Blues-Finland.com - Bossa Nova Blues & Rock 2016, Tammisaari

BOSSA NOVA BLUES & ROCK 2016, TAMMISAARI - RAPORTTI

11.7.2016 Kuvagalleria

Dana Fuchs: Church of love and music!

Kaikkien mahdollisuuksien Tammisaari
Blues & Rock -festivaali valtasi merellisen maiseman. Laulajat Dana Fuchs ja
Emilia Sisco loistivat ravintola Bossa Novan järjestämässä tapahtumassa.

Tammisaari kehittelee uutta bluesin polttopistettä eteläiselle rannikollemme.
Heinäkuun toisena viikonloppuna vietetty Blues & Rock -festivaali ravintola Bossa
Novassa ja sen mailla oli järjestyksessään kolmas ja laajuudessaan selkeästi
suurin.

Nyt ensimmäistä kertaa pääkonsertti vietiin läpi kunnollisella, viihtyisän
nurmikentän ympäröimällä festivaalilavalla. Elävää musiikkia meren rannalla
piisasi iltapäivästä aina keskiyöhön; bändit vaihtelivat kotimaisesta
ruohonjuuriryhmästä täysin kansainväliseen ja ammattimaiseen. Kaikilla
esiintyjillä oli omat kannattajajoukkonsa. Toisaalta suuri osa yleisöstä oli tullut
paikan päälle vain viettämään taustamusiikin säestämää kesäpäivää.

Amerikkalaislaulaja Dana Fuchs palasi vihdoin suomalaiselle konserttilavalle.
Kohtalo on riepotellut Danaa viime vuosina turhan kovalla kädellä. Edellinenkin
Suomen-keikka peruuntui läheisen poismenon takia. Sittemmin Dana on ottanut
kurssin vastakkaiseen, myönteiseen suuntaan. Syyskuussa hänestä tulee äiti,
joten seuraavaa vierailua saadaankin varmasti odotella.

Tammisaaressa Dana esiintyi lauantain myöhäisillassa italialaispitoisen bändin
kanssa. Väkevästi junttaava "Bliss Avenue" todisti heti alkuun, että ryhmä antaa
kaikkensa. Pian "Handful too Many" toi ilmaisuun kepeämpää vastapainoa, joskin
teksti kipuilee kiukkua johonkin ärsyttävään läheiseen. Sitten oli taas hyvä rullata
kuin alamäkeen "Livin' on Sunday" -laulatuksen tahtiin.

Fuchs julisti keikkansa "rakkauden ja musiikin kirkoksi". Gospel-henkinen matsku
alleviivasi sanomaa, ja "God's Song" heitti vielä peliin kunnon bluesasenteen.

Varsinaisen settinsä Fuchs ja bändi päättivät erittäin pitkään "With a Little Help
from My Friends" -versioon, joka nojasi enemmän Joe Cockerin
Woodstock-luentaan kuin The Beatlesin originaaliin. Sitä ennen yleisö oli saanut
kuultavakseen pienen country-osion.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä: Rauma Blues

Dana Fuchsin käheä ja raspinen lauluääni ei kaipaa esittelyjä. Nainen ei
kuitenkaan lepää vaikuttavalla ja sävykkäällä laulullaan. Hän touhusi melkein
maanisesti koko keikan ajan tarttuen milloin akustiseen, milloin sähköiseen
kitaraan. Välillä kädet löysivät tamburiinin ja muut rytmisoittimet. Ehtipä hän
kerran kesken biisin pianon ääreenkin, kun kosketinsoittaja sattui olemaan
kioskissaan urkujen parissa. Fuchs ja pojat takasivat vetävän show'n. Tuskin
unohtumattoman, mutta viihdyttävän ja tilanteeseen sopivan.

Andrew Black ja Jarmo "Slim Butler" Puhakan trio ovat jo Blues & Rock -
festarin kummipoikia, soittihan kokoonpano Bossa Novassa viime kesänäkin.
Yhteenliittymä toteutui lappilais-brittiläis-amerikkalaisella kaavalla.
Rovaniemeläinen Puhakka sai atlantalaisesta Blackistä vihiä britti Robin Bibiltä,
joka on usein keikkaillut Lapissa. Bibi suorastaan vaati Puhakkaa tuomaan
Blackin Suomeen. Lapin mies (sittemmin tosin helsinkiläistynyt sellainen) teki
työtä käskettyä. Tuloksena on jo kaksi levyä – toinen julkaistaan syksyllä
Roots 'n River Bluesissa Rovaniemellä – ja joukko minikiertueita.

Slim ja Andrew

Tammisaaressa Andrew Black ja Slim Butler Trio ilahduttivat esiintymällä
vivahteikkaasti ja tunteella. Varsinkin "Good Day for the Blues" tulkittiin aidosti
sielun syvyyksistä. Soolokitaraosastolla taitava Puhakka kantoi päävastuun.
Black sai tilaisuutensa muun muassa "Tennessee Whiskey" -kappaleella. Funk- ja
gospel-henkiset palat lisäsivät mielenkiintoa.

Slim Butler Trion tulevan levynkin antia esiteltiin. "Mean Trouble" jyräsi jyrkkään
alamäkeen ilman jarruja karanneen, teräksellä lastatun höyryjunan herkkyydellä.
Nimibiisi "Bad Intention" puolestaan edustaa progressiivista blues-rockia. Uutta
levyä ja seuraavia rundeja odotellessa!

Britti Sean Webster tuli The Dead Lines -bändeineen Suomeen ensimmäisen
kerran. Nelikko töytäisi ilmoille raikkaan setin omaa materiaalia, enimmäkseen
viimeisimmältä levyltä "See It Through", sekä valittuja klassikkoja.

Brittein saarilla pop-vaikutteita ei vieroksuta bluesissakaan. Webster sijoittuu
jokseenkin samaan laariin kuin vaikka Aynsley Lister ja Ian Parker, jotka tulivat
Suomessakin tutuiksi viime vuosikymmenellä Blues Caravanissa Erja Lyytisen
kanssa. Varsinkin Websterin slovareissa on tiettyä kepeyttä, mutta onnistuvat
bändiltä rehvakkaatkin bluespoljennot.

Ash Wilson ja Sean Webster

Standardiosaston kappaleista "I'd Rather Go Blind" on useimmiten naisartistien
heiniä. Ei tulekaan aivan heti mieleen, milloin se on viimeksi kuultu miehekkäästi
vedettynä. "Hold on, I'm Coming" toi hauskaa soul-maustetta. Buddy Guy -
palassa "Feels Like Rain" bändi yritti laulattaa yleisöä, vaatimattomin tuloksin.

Vaikka yhteislaulu ei sujunut, Sean Webster hehkutti ensimmäistä Suomen-
matkaansa. "Kerta oli ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen. Mahtavaa,
että tuli näin paljon ihmisiä tukemaan elävää musiikkia", Webster jutteli.
"Lavasoundikin oli varmaan paras, mitä olen eläissäni kuullut. Lisäksi
backstagella artisteille osoitettiin ihan poikkeuksellista vieraanvaraisuutta."

Etenkin basisti Greg Smith pääsi nopeasti sinuksi suomalaisen kulttuurin kanssa.
"Ennen tätä matkaa hän ei oikeastaan juonut alkoholia yhtään", Webster tokaisi,
"mutta nyt hän ei pysty pitämään näppejään erossa siideristä!"

Kanadalainen Anthony Gomes soitti Suomessa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen.
Tykitys Tammisaaren merenrantalavalla oli sitä luokkaa, että neljän olympiadin
ajan kertyneet paineet varmasti purkautuivat kertaheitolla.

Gomes (lausutaan muuten "goums" eikä espanjalaisittain) piti kaasupolkimen
koko ajan turvallisesti pohjassa. "Love Sweet Love" jylisi kuin vimmattu ja
huipentui Willie Dixon / Led Zeppelin -vetoiseen "Whole Lotta Love" -visiittiin.

"Whiskey Train", joka on tuttu Gomesin viime vuoden levyltä "Electric Field
Holler", takasi hitaampaa power-jyskettä. Gomesin varhaisempi tuotanto nousi
pintaan "Blues in Technicolor" -rallin myötä. Sekin sai vähän Willie Dixonia
häntäänsä – Gomes kavereineen sipaisi loppuun pätkän klassikkoa "Spoonful".

Rehellisiä covereita Anthony Gomesin bändin setissä olivat Creamin "Sunshine of
Your Love" ja Jimi Hendrixin "Voodoo Child".

Sen verran Gomes Suomea tuntee, että pystyy kiteyttämään osuvasti
yhtymäkohdat kotimaahansa: "We both have hockey and nine months of winter!"

Bändin basisti vastasi erikoisimmasta tyylivalinnasta pitelemällä bassokitaraa
korkealla rintansa päällä vaakasuorassa asennossa ja näppäillen kieliä ikään
kuin takakautta. Tällaisesta "rynnäkkökivääriotteesta" tulee mieleen vanha 60-
luvun jäärä Gerry Marsden. Sillä erotuksella, että Gerry & The Pacemakersin
nokkamiehen soitin oli sähkökitara ja Gomesin basistilla oli valitsin jatkuvasti
sarjatulella.

Huuliharppuvelho Helge Tallqvistin orkesterivisio perustuu tyylikkyyteen ja
perinteiseen, amerikkalaistyyliseen vuosikertasoittamiseen. Menneisyyteen
juuttumisesta on silti turha syytellä. Tietyllä tavalla muuttumattomalla
amerikantuotteella on aina kysyntänsä, vähän niin kuin leviksillä tai Kentuckyn
bourbonilla.

Myös solistiasioiden on oltava kohdillaan. Sellainen peli ei vetele, että bändiläiset
vetävät pitkää tikkua, ja lyhimmän saanut joutuu laulamaan. Helgellä on ollut
yhtyeessään lyhyen ajan kuluessa peräti neljä naissolistia: Fatima Koroma,
Minna Lasanen, Ina Forsman ja nyt Emilia Sisco. Forsmanin habitus sopi
kansainväliseen skeneen niin hyvin, että hän meni menojaan; puhtaasta
artistikulmasta asiaa tutkaillen Emilia Siscon ja venäläiskitaristi Konstantin
Kovalevin myötä Tallqvistilla on kuitenkin käsissään kenties kaikkien aikojen
bändinsä.

Emilia ja Helge

Blues & Rockiin saapuneet länsirannikon ja Chicagon bluesin ystävät saivat kystä
kyllä Tallqvistin bändin setistä. Emilia Siscon palkeet ja lavapresenssi vakuuttivat
tiiviissä tandemissa Helgen harputuksen kanssa. "I Loved Another Woman" ja
"Homework" olivat aivan loistavia vetoja.

Kovalev osoitti kitaroinnin ohella oivat laulajankykynsä klassikolla "Rocket 88".
Rumpukorokkeella touhusi aina luotettava Juha Litmanen. Tuuraajabasisti
Tommi Karvonenkin hoiti hommansa tyylillä.

Ansioitunut kitaristi Ben Granfelt avasi pääkonsertin lauantaina iltapäivällä Blues
Rocks -bändin kanssa. Blues Rocks veti muutamat kevyet klassikkotulkinnat,
minkä jälkeen Granfelt saapui solistiksi. Benin omat kappaleet, kuten bluesia ja
rockia fuusioiva "Turning Point" näyttivät, että eväitä olisi ollut paljon
enempäänkin kuin kolmen vartin avaussettiin. Sunnuntain brunssikonsertissa
kuultiin vielä Micke Björklöf & Blue Stripiä ja Blueströmiä. Myös Sean Webster
ja Anthony Gomes piipahtivat.

Tammisaaren Blues & Rock -festivaali kuuluu varmasti vuoden raikkaimpiin ja
ennakkoluulottomimpiin alan tapahtumiin. Vaikka Tammisaaresta on lyhyt matka
ei-mihinkään, yleisötavoite oli korkealla ja ohjelmisto kunnianhimoinen.
Ohjelmisto piti kutinsa. Taloudellisesta menestyksestä pitänevät mukava
yleisömäärä, monipuolinen ruoka- ja juomamyynti sekä korkeahkot (mutta
perustellut) lippuhinnat huolen.

Kun tapahtuma pidetään pienellä talousalueella, järjestäjän on tehtävä
löytäminen ja saapuminen yleisölle mahdollisimman vaivattomaksi. Blues & Rockia
markkinoitiinkin aktiivisesti, ja kuljetusta oli tarjolla muun maussa Helsingin
keskustasta. Pääpuuhaaja hankkeessa on Kristian Karnell, Bossa Novan
omistaja ja koulutukseltaan kokki.

Karnell tuumasi, että street food on tällä hetkellä ruokakulttuurin kovin sana.
Sehän on loistavasti linjassa bluesin kanssa: rehellistä, yksinkertaista mutta silti
kaikki mahdollisuudet avaavaa. Blues & Rock -nimiseen tilaisuuteen saapuvan on
saatava lautaselleen bluesia ja rockia. Eihän street foodia tilanneellekaan sovi
tyrkyttää hanhenmaksapalleroita. Tämä tapahtuma ei koreile, vaan tarjoilee sitä
itseään. Tammisaari on valmis pelastamaan Etelä-Suomen blueskesät.

PASI TUOMINEN

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA