LEVYARVIO
 
 
25.4.2018
Liekki, joka odottaa
syttymistään
Emilia Sisco & Helge Tallqvist Band kuuluu
jo suomalaisen bluesin valioihin.
Ensimmäinen kokopitkä levy ”You Ain’t
Heard” todistaa, että eväät pidemmällekin
on.

“The things that I can do can be a little crazy”

Laulaja Emilia Siscon ja Helge Tallqvist
Bandin
odotettu yhteisalbumi ilmestyi
kevättalvella. Emilia on laulanut
huuliharppumestarin johtaman yhtyeen
keulilla jo hyvän aikaa. Taltioidun musiikin
markkinoilla on saatu nauttia muun muassa

”You Ain’t Heard”
Levykauppa Äxästä ja CDON:ista
ep-levystä. Paukkuja löytyy kuitenkin niin paljon, että ne riittävät kantamaan
kokopitkänkin tallenteen.

Levy, joka sai nimen “You Ain’t Heard”, sisältää 11 kappaletta. Kuusi niistä on
omia, eli tässä tapauksessa
Emilia ”Sisco” Heinosen ja Tomi Leinon yhteistä
materiaalia. Lisäksi mukaan mahtuu nippu järkevästi valittuja covereita.

Leinon analoginen Suprovox-studio toimi äänityspaikkana, kun materiaalia noin
vuosi sitten purkitettiin. Emilian ja Helgen kavereina soittavat kitaristi
Konstantin
Kovalev
, basisti Tom Nyman ja rumpali Juha Litmanen. Kitaristi Leino,
kosketinsoittaja
Harri Taittonen ja laulaja Charlotta Kerbs vierailevat.

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues 2018    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi

Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard
.
 
Nimikappale ”You Ain’t Heard” paukahtaa
suoraa päätä levyn originaalimateriaalin
kärkeen. Biisin vetävä groove änkeää väkisin
jalan alle. Taustalaulu ja Taittosen urut
täydentävät hienon orkestraation.

Heinonen-Leino-kappaleiden parhaita on
myös ”When I’m with That Man”. Tyyliltään
ja soinniltaan se palauttaa mieleen
Tallqvistin ja
Jukka Gustavsonin yhteislevyn
(2011), jolla he versioivat
Erik Lindströmin
biisejä. Tunnelmallisessa kujabluesissa
Emilia purkaa ristiriitaisia tunteita, joita ”se
mies” hänessä herättää.

”Tease Me” vie kuulijan menevästi
makuuhuoneeseen, eikä ensimmäisenä tule
nukkuminen mieleen. ”I’m the One Who’s
Standing Tall” -hölkän makea yksityiskohta
on Tom Nymanin oivaltava bassotyö. ”Wake
Up Alone” on ihanan tyttömäinen. ”Don’t Let
Me Drown” puolestaan ilahduttaa yllättävällä
reggaevälikkeellään.

Solistien harmoniaa
Cover-osastolla vauhdikas ”Homework” vakuuttaa. Kovalev allekirjoittaa ”Love
Me” -kappaleen
Buddy Guy -tyylisellä lurittelulla ja Junior Watson -palan ”One
More Kiss” heittämällä joukkoon pätkän
Kummisetää (Puhuu hiljaa rakkaudesta /
Parla piano amore). Ovelasta kitarasoolosta kevyellä raidalla ”I Don’t Wanna
Fuss” vastaa Tomi Leino.


Sanoituksia hallitsevat ihmissuhdeteemat ja tunteenpurskahdukset. Monissa
biiseissä on naseva, puhutteleva sävy, joka sopii tämän tyylilajin musiikkiin
mainiosti.

”You Ain’t Heard” näyttäytyy ensisijaisesti bändilevynä. Emilia Siscon laulu on yksi
sooloinstrumenteista huuliharpun ja kitaran ohella. Emilialla on luontaisesti
hyvänvärinen ääni; lahjakaan ei riitä, vaan sitä on osattava myös käyttää ja
kehittää – ja sen tämä laulaja ymmärtää. Emilia Sisco elää kappaleissa täysillä ja
osaa hienosäätää ilmaisuaan kullekin kappaleelle sopivaksi. Lisäksi hän ääntää
englantia miltei täydellisesti.

Tallqvist, vanha kunnon tyyliniekka, viljelee huuliharppuosuuksia optimaalisesti.
Moni innokkaampi harpistihan tuuttaa kuulijan pyörryksiin alta aikayksikön.
Kovalevin kitara ja Taittosen kosketinsoittimet vaan lisäävät tyylikkyyttä ja
nousevat sopivin väliajoin framille.

Kovalevilla on juuria Venäjällä ja Emilialla Sambiassa, joten bändi kuvastaa
osaltaan myös monikulttuurisuutta ja suomalaisen yhteiskunnan
nykyaikaistumista.

“The things that I can do can be a little crazy”

Vaikka osa orkesterin avaintekijöistä on nuoria, musiikki pysyttelee visusti
perinteisessä soundissa. Muutamat pikkuoivallukset silti todistavat, että luova
hulluus kipinöi. Ellei se lehahda suoranaiseen liekkiin, tämä bändi jää
bluesyleisön sisäiseksi jutuksi – toisaalta hyvin korkeatasoiseksi sellaiseksi.

PASI TUOMINEN


”You Ain’t Heard” Levykauppa Äxästä ja CDON:ista


Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain’t Heard. Q-records, 2018

Emilia Sisco (laulu), Helge Tallqvist (huuliharppu), Konstantin Kovalev (kitara,
taustalaulu), Tom Nyman (basso), Juha Litmanen (rummut)

Tomi Leino (kitara), Charlotta Kerbs (taustalaulu), Harri Taittonen (piano,
Hammond-urut)

Äänitys ja miksaus: Tomi Leino
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT