Blues-Finland.com - Bluesrupiama 2012, Kauhajoki

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

14.8.2012 Kuvagalleria

Silvennoinen, Lindholm, Ahlqvist: SF Blues

Telttailua alla sinisen kuun
Kauhajoen Bluesrupiaman kovaääninen ykköstykki oli Suomen
superkokoonpano SF Blues. Tarjolla oli myös paikallisia herkkuja: usean
sukupolven jazz-bändiä ja kuuluisaa aamupuuroa.

Telttailu elokuisina loppukesän iltoina on mukavaa puuhaa. Erityisen mukavaa se
on silloin, kun teltassa nautitaan hyvästä musiikista – vaikkapa kera virvokkeiden
– ja yöksi siirrytään vällyjen väliin sisätiloihin. Juuri näin toimittiin Kauhajoen
Bluesrupiamassa elokuun ensimmäisenä lauantaina.

Bluesrupiaman musiikillinen tarjonta tuki hyvin illan kulkua. Pohjia tarjosi
kotoisasti pienemmältä lavalta Kauhajoki Old And Young Star Band. Kun meno
oli ylimmillään, superkokoonpano SF Blues rykäisi show'n käyntiin päälavalla.
Näihin aikoihin osassa yleisöä alkoi ilmetä jo nousuhumalaisen uhon mukanaan
tuomaa kaikkivoipaisuutta, joten rokkaava puolitoistatuntinen tuli sopivaan väliin.
Bändi pistikin kymmenvuotisjuhlakiertueensa kunniaksi parastaan. Soitto oli
rullaavaa ja kovaäänistä.

SF Bluesin setin jälkeen hieman jäähdyteltiin ja rauhoiteltiin meininkiä taas
pikkulavalla paikallisvoimin. Illan päätteeksi päälavalle nousi Steve Guyger
suomalaisine taustabändeineen. Tässä vaiheessa suurin räyhä oli saatu jo
riehuttua pihalle, joten yleisö saattoi hyvillä mielin keskittyä nauttimaan bluesista
ja seuralaisistaan.

Kitarat soivat bluesia

SF Bluesilta osasin odottaa hyvää meininkiä, joten yllättämään he eivät
päässeet. Pepe Ahlqvist, Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm ovat kukin
mestareita omalla sarallaan. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, että yhteisessä
bändissä kolmen vahvan artistin tenhovoima kertautuisi. Vuosien saatossa on
nähty monenlaisia ”superkokoonpanoja”, joissa egojen törmäily on vesittänyt
hyvän idean lähinnä merimiespainin tasolle. SF Bluesissa ei sellaista ongelmaa
ole. Jokainen solisti on hankkinut kannuksensa jo moneen kertaan, joten
näyttämisen tarve ei ohjaa tekemisiä. Kukin malttaa vuorollaan peesailla.

Dave oli lavalla keskimmäisenä ja toimi seremoniamestarina. Hänen spiikkinsä
eivät tosin rupattelun asteelle juuri edenneet. Niissä lähinnä panostettiin
informatiiviseen niukkuuteen tyyliin ”Oolrait, nyt Hessu soittaa jonkun
kappaleen”. Lavalla vallitseva hyvä tunnelma välittyi tietyin poikkeuksin
yleisöönkin. Tokihan eturivin joraajien sekaan mahtuu aina jokunen ärräviinaa
nauttinut kiukkupussikin.

SF Bluesin kolmen kitaran hyökkäys on jytäisä paketti. Kitarat soivat uljaasti ja
kovaa. Eturivissä onnettomalla kameran rohjakkeellani kuvia metsästäessä en
muuta kuullutkaan kuin kitarat, koska vahvistimet puskivat lavalta melkoisella
voimalla. Ilmeisesti Daven kitara oli kaikkein kovaäänisin, koska hänen
styrkkarinsa sivuille ja taakse oli aseteltu pleksiseinät, jotta muu bändi kuulisi
paremmin omaa soittoaan (samanlaiseen ratkaisuun on The Rolling Stonesissa
päädytty Keith Richardsin vahvistimen kanssa). Siitä huolimatta äkätessäni tuon
konstruktion mieleen nousi välähdyksen omainen muistikuva lapsuudesta ja
ihmettely. Miksi Lauantaitanssien rumpali soittaa puhelinkopissa?

Vaikka SF Bluesin ohjelmisto oli monin paikoin tuttuakin tutumpaa, saatiin ”
Crossroadsiin”, ”Dust My Broomiin” ja ”Hoochie Coochie Maniin” uutta potkua,
kun etulinjan kolmikko jakoi soolovuoroja keskenään. Riemastuttavan usein
Ahlqvist kaivoi myös huuliharpun taskustaan ja näytti, että vanha taika on
edelleen tallella.

Ei sovi myöskään unohtaa taaempana operoinutta ja piisejä taiten kuljettanutta
Mikko Löytty - Jani Auvinen -kaksikkoa. Heidän varassaan ne eturivin ukkelit
kuitenkin rokkailevat ja bluesailevat.

Rennon letkeätä bluesia

Steve Guyger starttasi viikon mittaisen Suomen-kiertueensa Bluesrupiamaa
edeltävänä iltana Karkkilan Sulattofestivaalilla. Hänen oli tarkoitus esiintyä
Suomessa tuttuun tyyliin Tomi Leinon bändin kanssa. Leinolle oli kuitenkin
ilmaantunut päällekkäisiä keikkoja Ruotsiin, joten kaksi ensimmäistä iltaa
Guygerin kanssa soitti Tomi Leino Band ilman Tomi Leinoa. Jaska Prepulan ja
Mikko Peltolan rennon svengaava komppiryhmä on monta kertaa ennenkin
todettu varsin toimivaksi yksiköksi, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Myös
kitaristiksi hälytetty Jonne Kulluvaara klaarasi viransijaisuuden hienosti.

Lavalta välittyi molemminpuolinen kunnioitus. Guyger johti bändiä: ilmoitti piisin,
sävellajin ja saattoi polkea hieman jalalla tempoa malliksi. Näillä eväin piisit
lähtivät liikkeelle ja bändi seuraili solistia taidokkaasti. Myös Guyger näytti olevan
avoimen tyytyväinen soittokumppaneihinsa. Hän pysähtyi monta kertaa
kuuntelemaan Kulluvaaran sooloja hymyssä suin ja yllytti tätä soittamaan aina
vain lisää.

Chicago-tyylisen huuliharpun taitajana Guyger on maailman kärkeä. Hänen
ilmeikäs soittonsa kumartaa perinteitä, mutta ei kuitenkaan luiskahda kopioinnin
puolelle.

Karkkilassakaan en löytänyt huomauttamista bändin soitosta, mutta Kauhajoella
esiintyminen oli vielä astetta rennompaa. Asiaan vaikutti varmasti moni seikka.
Ryhmä oli edellisen illan keikalla ehtinyt tutustua toisiinsa. Bluesrupiamassa myös
vuorovaikutus yleisön kanssa oli huomattavasti runsaampaa. Sehän kyllä
innostaa artistiakin antamaan kaikkensa.

Vanhoja ja uusia paikallistähtiä

Bluesrupiaman aluksi ja pääesiintyjien välissä esiintynyt Kauhajoki Old And Young
Star Band koostui nimensä mukaisesti kahden polven muusikoista. Bändin
perusrunko – rumpali Jukka Ojaniemi, pianisti Lasse Hirvi sekä puhaltajat
Michael Peltonen, Tom Peltonen ja Arto Panula – kuuluivat kolmekymmentä
vuotta sitten Kauhajoen Jazzklubin peruskokoonpanoon. Bändi soitti jamien
house bandina, esiintyi runsaasti ja saavutti vankkaa paikallismainetta.
Muutaman vuoden jälkeen homma lopahti kuitenkin armeija- ja opiskelukiireisiin.
Bändi hajosi tahoilleen.

Nyt kun Jukka Ojaniemeä oli pyydetty kokoamaan taas vanha ryhmä kasaan,
alkuperäinen basisti ei mukaan ehtinyt. Näin ollen kokoonpanoa lähti
täydentämään Ojaniemen poika, Vesa Ojaniemi. Bändi soitti sovitettua – ja
ymmärrettävää – jazzia, joten hommaa ei lähdetty viemään liian vaikeaksi.
Seassa kuultiin myös laulettuja numeroita, joista mieltä lämmitti erityisesti Van
Morrisonin ”Moondance”. Laulusolistina toimi Tangomarkkinoillakin kisannut Juha
Hautaluoma. Hän suoriutui vaativan materiaalin tulkinnasta mallikkaasti, vaikka
paikoittain liika tangomaisuus vähän paistoikin läpi.

Joku kuului suureen ääneen ehdottelevan Kauhajoen bändille
ruotsinlaivakiinnitystä bluesfestareiden sijaan, mutta mielestäni noinkin erilainen
välimusiikki toi hyvän kontrastin illan bluesimpien aktien välissä. Sitä paitsi bändi
soitti ja svengasi hyvin.

Kauhajoen sininen (teko)kuu

Bluesrupiaman juhlateltta oli pystytetty Ojalan Pakarissa sijaitsevan Janoisen
Leipurin terassin yhteyteen. Virvokemyynti toimi festivaaleilla hyvin, koska lasin
täydennys toimi telttoihin sijoitettujen myyntipisteiden lisäksi myös
kellariravintolasta. Katettua telttatilaa oli sen verran runsaasti, että sadekaan ei
olisi isommalti iltaa häirinnyt. Siitä huolimatta kostea ilma oli kuulemma verottanut
perjantai-illan yleisömäärää melkoisesti. Small Axen reggae oli mennyt niin
sanotusti harakoille. Toivottavasti ne pitävät Jamaikan soundeista.

Sunnuntaiaamuna sain vielä tutustua yhteen paikalliseen erikoisuuteen. Pääsin
nimittäin aamupalalla maistamaan Soundi-lehdessäkin kehuttua Helmin kortteerin
aamupuuroa. Kyllä sen voimin kelpasi ajella vähän pidempikin matka.

Kaiken kaikkiaan Jazz & Blues Club Kauhajoki ry oli järjestänyt mainiot festivaalit.
Järjestelyt toimivat eikä iltaan ei oltu tungettu liikaa ohjelmaa. Kokonaisuus pysyi
sopivan maltillisena. Kauhajoella olikin mukava telttailla.

Ai niin, se festivaalialueen yläpuolella mollotellut sininen kuu osoittautui
tarkemman tutkailun jälkeen ilmapalloksi. Ei se mitään. Blue Moon of Kauhajoki
jatkakoon loistamistaan tulevinakin vuosina!

MARKO AHO

Kuvagalleria
.

.

Jaa juttu profiilissasi: |