BLUES LIVE! 2014, JYVÄSKYLÄ - KLUBIKATSAUS
10.10.2014   Pääkonserttiraportti
Mr Slideman (arkistokuva)
Blues Live! -klubeissa vauhtia alusti asti
Mr Slideman ja BluesSharks saattelivat syksyn 2014 Blues Live! –
tapahtuman käyntiin Jyväskylän Popparissa.

Jyväskylän ylpeys, Blues Live! –festivaali, läksi käyntiin vinhasti, lähes liukkaasti
torstaina 2. lokakuuta Popparissa. Itse asiassa meno oli hyvinkin liukasta, kun
lavalle nousi
Mr. Slideman. Kahden kitaran ilotulituksessa tuli aivan
ensimmäisenä mieleen brittibändi
Juicy Lucy, steelkitaristi Glenn Ross
Campbellin
huikea blues-rockin ikoni.

Herra Slidemies itse,
Seppo Syyrakki, oli vaitelias ja vaatimaton, silti arvonsa
tunteva, kuten aidon bluesmiehen kuuluukin olla (blues is not for sissies!). Mutta
se slidesoitto, se oli rautaa! Slidemies tosin pudotteli perussähkökitaralla, ei lap
steelillä kuten Glenn, mutta hyvin se kävi näinkin.

Kokoonpano toimi hyvin toimi kahdella kitaralla.
Esa ”The Bluesman” Syyrakki
tuki mainiosti lead-kitaraa, ja hän osoittautui myös väkivahvaksi laulajaksi.
Yhtyeen jykevä soundi muodostui erinomaisista riffeistä ja kompin oikea-
aikaisuudesta.

Vesa "Bassman" Viilos antoi viisikielinen basson voimin jämerän pohjan yhtyeen
musisoinnille. Rumpali
Mikko "Hitman" Hinkkasen kanssa yhteistuotos soundasi
hillittömästi. Varsinkin "Crossroadsin" hankala rytmitys kulki tanakasti, samoin
Clapton-bravuurin "Before You Accuse Me" vaatima ilmavuus.

Ehkä kaverien kannattaisi hieman kehittää kahden kitaran dialogia, vaikka
kysymys-vastaus -tyyliin, kuten jazzissa usein on tapana? Näin saataisiin lisää
jännitettä aikaan ja kuulijan mielenkiinnolle kohteita. Juicy Lucyssä näin tehtiin
kakkoskitaristi
Neil Hubbardin kanssa.

Slideputki hillui, liukui ja soi kuin viimeistä päivää, hieman
Dave Holen tyyliin.
Sama aggressiivinen tyylikin oli. "Red House" (Jimi Hendrix) sisälsi puhdasoppisen
kaikuefektin, jota ilman kappale menettäisi paljon viehätysvoimastaan.

Suomenkielinen reaggae tuntui tässä asiayhteydessä jokseenkin oudolta, mutta
ehkä yleisön mieleen ovat tällaiset numerot. "Messing with the Kid" toimi hyvin,
samoin "Little Sister". Lauluun kannattaisi kiinnittää huomiota – sanat tulisi
lausua oikeaan aika-arvoonsa, eikä nielaista loppuja. Kahdettakymmenettä
juhlavuottaan viettävä Mr. Slideman oli joka tapauksessa erinomaisessa vedossa
Blues Live! -klubikeikalla.

BluesSharksin tyylittelyä

BluesSharks on luonut nimensä The Allman Brothers Bandin klassikoita, The
Fabulous Thunderbirdsin
rokkaavia hittejä ja muita, suoraviivaisen rokin ja
bluesin rajavyöhykkeellä toimivia bändejä soittaen. Bilebändi parhaasta päästä!
.

BluesSharks on selvästi tarmokas ja ripeä otteissaan, ei mikään aloittelija
bluesbändinä. Bändi vaatisi vielä fokusointia ja perusasioiden täsmennystä, jotta
kuuntelukokemus kristallisoituisi. Kokoonpano ja tyyli olivat kohdillaan, mutta
kehitettävää bändillä olisi muun muassa stemmalaulussa, joka oli paikoin varsin
falskia.

Bändin setti oli Popparissa kahden Fender Stratocasterin ilotulitusta. Lupaavasti
alkanut kisailu tosin muuttui illan edetessä hieman ongelmaiseksi muun muassa
soittimen herkän viritysasteen takia. Äänitason laskua oli lopulta lähes puoli
sävelaskelta, mikä alkoi jo verottaa kuuntelunautintoa. Kokonaisvaikutelma
puuroutuu hieman, kun lead-kitarassa on sama soundi biisissä kuin biisissä.

Bändin laulu hyötyisi pienestä skarppauksesta, sanojen artikulaatiossa riittäisi
paljon töitä. Purkusointuisuuksia ja laulun lomaan tulevia fillejä kitaristien myös
kannattaisi vielä treenata. Biisejäkin täytyisi kehittää lisää: pitkät yksilösoolot
osoittivat ideat ja varioinnin vielä jossain määrin päättämättömiksi.

Kitaristit vaihtoivat soittimensa Gibsoneihin loppuvaiheessa. Se terävöitti sointia.
"Outside Woman Blues" ikään kuin käynnisti uuden jakson setissä, mutta sitten
oli ilta heidän osaltaan ohi. Kitarat pantiin pussiin. Rytmibluesia tyyliin "You Don’t
Love Me" olisi voinut olla enemmänkin.

BluesSharks soitti kokoonpaossa
Markku Hassinen (kitara, laulu), Seppo
Järvinen
(kitara), Eero Virtanen (basso) ja Ari Puolanen (rummut).

Jyväskylän Blues Live! käynnistyi kaiken kaikkiaan mainiolla illalla –
esiintyjävalinnoissa samassa tyylilajissa pysyminen tuottaa toisinaan hyviä
tuloksia. Kuten nyt.

Festivaalin klubikeikoilla esiintyivät lisäksi
Ina Forsman & Helge Tallqvist Band,
Ismo Haavisto
ja Railroad Men. Blues Live! –ohjelmisto päättyi sunnuntaina
Popparissa vietettyyn "bluesmaratoniin".

ANTTI SUVANTO

Lue myös Blues Live! -
pääkonserttiraportti
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats