BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
19.9.2012
Blood, Sweat and Bullshit
Yli 40 vuotta toimineen Elonkorjuu-yhtyeen
tuotanto on saatettu yksiin kansiin.
"Seasons"-kokoelmalla kuullaan kaikki
originaalilevyt ja aiemmin julkaisematonta
materiaalia.

Porilaisen kitaristin Jukka Syreniuksen
luotsaama määrätietoinen ja kunnianhimoinen
Elonkorjuu-yhtye saavutti vuonna 1970 toisen
sijan Pop-yhtyeitten SM-kilpailuissa (nyttemmin
Rock SM), julkaisi samaisen vuosikymmenen
aikana korkealle noteeratun debyyttilevytyksen
"Harvest Time" sekä kiersi kaikki ajan suurimmat rock- ja jazz-festivaalit Ruisrockia
ja Pori Jazzia myöten.

Vahvasti progeen tuotannossaan nojanneen yhtyeen perustivat vuonna 1969
Jukka Syrenius (kitara),
Veli-Pekka Pessi (basso), Timi Hannukainen (laulu) sekä
Rainer Koski (rummut).

Yhtye ei kuitenkaan koskaan saavuttanut aikalaistensa,
Wigwamin ja Tasavallan
Presidentin
, tavoin suuren yleisön kiinnostusta. Kakkoslevytyksen jälkeen 1970-
luvun lopulla sen toiminta pikkuhiljaa hiipui.

Yhtyeen telakalla olo venyi kaikkiaan 24 vuoden mittaiseksi, kunnes vuonna 2003
EMI halusi julkaista yhtyeen ensimmäisen levytyksen CD-versiona. Samalla yhtye
herätettiin henkiin; se julkaisi uutta materiaalia ja jatkoi ahkerasti keikkailua.

Vuoden 2009 lopulla yhtyeen pyöreiden vuosien kunniaksi järjestettiin kotikentällä
Porissa 40-vuotisjuhlakonsertti. Tilaisuudesta julkaistiin myös tupla-albumi.

Keväästä talveen

Kaikkiaan neljä levytystä tähän mennessä julkaisseen Elonkorjuun tuotanto (1972
- 2011) on saatettu nyt yksiin kansiin EMI-yhtiön toimesta. Mukaan on lisätty
mausteena yhtyeen ennen julkaisemattomia live-esityksiä.

Kokoelma kantaa nimeä "Seasons", ja sen sisältämät neljä CD-levyä on otsikoitu
vuodenaikojen mukaan: Spring, Summer, Autumn ja Winter. Niillä viitataan noina
ajankohtina ilmestyneisiin yhtyeen albumeihin: "Harvest Time" (1972), "Flyin’ High,
Runnin' Fast" (1978), "Scumbag" (2004) ja "Scumbag Goes To Theatre" (2009).

Keväällä 1972 julkaistu Elonkorjuun debyyttilevytys "Harvest Time" löytyy
kokonaisuudessaan kokoelman ykköslevyltä Spring. Mukaan on mahdutettu myös
kaksi liveraitaa vuoden 1974 Pori Jazzista sekä YLE:n Liisankadun-studiolta
äänitetty nauhoitus.

Yhtyeen esikoislevytys kestää vertailun aikalaisten tuotoksiin. Suurimmalta osalta
Jukka Syreniuksen kynästä lähtöisin olevat sävellykset huokuvat kunnianhimoa
sekä maestron tyylitajuista kitarointia.

Debyytin lauluosuuksista vastaa
Heikki Lajunen, joka oli tullut yhtyeen solistiksi
levyn ilmestymisvuotta edeltäneenä vuonna perustamiskokoonpanossa laulaneen
Timi Hannukaisen tilalle.  

Vuoden 1974 Pori Jazz -liveäänitteen nauhalle tarttuneessa
Fenton Robinson -
lainassa "Somebody Loan Me A Dime" yhtye todistaa hallitsevansa myös
sinisävytteisemmän materiaalin laulua myöten (vokalistiksi oli vaihtunut
Kari
Tamminen
). Robinsonin sielukkaasta bluesista oli viitisen vuotta aikaisemmin
tehty versio amerikkalaisen laulajan
Boz Scaggsin debyyttilevylle, jonka
legendaarisista kitaraosuuksista vastasi edesmennyt
Duane Allman. Ehkäpä
levytys oli ollut myös Jukka Syreniuksen innoittajana ja esikuvana Robinsonin
lisäksi.

Myös Yle:n studioilla yleisön edessä tehdyssä Jukka Syreniuksen omassa
sävellyksessä "Rollin’ Down The Highway" on aistittavissa sävyjä jopa
The Allman
Brothers Bandin
tuotannosta. Varsinkin kitaraosuuksissa on melkoista
virtuoositeettia.

Jazzia kohti

Kokoelman kakkoslevytykseltä Summer löytyy kokonaisuudessaan kesällä 1978
julkaistu "Flyin’ High, Runnin’ Fast" ja täydennyksenä mukana on seuraavan
vuoden Porin Ruosniemen työväentalon live-esitys.

Elonkorjuun kakkosalbumilla materiaali on selvästi siirtynyt jazzin ja jazz-rockin
suuntaan, ja se on kokonaisuudessaan Jukka Syreniuksen kynästä. Kokoonpanoa
on maustettu puhaltimilla. Tuotannosta vastaa
Vesa Aaltonen.

Puhaltimissa ovat jazz-puolelta tutut
Jari Perkiömäki (alttosaksofoni) ja Simo
Salminen
(trumpetti) sekä Juha Unkila (tenorisaksofoni). Alkuperäisjäsenten
Jukka Syreniuksen ja Veli-Pekka Pessin (basso) lisäksi mukana ovat jo Yle:n
nauhoituksesta tuttu
Veikko Noutio (rummut) sekä jo vuoden 1974 Pori Jazz -
keikalta tuttu
Pekka Tyni (piano).

Yhtyeen kotikentällä Porissa äänitetystä live-esiintymisestä vuodelta 1979 saa
hyvän kuvan aikakauden keikkaohjelmistosta. Vaikka Elonkorjuun materiaali
koostui suurimmaksi osaksi tuotteliaan Syreniuksen omista sävellyksistä,
kelpuutettiin keikkaohjelmistoon myös
Stevie Wonderin "Superstition", Chick
Corean
"Spain" sekä Jeff Beckin tuotannosta tuttu "Freeway Jam".

Suistoklubin liveraidoista toinen on
T-Bone Walkerin "Stormy Monday", joka sekin
löytyy juhlakonsertin materiaalista. Nyt esiin kaivettu on aiheen tuoreempi
versiointi ja on yhtyeen, ja varsinkin Syreniuksen, taidonnäyte vahvasta blues-
sävyjen hallinnasta. Sen minkä maestro ehkä lauluosuuksissa häviää, tulee
korvattua monin kerroin kuusikielisen puolella.

Yhtyeen uuden tulemisen myötä sävelletty materiaali jatkaa tuttua ja turvallista
Elonkorjuun proge-linjaa. Syreniuksen sävellysten moni-ilmeisyyden kautta tulee
todistettua, kuinka laajalla alalla kyseisen tyylisuunnan alla voi operoida. Varsinkin
keikkaohjelmistossaan aikoinaan soulin ja rhythm ’n bluesinkin suuntaan vahvasti
laajentanut Elonkorjuu on luonut vankan pohjan, jolta on ollut hyvä ammentaa
elementtejä proge-tulkintaan ja johon on lisätty roots-mausteita ja jopa
lattarisävyjä.

"Seasons"-kokoelma on kattava historiikki määrätietoisen yhtyeen ja etenkin
työhönsä uskoneen maestron Jukka Syreniuksen vertaansa vailla olevasta
musiikillisesta hengentuotteesta. Kokoelman kansilehtisestä löytyy kriitikko
Johnny-Kai Forssellin saatesanat ja Jukka Syreniuksen omin sanoin kertoma
Elonkorjuun historia.

Elonkorjuun nykykokoonpanossa soittavat Jukka Syrenius (kitarat ja laulu), Veli-
Pekka Pessi (basso),
Jussi Reunamäki (koskettimet), Zoltan Karpati (rummut) ja
Jari Perkiömäki (saksofoni).

AUVO LAAKSONEN


Elonkorjuu: Seasons. 4 CD:n boksi, EMI 2012

Masterointi: Mika Jussila / Finnvox-studiot

Linkki:
"Seasons" EMI:n verkkosivuilla
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English