BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
16.8.2010
Epäterveet elämäntavat
kunniaan
Seitsemänkymmenen vuoden ikäpaalun
lähestyminen on saanut Elvin Bishopin
kummastelemaan peilissä näkyvää kaveria.
Miten kaikissa mahdollisissa myrkyissä
marinoitu veteraani on selvinnyt näin
vanhaksi?

Pitkän linjan kitaristi Elvin Bishop siirtyi
kalifornialaisen levy-yhtiön Delta Grooven
leipiin pari vuotta sitten. Samalla matkasta
karisi aimo annos rääviyttä, josta mies yhtä
hyvin kuin kitarataidoistaan tunnetaan.
Kesymmästä meiningistä oli osuva näyte
ensimmäinen merkille tehty levy "The Blues
Rolls On".

Uusi levy "Red Dog Speaks" on kuitenkin Elvin Bishopin ilahduttava paluu
omannäköiseen musiikkiin. Aivan erityisesti levy kunnioittaa Elvinin uskollista
työvälinettä: Red Dog -lempinimeä totteleva vuosimallin 1959 Gibson ES345 -
kitara on ollut pitkään miehen paras ystävä.

Bishop on kovan luokan jutunkertoja, ja tarinaa riittää live-esiintymisien lisäksi
levyllekin. Turinaa kuullaan usealla "Red Dog Speaks" -albumin kappaleella.
Tokaisut kuten "This playing music for a living is a real good deal – I mean for a
fellow like me that don't like to work" kertovat, että hänen musiikistaan on
ryppyotsaisuus mahdollisimman kaukana.

Keski-ikäisyys ja orastava vanhuus (Bishop on syntynyt vuonna 1942)
kurkistelevat uutuusalbumilla monessa kohtaa. Välillä ihmetellään vuosien
vierimistä musiikin parissa, välillä ollaan tohtorin vastaanotolla saamassa ohjeita
terveeseen elämään. Kappaleessa "Fat & Sassy" tarinan sankari saa komennon
syödä enemmän porkkanaa. Potilas iskee takaisin vihjaamalla lääkärille, mihin
porkkana hänen mielestään pitäisi tökätä.

'Jänisruoan'  asemesta biisin tekstissä mässäillään pottumuusivuorella,
kurpitsapiiraalla ja muilla syntisillä herkuilla. Paksun soundin kuorruttavat New
Orleansin miehen
Ed Earleyn pasuuna ja taustalaulu.

"The Blues Rolls On" -levylle oli kutsuttu tähtivieraita vaivaannuttavuuteen asti.
Osuudetta ei jää seuraaja-albumikaan. On ihan hauskaa, että yhdelle kappaleelle
(Blues Cruise) on koottu melkoinen kaarti:
Buckwheat Zydeco, Tommy Castro,
Roy Gaines
ja Ronnie Baker Brooks. Mutta mitä sitten, jos kappaleella itsellään
ei ole mitään sanottavaa?

Sisältöä on senkin edestä kappaleessa "Clean Livin'". Bishop palaa ikäteemaan
itselleen tyypillisellä, räkäisellä ilmaisulla, johon riittävät laulu, sähkökitara ja jalan
polkeminen. Mies ihmettelee, että tietämys viinasta, huumeista ja laardirikkaista
ruoista on kohdillaan, mutta 'terveet elämäntavat' on täysin outo käsite.

Lopetukseksi albumille on sijoitettu
Leroy Carr -laina "Midnight Hour Blues".
Vaikka Elvin Bishop on edellisten kymmenen kappaleen aikana osoittanut kaiken
härskiytensä, näyttää hän tällä tunnelmallisella biisillä pystyvänsä täysin
puhtaaseen ja jopa sievään ulosantiin.

Muita onnistuneita vetoja levyllä ovat Bishopin suurimman hitin "Fooled Around
and Fell in Love" jalanjälillä oleva "Doo Wop Medley" sekä
Otis Spannin "Get Your
Hand Out of My Pocket". Jälkimmäisellä pianistilegenda Spannin rooliin pääsee
Bob Welsh. Hän hoitaa tehtävänsä kunnialla.

John Nemeth toimii vokalistina useilla raidoilla. Hänen panoksensa on
monipuolinen. Päätähti on silti Elvin Bishop. Hänen pistämätön slide-kitaransa
tekee levystä omaleimaisen ja helposti tunnistettavan. Ison kumarruksen
ansaitsee myös levy-yhtiö, joka on antanut artistille ilmeisen vapaat kädet tehdä
sellainen levy, jonka itse haluaa. Lopputuloksena on täyteläinen annos
rehellisesti peiliin katsovan, ikääntyvän blues-miehen musiikkia.

PASI TUOMINEN


Elvin Bishop: Red Dog Speaks. Delta Groove Music, 2010

Elvin Bishop (kitara, laulu), Bob Welsh (piano), Ruth Davies (basso), June Core
(rummut), John Nemeth (laulu, huuliharppu), Mike Schermer (kitara), Ed Earley
(pasuuna, taustalaulu), Snakebite (saksofoni), Kid Andersen (kitara), Bobby
Cochrane (rummut), Ronnie Baker Brooks (kitara), Tommy Castro (kitara),
Buckwheat Zydeco (haitari), Roy Gaines (kitara, laulu), Sir Reginald Master Dural
(pesulauta), Tom Poole (trumpetti), R.C. Carrier (pesulauta), Terry Hanck
(saksofoni)

Tuottajat: Elvin Bishop, Steve Savage


Lue myös arviot
Booty Bumpin', The Blues Rolls on

Linkit: Elvin Bishop, Delta Groove

- - - - -

ILMOITUS

Tallink Siljalla kuumia tarjouksia - vain netissä!
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English