BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
10.2.2010
Kissalauman toinen naukaisu
"Meaow" on kuin jatko-osa Cat Lee & Co:n
ensimmäiselle albumille "Moon Follows".
Vaikka uudet ideat ovat harvassa, on bändin
kakkoslevy viihdyttävää kuultavaa.

Cat Lee & Co
:n toinen levy "Meaow" on yhtä
vivahteikas kuin bändin esikoinenkin. Mukana
on niin bluesia, ragtimea, mustalaisjazzia kuin
folkiakin. Se on rakenteellisesti ja tyylillisesti
kuin "
Moon Follows" -debyytin jatko-osa.
"Meaow" seuraa edeltäjänsä hyviksi koettuja
jalanjälkiä, mutta ei vie ideoita juurikaan
eteenpäin.

Levykaksikko osoittaa, että Cat Lee & Co on mainio studiobändi. Lisäksi heidän
live-esiintymisensä – valitettavan harvat sellaiset – ovat lupsakoita tapauksia.
Miss Cat Lee (Katri Somerjoki) viihtyy laulajana esitysten keskiössä. Blues-
piireistä tuttu
Honey Aaltonen puolestaan rehkii virvelirummun ja symbaalin
kanssa pistämättömän hauskasti.
Stefanos Hirvonen on erittäin taitava
akustisine kitaroineen, ja hän vastaa myös humoristisista välispiikeistä.
Timo
Tuppurainen
on hieman totisempi torvensoittaja, vaikka instrumenttina onkin
kontrabasso.

Kevään aikana Cat Lee & Co esiintyy Meaow-klubilla kerran kuussa. Paikkana on
Ravintola Ooster Helsingin Rautatieaseman länsisiivessä.

"Moon Follows" ilahdutti idearikkaudellaan ja hyvillä sävellyksillään. Hyviä stygejä
löytyy myös "Meaow" -albumilta. Ja mikä mukavinta: "Bei mir bist du so schön" (Sä
kaunehin oot) -laulelmaa lukuun ottamatta koko materiaali on kattikomppanian
omaa tuotantoa.

Tuppuraisen ja Miss Cat Leen "Find a Way" on yksi kokonaisuuden hienoimmista.
Kappaleelle on tarttunut intensiivinen tunnelma, joka korostaa teoksen
vaikuttavaa melodisuutta.
Laura Airolan pistäytyminen viulussa täydellistää
vaikutelman.

Yhtyeen blues-pohja kuuluu makeimmalla tavalla seitsemän kuolemansynnin
inspiroimalla kappaleella "Red High Heels". Säveltäjä Hirvosen huuliharppuosuus
on osuva lisä. Cat Lee & Co:lle niin tyypillistä raikasta reippailua edustaa
parhaiten "In the Garden".

"While I'm Dreaming" näyttää, miten 'jamgrass-yhtyeeltä' sujuvat
Bo Diddley -
rytmit. Ne sujuvat hersyvästi. Varsinkin kun Miss Cat Lee puhaltaa nasevan
soolon tinapillillä!

Nimikappaleen voi mieltää vaikka yhtyeen versioksi "Mustan kissan tangosta".
Miss Cat Leellä on ote kuin toissa vuonna edesmenneellä
Eartha Kittillä – ei ehkä
yhtä räävitön kuitenkaan. Hirvosen henkilökohtainen tähtihetki "Gare du Nord"
saa puolestaan voimansa valssin tahdeista.

Lisäksi kivoja vetoja ovat jazz-tunnelmaiset "Snowflakes" ja "Innocent Diana".
"Le Tournesol" -biisin sanat ovat, kuten nimestä olettaa saattaa, ranskaksi.
Avausbiisi "Heartaches & Highways" tuo riffillään varmasti monen mieleen
Stray
Catsin
jymyhitin "Runaway Boys".

Cat Lee & Co:n toinen levy kärsii tietyllä tavalla liian hyvästä edeltäjästään: yhtye
osoitti osaamisensa jo "Moon Followsilla". "Meaow" on silti kotimaista akustista
rytmimusiikkia parhaimmillaan.

PASI TUOMINEN


Cat Lee & Co: Meaow. Nuolilevyt, 2009

Miss Cat Lee (laulu, tinapilli), Stefanos Hirvonen (akustinen kitara, huuliharppu,
ukulele), Timo Tuppurainen (kontrabasso), Honey Aaltonen (virveli ja symbaali)

Vierailija: Laura Airola (viulu)

Tuottajat: Pekka Nyman, Cat Lee & Co


Linkit: Cat Lee & Co
kotisivu ja MySpace
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English