LEVYARVIO
 
 
13.4.2018
Jammailusta kasvoi
tarinoita
Länsisuomalainen Bluesnake ilahduttaa
triosoittamisen ystävää ensimmäisellä
albumillaan ”Serpent Stories”.
Standardien veivaajista on kehittynyt
aivan omannäköisensä yhtye.

Siihen nähden, miten paljon fanit tykkäävät
bluesrocktrioista, niitä ei juuri esiinny tämän
päivän keikkaympäristössä Suomessa.
Länsisuomalainen
Bluesnake olisi yksi
ehdokas, ja yhtyeellä on esitellä
konkreettinen elonmerkkikin, albumi nimeltä
”Serpent Stories”.
Turun kupeesta, Liedosta, tuleva Bluesnake on ollut koossa kolmisen vuotta.
Ensimmäinen levy tuli ulos vuoden 2018 alkupuolella. Materiaali purkitettiin
studiolivenä ilman auto-tunea ja muita kikkailuita.

Bändi ilmoittaa soittavansa paljon bluesstandardeja, mutta aina nykyaikaisella
otteella, soundilla ja asenteella. Debyyttilevy sisältää ilahduttavan paljon
originaalimateriaalia. Yhdeksästä kappaleesta kaikki ovat omia lukuun ottamatta
sähköistettyä versiota
Robert Johnsonin kipaleesta ”Me and the Devil”.

”Vaikka suoratoistotrendi kasvaa, halusimme tehdä fyysisen levyn, jonka voi
ottaa musiikkihyllystä käsiinsä aina uudestaan”, bändi kertoo kansiteksteissä.
Bluesnakessa soittavat
Robert Lumme (kitara ja laulu), Marco Boogieman
(basso) ja
Mika Veijalainen (rummut).

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues 2018    Elvis Concert, Tampere-talo

Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live    

Grand Blues Festival 2018, Lahti    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi
.

”Serpent Stories” edustaa hyvin Bluesnaken
linjauksia. Esikuvien vaikutus kuuluu. ”Happy
Blues” tuo vaivatta mieleen
Stevie Ray
Vaughanin
ja ”Love That Woman” Otis
Rushin
. Myös riffivetoiset bluesrockit ja
soulahtavasti rullaavat kappaleet toimivat
aivan kivasti, yllätyksittä.

Toki omaleimaistakin materiaalia löytyy.
Avausbiisi ”Everyday” kulkee jännittävässä,
viipyilevässä tunnelmassa. Lumpeen
kitarasoundi vetoaa, eikä mies sorru liikaan
tilutukseen. Yhtyeellä on myös sanomaa:
tekstissä käsitellään maailman pahuutta; jos
tästä paikasta haluaa paremman, on paras
aloittaa katsomalla peiliin.

Albumin toisessa päässä ”Everyone Loses”
luo hienovaraista tunnelmaa, kuin jotakin
vääjäämätöntä odottaen. Ja ihmisen
maallisen vaelluksen rajallisuutta sanoitus
pohtiikin. ”Put your hand in mine, tick tock
we’re drifting away; You’re just a guest
here, can’t stay, no one can.”

Puuhamies Lumme toimii niin
soolokitaristina, laulajana, säveltäjänä kuin
levyn tuottajana. Laulajana ja englannin
ääntäjänä hän ei ole parhaimmillaan (saman voi sanoa aika monesta
suomalaisartistista), mutta tekijämies on kyseessä. Boogieman ja Veijalainen
hoitelevat ruutunsa varmoin ottein. Veijalainen laati myös kappaleiden
sanoitukset.

Bluesnaken keikkakalenteri on harva. Tihentämiselle olisi rahkeita ja tarvetta.
”Everyday”-kappaleen sanoitusta mukaillen blueskäärme voisi luikerrella
eteenpäin hiljalleen ja vaiheittain, paikallisen suosion kautta. Jos työmoraalia
piisaa ja lähipiiri tykkää, aukeavat pian ovet isommillekin keikkalavoille.

PASI TUOMINEN


Bluesnake: Serpent Stories. Omakustanne, 2018

Robert Lumme (kitara ja laulu), Marco Boogieman (basso), Mika Veijalainen
(rummut), Waterlily Voices (taustalaulu)

Tuottaja: Robert Lumme


Bluesnaken kotisivut
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT