa.

Rouvien Marjorie Clarke, Grace Ruffin ja Sandra Bears setin kulminaatio oli
klassikkokappale ”Johnny Jealousy”. Sen aikana emännät alkoivat jakaa ruusuja
kaikille yleisössä olleille Johnnyille. Miehiä halailtiin ja pussailtiin lopulta muuten
vain, kun Johnnyt loppuivat.

John Cephasin ja Phil Wigginsin duo on USA:n pääkaupunkiseudun blues-
historian merkittävimpiä kokoonpanoja. Cephas kuoli vuonna 2009. Sen jälkeen
Wiggins on keikkaillut vaihtuvien duokaverien kanssa sekä isommalla bändillä.
Bluebird Blues Festivalille hän toi Phil Wiggins Trion, joka tosin esityksen
vanhetessa kasvoi välillä kvintetiksikin.

Enimmäkseen akustisen setin kohokohdiksi nousivat erittäin latautuneet ja jazz-
viritteiset palat ”St James Infirmary Blues” ja Gershwinin veljesten ”Oh, Lady Be
Good”. Mahtavaa blues-poljentoa oli puolestaan tulkinnassa ”Oh, Roberta”.
Wigginsin (laulu, huuliharppu) ohella varsinkin yhtyeen viulisti oli ilmiliekeissä.

Warner Williamsin johtama Little-Bit-A-Blues soitti miellyttävän osuuden
bluesia, countrya ja folkia. Kuultiin monenlaista Saku Sammakosta ”I Walk the
Lineen” ja ”Key to the Highwayhin”. Williams on loistelias Piedmont-tyylinen,
sormin pikkaava kitaristi; on suorastaan kohtuutonta, ettei hän ole koskaan
pystynyt elättämään itseään pelkällä musiikilla. Bluebird Blues Festivalilla, kuten
lukemattomilla aikaisemmillakin keikoilla, häntä tuki luottomies Jay Summerour
taustalaulussa, huuliharpussa ja vaikka viheltäen.

Teatterisetissä pianotaituruudesta vastasi viime vuonna Rauma Bluesissakin
nähty Daryl Davis. Hän sai kunnian avata Nap Turner -lavan ohjelma hetikohta
puolenpäivän jälkeen, joskin niin varhain ei paljon yleisöä ollut ehtinyt valua
paikalle.

Hyvinvoivaa bluesia

Bluebird Blues Festival oli sananmukaisesti afroamerikkalaisen musiikin juhlaa.
Niin esiintyjistä kuin yleisöstä ylivoimainen enemmistö oli afroamerikkalaista
kansanosaa. Se on loistava juttu; ajatuksella toteutetut tapahtumat pitävät
huolta bluesin ja sen sukuisen musiikin hyvinvoinnista. Kalliiden klubikeikkojen
tilanne on täysin toinen: samalla seudulla pidettävillä klubeilla ei juuri
afroamerikkalaista yleisöä näy.

Kun musiikki soi kahdella lavalla ja limittäin ajoitettuna, sulosäveliä oli tarjolla
koko seitsemäntuntisen rupeaman ajan. Tylsiä hetkiä ei löytynyt hakemallakaan.
Ei ole sattumaa, että Bluebird Blues Festival 2012 oli järjestyksessään jo
juhlavasti kahdeskymmenes.

Tapahtumaa isännöi Prince George's Community College. Kampukselle oli lavojen
oheen pystytetty muun muassa pieni ”hyvinvointipuisto” sekä Bluesville-niminen
touhualue lapsille. Ja koko komeus ilman pääsymaksua. Monenlaiset myyntikojut
ja grillieväisiin painottuneet ruokapisteet pitivät toisaalta huolen, että myös
valuutta vaihtoi omistajaa.

PASI TUOMINEN
Largo, Maryland

Kuvagalleria

Linkki: Prince George's Community College

.

Jaa juttu profiilissasi: |