BOO BOO DAVIS – SUORAAN SYDÄMESTÄ
Lahden Jazztorilla elokuun 13:ntena 2010 esiintynyt Boo Boo Davis -trio
antautui Blues-Finland.comin haastatteluun. Boo Boo Davis on yksi harvoista
aidoista Mississippin Deltan blueslähettiläistä, joten oli hieno kokemus
kuulla Davisin värikkäitä muistoja.

"Oma heräämiseni musiikkiin tapahtui jo 5-vuotiaana. Alkusysäys musiikin
pariin alkoi gospelkuorossa kirkossa", Boo Boo Davis muistelee. "Isäni
Sylvester Davis oli myös muusikko. Hän soitti bassoa sekä kitaraa."

Sylvester Davis ei kuitenkaan elättänyt itseään ja perhettään musiikilla, vaan
hän työskenteli pitkiä päiviä tehtaalla. Boo Boo Davis veljineen opettelivat
isältään salaa soittamaan bluesia, ja saivat keikkojakin. Kun isä sai tietää
poikien toimista, hän ei ollut kovinkaan ilahtunut jälkikasvunsa valinnoista.

Boo Boo toimi veljiensä kanssa perustamassa yhtyeessä rumpalina, ja kuten
usein rumpaleilla on tapana, myös Boo Boo nautti runsaasta alkoholin
annista kannujen takana. Boo Boon veljet kohtasivat ennenaikaisen
kuoleman, ja menetyksistä masentunut Boo Boo lopetti musiikin soittamisen
joksikin aikaa kokonaan.

Syvässä etelässä mustana miehenä varttuneella Boo Boolla ei ole ollut
helppo taival elämässään. Kuitenkin Boo Boon ote elämään on äärimmäisen
valoisa ja positiivinen. Lämminhenkinen bluesmies on myös hyvin
uskonnollinen. "Musiikin tekeminen ei ole itsestään selvyys. Olen musiikista
kiitollinen korkeammille voimille."

Musiikissa Boo Boon mielestä tärkeintä on oma ääni sekä rehellisesti
suoraan sydämestä tuleva tunne. Boo Boo arvostelikin nykybluesin kenttää
mitättömäksi juuri todellisen tunteen puutteen vuoksi. "Tärkeää on tehdä juuri
omaa musiikkia, eikä koettaa kuulostaa joltakin toiselta. Olen ylpeä omasta
musiikistani."
Yhteistyö kitaristi Jan Mittendorpin ja rumpali John Gerritsen (kuvassa yllä)
kanssa on kestänyt jo 15 vuotta. Levy-yhtiö Black & Tan Recordsia johtava
Mittendorp kertoi etsineensä aikoinaan nimenomaan laulajaa, ja Boo Boon
sävykäs ja tunnetta hohkaava lauluääni oli juuri sitä mistä Mittendorp oli
haaveillut. Mittendorp kuuli levyltä Boo Boon laulavan pari kappaletta. Siitä
alkoi hedelmällinen yhteistyö.

Mittendorp ja Gerritse tapasivat toisensa myös Boo Boo Davisin
taustabändissä. Hollantilaismuusikot eivät olleet aikaisemmin soittaneet
yhdessä.

Boo Boo Davisin trion Euroopan-kiertue jatkuu lokakuun loppuun saakka.
John Gerritse valitteli käsivartensa loukkaantumista, mutta ei kyllä illan keikka
paljastanut rumpalin epäkuntoisuutta. Trio muisteli lämmöllä Helsingin
Juttutuvassa vedettyä, reilun vuoden takaista keikkaa. Toivottavasti saamme
nähdä trion jälleen intiimissä klubitunnelmassa.

L. RAUDAS
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
15.8.2010                                        Boo Boon kolmikko Lahdessa © Tomi Christiansson
Juke joint keskellä Lahtea
Boo Boo Davisin trion esiintyminen Lahden Jazztorilla henki aitoa Mississippin
tunnelmaa. Festivaalin ensimmäisen viikon perjantaissa olivat musisoimassa
myös Thorbjörn Risager ja Baby Boy Varhama.

Lahden Jazztori pyhitti perjantain 13. elokuuta juurimusiikille. Ilta jyrähti käyntiin
lahtelaisvoimin.
Miikka Kallio Band solistinaan Baby Boy Varhama toimivat
blues-illan avaajina. Jazzista ammentavassa yhtyeessä vaikuttavat pianisti Miikka
Kallio, rumpali
Lari Lius sekä basisti Esa Korja. Yhtyeen leppoisan pehmeä
soundi toimi hyvin Baby Boy Varhaman taustalla, ja toki framille pääsivät
loistamaan myös Miikka Kallio Bandin jäsenet.

Illan ensimmäisen bändin asema ei ole koskaan helppo, mutta toisaalta hyvin
tuntui yleisö ottavan jo alkuillasta jatsillisen kokoonpanon vastaan. Yhtyeen
letkeän rauhallinen soitanto sopi tavallaan hyvin varhaisen illan tunnelmaan.

Ehdottomasti paras ajankohta soittamiseen oli tanskalaisella
Thorbjörn
Risagerilla
. Miikka Kallio Band & Baby Boy Varhama olivat lämmitelleet yleisön
juhlatuulelle, ja mitä ilmeisimmin muutoinkin vire oli juuri oikea eurooppalaiselle
viihdebluesille. Risager taiteili 7-henkisen bändinsä kera jossakin viihteellisen
nykysoulin sekä rock-bluesin välimaastossa.

Vaikka yhtyeen puhallinsektio koostui vain trumpetista ja alttosaksofonista,
hetkellisesti bändi kuulosti hienoisesti jopa big bandilta. Mitään huikeaa tai
sielukasta bändi ei kuitenkaan elokuun iltaan heittänyt. Mutta juhliva yleisö nautti
selkeästi Tanskan näyttävän bluesorkesterin soiton annista.

Illan pääesiintyjänä toimi aito ääni Mississipin Deltalta, jo useasti Suomessakin
vieraillut laulaja-harpisti
Boo Boo Davis. Davisin hollantilaismuusikoista
koostuvassa taustaryhmässä toimivat  kitaristi
Jan Mittendorp ja rumpali John
Gerritse
.
.
Boo Boo Davisin trio toimi loistavasti. Soitosta kuului pitkäaikaisesta yhteistyöstä
kasvanut tiivis bändityöskentely. Bassottomassa triossa Mittendorpin kitara
artikuloi bassomaisen tarkasti, ja toisaalta Gerritsen energiaa uhkuva
rumputyöskentely vie komppia eteenpäin.

Valokiilassa oli ansaitusti Boo Boo Davis, joka johdatti tunnelman
Jimmy Reed
henkiseen, aitoon ja syvään kokemukseen. Lahden valtava teltta muuttui
hetkeksi hämyisäksi juke jointiksi johonkin kaukaiseen syvään etelään
vuosikymmenten taakse.

Illan setti koostui pitkälti viimeisimpien levytysten "
Name of the Game" ja "Ain't
Gotta Dime" materiaalista. Yksi illan huippuhetkistä oli loistavaa dynamiikkaa
sisältävä "Snake Blues". Esiintymislavan edessä trion soundi oli muhevan
pehmeä. Valitettavasti suhteellisen myöhään, puolilta öin, alkanut
soittoajankohta verotti yleisön määrää. Siitä huolimatta Boo Boo Davis
yhtyeineen tarjosi tiiviin ja hienon setin.

L. RAUDAS, teksti
TOMI CHRISTIANSSON, kuvat

BOO BOO DAVIS PÄHKINÄNKUORESSA

1943
Syntyi Mississippin osavaltion Drew'ssa musikaaliseen perheeseen
1948 Alkoi laulaa ja soittaa huuliharppua kirkoissa
1956 Oppi soittamaan kitaraa
1961 Esiintyi isänsä ja sisarustensa kanssa yhtyeessä The Lard Can Band
60-luvun alku Muutti St Louisiin, sai pitkäaikaisen kiinnityksen Tabby's Red Room
-klubille
1990-luvun loppu Arhtur Williamsin rumpali-laulajana kiertueella ja studiossa
Keski-Euroopassa
2000 Ensimmäinen albumi hollantilaiselle Black & Tan -merkille: "East St Louis";
ensimmäinen oma Euroopan-kiertue; esiintyi Paul Jonesin kuuluisassa
radioshow'ssa BBC:llä
2006 Albumi "Drew, Mississippi" sijoittui vuoden 10 parhaan joukkoon MOJO-
lehden äänestyksessä
2007 Sai idean bassottomasta triosta
2008 Ensimmäinen bassoton albumi "Name of the Game"
2009 Kattava Euroopan-kiertue, jonka aikana syntyivät kappaleet albumille "Ain't
Gotta Dime"; kuudes Black & Tanille tehty levy ilmestyi marraskuussa
2010 Useita keikkoja aiemminkin Suomessa heittänyt Boo Boo Davis esiintyi
Lahden Jazztorilla 13. elokuuta.

Linkit:
Boo Boo Davis, Lahden Jazztori

- - - - -

ILMOITUS

Tallink Siljalla kuumia kesätarjouksia - vain netissä!

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English