16.8.2009 Kuvagalleria Paratiisin Pojat
Loppukesän löylyt Viikinsaaressa
Down Home Island vietiin läpi Tampereella. Brittiduo Two Timers, jenkki
Sugar Ray Norcia sekä suomalaiset Paratiisin Pojat ja Jussi Syren & The
Groundbreakers saivat nauttia sankasta yleisöstä.
Tampereen Viikinsaaressa nyt kolmatta kertaa järjestetty maanläheinen
roots-musiikkitapahtuma Down Home Island oli edellisten vuosien tapaan
menestys. Perinteikäs Vanha Kaidesaari -ravintola oli viimeistä sijaansa myöten
täynnä Paratiisin Poikien aloittaessa juhlallisuudet puoli kahdeksan jälkeen.
Myös lämpötila alkoi tässä vaiheessa lähennellä jo löylylukemia.
J. "Lännen-Jukka" Karjalaisen ja Veli-Matti Järvenpään setti noudatteli tuttua
kaavaa. Amerikkalaista ja suomalaista kansanperinnettä sekoitettiin keskenään
oikein urakalla, ja tunnelma kohosi lämpötilan ohella. Jukka kertoili aina banjoa
viritellessään pitkähköjä tarinoita laulujen historiasta. Hän tokaisikin, että
yleensä puolet keikasta menee banjon virittämiseen ja toinen puolikas
epävireisellä banjolla soittamiseen.
Järvenpään haitarointi sävytti muuten kovin karua äänimaailmaa mukavasti. Setin
huipensi yhteislauluksi yltynyt "Sun Kloorin Kloorin Hallelujaa".
Brittiduo säväytti
Festivaalin takapiruna hääräilevä Jo' Buddy (Jussi Raulamo) oli onnistunut jälleen
rakentamaan pienimuotoiselle festivaalille monipuolisen ja mielenkiintoisen
ohjelmiston. Paratiisin Poikien jälkeen esiintymisvuorossa oli nimittäin tyystin
erilainen duo, Two Timers Englannista. Sen muodostavat laulaja-lyömäsoittaja
Sarah James ja aikoinaan Dr Feelgoodissakin kitaroinut Gordon Russell.
Pariskunnan skiffle-henkisessä folkrokissa yhdistyvät country, blues, rock ´n roll
ja pop maukkaaksi kokonaisuudeksi. Two Timersin vahvuuksina ovat sävykkäät ja
juurevat omat piisit. Niiden lisänä oli setissä myös jokunen tyylikäs laina. Dylanin
laajasta laulukirjasta kuultiin "Most Likely You Go Your Way And I´ll Go Mine" ja
Led Zeppeliniltä oli mukaan valikoitunut "Your Time".
Klassikkoinstrumentaali "Walk, Don´t Run" villitsi jo keikan alkupuolella yleisön
tanssimaan. Ansaitun encoren päätteeksi kuultiin vielä varsin toimiva "Tee Na
Nee Na Nu" -versiointi.
Jussi Syren & the Groundbreakers on lukuisia kertoja tullut todettua
takuuvarmaksi liveaktiksi. Heidän bluegrassinsa kuulostaa hämmästyttävän
autenttiselta, mutta samaan aikaan omaperäiseltä. Bändi pystyy kehittämään
käsittämättömän menon ihan vain Syrenin mandoliinin, J-P Putkosen akustisen
kitaran ja Kari Hellan basson voimin. Tauri Oksalan banjopikkaus viimeistelee
rytmikudoksen ja se on siinä!
Laulustemmoista vastaa koko orkesteri ja soolot hoitavat pääasiallisesti Syren ja
Oksala - yksinkertaista ja toimivaa. Viikinsaaressa oli bändin sointia
sävyttämässä myös vieraileva viulisti Kukka Lehto.
Norcia ja Leino soolokisailussa
Viimeisenä esiintyjänä Viikinsaaren tanssilavan estradille kapusi Sugar Ray
Norcia. Hänen bändinään toimi nippu suomalaisia alan huippuja. Juppo Paavolan
ja Ville Rauhalan komppiryhmää on moneen kertaan Blues-Finland.comissakin
kehuttu, ja jälleen homma toimi vaivattoman svengaavasti.
T. Leino näytti olevansa kitaristina kovan luokan äijä, jolla tyylitajua löytyy. Sugar
Ray on maailmalla arvostettu harpisti ja kerännyt kannuksia muun muassa
Roomful Of Bluesin solistina. Siitä huolimatta hän ei bändin solistina noussut
liikaa esiin vaan oli ennemminkin yksi soittajista. Itse asiassa Leino varasti
hieman pidemmillä soolollaan parissa piisissä huomion tehokkaasti itselleen. Ei se
tosin tuntunut Sugar Rayta haittaavan. Hän kannusti kitaristia aina vain
huimempiin suorituksiin.
Kokonaisuutena Down Home Islandista jäi hyvä mieli. Edes paluulaivan
odottaminen ei isommin haitannut, koska Raulamo oli saanut sovittua niin hyvät
ilmatkin elokuiselle festivaali-illalle.
MARKO AHO
Kuvagalleria
.
|
