Blues-Finland.com - Bob Dylan: Tempest - Neil Young & Crazy Horse: Americana

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIOT

24.10.2012 Review in English
Amerikka myrskyää: Dylan ja
Young vuonna 2012
Bob Dylan ja Neil Young ammentavat
amerikkalaisen musiikkiperinteen ytimestä
viimeisimmillä levyillään "Tempest" ja
"Americana". Andres Roots kertoo.

Vanhat 60-lukulaisen folk-rockin ikonit, Bob
Dylan ja Neil Young, jaksavat aina vaan. He
eivät ole heittäneet leikkiä sikseen saati
lyöneet lekkeriksi, vaikka jotkut niin saattavat
ajatellakin. Sen sijaan he pystyvät edelleen
innostamaan, haastamaan ja raivostuttamaan

yleisönsä. Kaikkia edesottamuksia on mahdoton listata, joten viimeksi mainitusta
esitettäköön esimerkkeinä vain Dylanin joululaulusetti (Christmas in the Heart,
2009) ja Youngin kokoelma feedbackia ja muuta melua (Arc, 1991).

Molemmat ovat puhuneet voimakkaasti modernia äänitysteknologiaa vastaan. Silti
he ovat tehneet myöhemmät mestariteoksensa aina ajan hermolla olevan
tuottajan Daniel Lanois'n kanssa (Dylanin ”Time out of Mind”, 1997 ja Youngin ”Le
Noise”, 2010).

Molemmat ovat elokuvaintoilijoita, joihin musiikkivideotrendi ei koskaan tarttunut.
Ainut poikkeus on Youngin video ”This Note's for You”, joka vinoili Michael
Jacksonille ja Whitney Houstonille. MTV asetti videon alun perin pannaan, mutta
palkitsi sen loppujen lopuksi parhaana videona vuonna 1989. Molemmat ovat
perehtyneet Amerikan historiaan ja folkloreen. Ja molemmat ovat suuria
tarinankertojia.

Tempest

Dylanin viimeisimmässä albumissa ”Tempest” on ehkä kaikkien aikojen rumin
kansi, mutta itse levy on parasta sitten ”Love and Theft” -kiekon (2001). Jos
Bootleg Seriesiä ei lasketa, kyseessä on hänen dynaamisinta työtään pitkään
aikaan. Se tuntuu kollaasilta kaikista hänen monista 70-luvun puolivälin jälkeisistä
tyyleistään. Sanoitukset vilisevät kuolemaa ja kärsimystä, mutta Dylanilla on
selvästi henki päällä ja kunto korkealla.

”Tempest”-albumin avaa ”Duquesne Whistle” ja sähköinen dixieland. Sanat on
tehty yhdessä Grateful Deadin tekstittäjän Robert Hunterin kanssa; Dylan-
Hunter -parivaljakkohan laati suurimman osan sanoituksista ”Together Through
Life” -levylle (2009). Nyt yhteisiä tekstejä on vain yksi – svengaavasta balladista ”
Soon After Midnight” lähtien Bob puhuu täysin omalla äänellään. Ja hän onkin
tarinan punojana omaa luokkaansa.

”Narrow Way” tuo mieleen ”Love and Theftin” rosoisemmat soundit. Kitarat
mouruavat kuin huuliharppu Muddyn biisillä “My Eyes Keep Me In Trouble“ ja
Dylan paasaa kuin vanhan ajan blues-miehet konsanaan. Puhelaulu tekee ”Long
and Wasted Years” -kappaleesta ”Brownsville Girlin” (1986) lähisukulaisen –
Gregory Peck vaan puuttuu kuvasta. ”Pay in Blood” muistuttaa soundiltaan ja
rakenteeltaan 80-luvun alun Stonesia. Se olisikin sopinut kuin nakutettu ”Infidels”-
levylle (1983). ”Scarlet Town” taas olisi voinut olla ”Desirellä” (1976) – mukana
ovat tutut rumpukuviot, viulu ja kaikki...

”Early Roman Kings” -raidan sovitus on lähes identtinen ”Together Through Life” -
levyn ”My Wife's Home Townin” kanssa. Se perustuu kuitenkin enemmän Bo
Diddleyn ”I'm a Maniin” kuin Willie Dixonin klassikkoon “I Just Want To Make
Love To You“. David Hidalgon haitari imitoi ennemmin Bon ääntä kuin Little
Walterin huuliharppua; ja sanat ovat läpeensä Dylania värssystä “the early
Roman kings in their shark-skin suits“ värssyyn “I ain’t dead yet, my bell still
rings“. Dixon mainitaan krediiteissä, mutta Diddleyä ei – ehkä siksi, että Dylan otti
vapauden lisätä progressioon IV-soinnun.

Levyn varsinainen mestariteos on ”Tin Angel”. Murhaballadi pitää sisällään Tom
Waitsille vertoja vetävän, ontuvan kontrabassokuvion ja niin kohtalokkaan
kolmen hahmon dialogin, että sitä kadehtisi jopa Nick Cave.

Albumin 14-minuuttinen nimikappale kertoo yksityiskohtaiseen ja erikoiseen
tapaan Titanicin uppoamisesta. Siihen levyn olisi ollut hyvä loppua – mutta eipä 50-
vuotisen uran 35. albumia liene helppo lopettaa Titanicin uppoamiseen. Niinpä
perässä seuraa vielä ”Roll on John”. John Lennon -tribuutti tuottaa pettymyksen,
vaikka se varmasti suoraan sydämestä kumpuaakin. Lennon todisti jo ennen The
Beatlesin hajoamista, että Beatles-säveliä kierrättämällä voi saada aikaan
kelvollisia biisejä. Tämä ei kuitenkaan kuulu siihen joukkoon – sori vaan.

Americana

”Le Noisea” voi verrata Neil Youngin soundtrackiin ”Dead Man” – ”Le Noisella”
vaan on ihan oikeita kappaleita. ”Americana” taas sopii kyseisen elokuvan autioon
maisemaan silti pysyen vakaasti Crazy Horsen tontilla. Hienoissa kansissa
nähdään Geronimo auton ratissa. Kuva on vuodelta 1905. Tom Wilkes istutti
kuvaan bändin jäsenten kasvot vuonna 1975 – silloin kuvaa ei käytetty levyn
kannessa, mutta tässä se nyt on vuonna 2012.
.

Folk-metodiin kuuluu tavallisesti uusien
tekstien laatiminen vanhoihin melodioihin. ”
Americanalla” Young toimii koko lailla
päinvastoin. Ikivanhat sanat saavat uusia
säveliä ja sekaan heitetään vielä joukko 60-
luvun pop-numeroita.

Heti levyn alkuun kuullaan killeri. ”Oh
Susannah” perustuu Tim Rosen vuonna 1963
The Big 3:lle säveltämään 'uuteen' melodiaan.
Se poiki edelleen Shocking Bluelle megahitin ”
Venus” (1969) – tämä asiayhteys ei tosin ole
Youngin käsittelyssä kovin pinnassa.

”Clementinessä” on Youngin melodia, kuoro kuin tuonpuoleisesta ja usein pois
jätetty viimeinen säkeistö: “So I kissed her little sister and forgot my Clementine.“
”Tom Dula” (tai ”Tom Dooley”) kuulostaa samanaikaisesti vuorenvarmalta Crazy
Horselta ja Johnny Cashin ”Murder”-setiltä. ”Gallow's Pole” jatkaa samoilla
linjoilla. Se ei juuri muistuta Lead Bellyä saati Led Zeppeliniä. Sen sijaan
kansiteksteissä vihjataan, että kappale – jota Robert Plant on esitellyt
vuosisatoja vanhana englantilaisena kansanlauluna – on suomalaista alkuperää.
Tällä levyllä kuultava sovitus puolustaa väitettä. Yksi parhaista kappaleista ja
numero vaikka Lännen-Jukan ohjelmistoon!

Coasters-jäljitelmä ”Get a Job” ei ehkä ole folkia, mutta hauska veto se on. Sitä
seuraa kantrahtava ”Travel On” tuoden vähän protestielementtiä mukanaan. ”
High Flying Birdin” lauloi alun perin The Company solistinaan Stephen Stills
(1964). Se tuo mieleen Youngin oman ”Danger Birdin” (vuoden 1975 levyltä ”
Zuma”). Loistava ”Jesus Chariot” (tai “Comin’ ’Round The Mountain“) oli levyn
toinen virallinen YouTube-video ”Oh Susannahin” jälkeen, eikä syyttä.

Sitten löytyy Woody Guthrien ”This Land Is Your Land” (vieraina Pegi Young ja
Stills) ja akustinen ”Wayfarin' Stranger”. Ja vielä brittien kansallishymni ”God Save
the Queen”, jossa on mukana aineksia “My Country ’Tis Of Theestä“ (tunnettu
myös nimellä “America“) – joka tapauksessa vähän hassu valinta ”Americana”-
nimiselle levylle, vaikka se onkin kanadalaisen artistin tekemä!

Shakespeare & Psychedelic Pill

Soundien ja teeman osalta ”Americana” on kenties ehjempi kokonaisuus. ”
Tempestille” taas monipuolisuus takaa tuoreutta. Joidenkin folkkareiden mielestä
Youngin raaka ja sähköinen asenne ei ole ”oikeaa” Americanaa. Totta puhuen
nämä kaksi levyä kuljettavat kappaleiden henkeä paremmin kuin tämän päivän
koulutettujen ja siistien folk-muusikkojen yritelmät.

Siinä missä Crazy Horse rokkaa täysillä, Dylanin bändi svengaa taidolla ja
tarkkuudella. Jälkimmäistä ei ehkä katsota rock-piireissä hyvällä. Joka
tapauksessa: molemmat orkesterit tekevät töitä henkevästi ja intohimoisesti.
Molempia levyjä voi suositella todella lämpimästi.

Seuraavakin Youngin ja Crazy Horsen levy on jo tulossa: ”Psychedelic Pill” ilmestyy
kauppoihin lokakuun lopussa. Dylanin tilanteesta ei ole varmaa tietoa. On vedetty
paljon johtopäätöksiä siitä, että hänen viimeisimmällä levyllään ja Shakespearen
viimeisellä näytelmällä (Tempest ~ Myrsky) on sama nimi. Bobin debyyttilevyllä oli
kappale ”Song to Woody”, ja nyt saamme kuulla ”Roll on Johnin” – voiko tämä
todella olla viimeinen erä Dylan-musiikkia...? Mies väittää, ettei ole. Toivon hänen
olevan oikeassa.

ANDRES ROOTS

Bob Dylan: Tempest. Columbia, 2012

Bob Dylan (kitara, piano, laulu), Tony Garnier (basso), Donnie Herron (steel-kitara,
banjo, viulu, mandoliini), David Hidalgo (kitara, haitari, viulu), Stu Kimball (kitara),
George Receli (rummut), Charlie Sexton (kitara)

Tuottaja: Jack Frost (Bob Dylan)

Neil Young & Crazy Horse: Americana. Reprise, 2012

Neil Young (laulu, kitara), Billy Talbot (basso, laulu), Ralph Molina (rummut), Frank
“Poncho“ Sampedro (kitara), Dan Greco (lyömäsoittimet), Pegi Young (laulu),
Stephen Stills (laulu), Americana-kuoro

Tuottajat: Neil Young, John Hanlon, Mark Humphreys

Linkit: Bob Dylan, Neil Young

Re ad this re view in English

.

Jaa juttu profiilissasi: |