BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
22.7.2010
Yksinkertaisesti kaunista
Dave Forestfieldin ”Worn Out Dreams” pitää
sisällään ajattomia, lyyrisiä ja melodisia
mestariteoksia. Levyllä soivat rinta rinnan
niin blues, country, folk, rock & roll kuin
jazzkin.

Dave Forestfield
-taiteilijanimen takaa löytyy
kuopiolainen laulaja-lauluntekijä
Tatu
Metsäpelto
. ”Worn Out Dreams” on Mickey
and The Students
-yhtyeessäkin mukana
olevan Daven toinen soololevy. Levyn lyriikat ja
sävellykset ovat perinteeseen nojaavia
ajattomia mestariteoksia.

”Worn Out Dreams” -kiekon avaa kappale nimeltään ”World of Lies”.
Lähestulkoon ärsyttävän iloinen Farfisa-urkujen soundi ja kappaleen kevyesti
rullaava tempo tuovat mieleen 1980-lukulaisen ska-meiningin. Toisiaan ruokkivien
pienten ja suurten valheiden tematiikkaa pohtivaa sanoitusta sen sijaan ei voi
luonnehtia kepeäksi.

Dave Forestfieldin yksinkertaisuudessaan kaunis kitarasoolo ryydittää country-
balladia ”Dark Side of Town”. Biisin sanoitus kuvailee taloudellisesti köyhemmän
kansanosan elämää. Vähävaraisuus ei ole kuitenkaan este muilta osin rikkaalle
elämälle.

”There´s Love” on sekin maalaismusiikkihenkinen balladi. Raidalla on mukana
varkautelainen musiikin moniosaaja ja monialaista musiikkiyritystä, HymHym
Recordsia vetävä
Anssi Huotari haitareineen. Haitari ja mandoliinimainen dobro
luovat mexicana-tunnelmaa.

”Waited for You” ja ”My Blue Summer” edustavat nekin rosoista, hieman
alakuloistakin balladiosastoa. Dave Forestfieldin tyyliin sopivan karhea lauluääni
kuulostaa uskottavalta tulkitessaan elämäntuskaa purkavia sanoituksia.

”Dream Little Dreamer” on roots-henkinen ja kivasti kulkeva pop-ralli. Samalla
saralla liikkuu haitarin sävyttämä ”Somebody Is Waiting for Me Somewhere”.
Kappaleella esittävät tyylikkäät soolonsa pianisti
Jere Venäläinen ja kitaroiva
Dave Forestfield.

Torvien siivittämää, soulahtavampaa osastoa edustaa ”Bad Loser”. ”Stuck in
Junk” taas on imenyt vaikutteita rock-a-billysta ja hillbillysta. Levyn päättävä ”
Cindy Lou” on silkkaa boogie-pianon värittämää rock & rollia aidossa 50-
lukulaisessa hengessä.

”Worn Out Dreams” osoittaa Dave Forestfieldin mainioksi roots-henkiseksi
biisintekijäksi. Melodiat ovat tarttuvia ja sävelmien esitystapa raikas.
Yksinkertaisen rehellisesti tehty musiikki on sanalla sanoen kaunista.

TT TARKIAINEN


Dave Forestfield: Worn Out Dreams. Propaganda, 2010

Dave Forestfield (kitara, basso, piano, dobro, urut, urkuharmooni, laulu), J.P.
Hautalampi (rummut, lyömäsoittimet), Beat Pete Soininen (basso, taustalaulu),
Tomi Kosonen (saksofoni), Jere Venäläinen (piano, urut), Diddy Hawkins
(trumpetti, kitara), Sami Harlin (rummut), Pekka Laasanen (rummut), Anssi Huotari
(haitari), Pauliina Pohjolainen (saksofoni)

Tuottaja: Dave Forestfield


Lue myös
Dave Forestfieldin haastattelu

Linkit: Dave Forestfield, Propaganda Records

- - - - -

ILMOITUS

Tallink Siljalla kesätarjouksia - vain netissä!

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English