KONSERTTIARVIO
 

Sinisävyinen jouluretki alkoi Lohjalta

Blue Christmas tavoittaa suomalaisyleisön 14 konsertissa kautta maan. Erja Lyytinen,
Maria Hänninen
ja Sami Saari viihdyttävät, mutta eivät suostu kiiltokuviksi.

25.11.2017

Erja Lyytisen, Maria Hännisen ja Sami Saaren yhteinen kiertue käynnistyi
Lohjalta. Joulutunnelmainen ”Blue Christmas” -rundi sai ensi-iltansa Laurentius-
salissa tasan kuukausi ennen jouluaattoa.

Lyytinen ja Hänninen ovat tehneet näyttävää yhteistyötä aiemminkin, muun
muassa Rock ’n Roll Women- ja Ladies Sing the Blues -projekteissa. Ensin
mainitussa kolmas artisti oli
Maya Paakkari ja jälkimmäisessä Aija Puurtinen;
nyt rekeen hyppää Sami Saari, laulava suutari ja suomisoulin pienviljelijä.

Blue Christmas -kiertueella Erja esiintyy pääosassa, onhan hän Suomen tämän
hetken tunnetuin bluesartisti. Lohjalla hän oli lavalla koko kaksiosaisen konsertin
ajan. Saari ja Hänninen kävivät stagella vuoroillaan, ja koko kolmikon
yhteisvedoillekin oli kivasti tilaa.

Blues sykki konsertissa pohjavireenä. Mukaan mahtui soulia ja poppiakin.
Mehevin bluessiivu oli Maria Hännisen ”Going Home to My Man”, joka henkii mitä
aidoimmin tuhmien tekojen aiheuttamaa katumusta ja anteeksiannon kaipuuta.
Erja taas herkutteli ”Slowly Burning” -kappaleensa pitkänä, polveilevana versiona
helmeilevine kitarasooloineen.

Kivoihin ekstroihin kuuluivat Erjan ja bändin soittama
Jimi Hendrix -klassikko
”Crosstown Traffic” sekä Lyytisen ja
Heikki Silvennoisen sielukkaasti funkaava
yhteisteos ”Silloin nyt aina”. Sillä Sami Saari tuurasi Silvennoista. ”Kyllä sä vähän
enemmän vedät kuin vain tuuraat”, Erja tsemppasi soittokaveriaan.

Sami Saari esittäytyi energisenä, positiivisena itsenään. Hitti ”Ainutkertainen”
soulasi mainiosti ja sai pienen osan yleisöstäkin laulamaan. Vielä mojovampi
tarjoomus oli ”Avaa”. Raisusti sahaava musiikki on Saaren, sanoitus hänen
pitkäaikaisen ystävänsä
Aki Sirkesalon. Teksti on Sirkesalon jäämistöä –
tsunami nielaisi muusikon traagisesti juuri joulunaikaan 13 vuotta sitten.

Yhteistyössä

Blues-Shop
.

Sami Saari lähti Blue Christmas -kiertueelle varmasti mielellään, vaikka hän ei
taida varsinainen jouluihminen ollakaan. ”Lapsuuden joulut menivät minulta aina
ohi, koska linnoittauduin omaan huoneeseeni soittamaan kitaraa. Onneksi oli niin
monta päivää vapaata”, Sami taustoitti ja johdatti orkesterin levittämään
Chuck
Berryn
joulusanomaa veikeän rockin ”Run Rudolph Run” tahtiin. Lisäshow’ta tuli
Erjan ja Samin duck walk -tulkinnoista.

Maria Hännisellä on puolestaan esitellä oma juhla-ajan kappale, nimeltään
ytimekkäästi ”Joulublues”. Maria ja Erja lauloivat sen yhdessä. Hänninen virnisti,
että on vähän hassua laulaa Stadin slangilla – hän ja Lyytinen kun ovat
molemmat savolaisia.

Joulun tunnelmaan yleisöä johdateltiin lisäksi Erjan ”Jouluyö, juhlayö” -
tunnelmoinnilla sekä koko kolmikon laulamalla, korkeintaan puolivakavalla ”Blue
Christmas” -kipaleella. ”Blue Christmas” olikin illan ainoa kappale, jolla ei ollut
yhtään kitaraa. Oheen Saari heitti pienet
Elvis-imitaatiot.
 
Oivallisena bändinä kiertueella soittavat Kasperi Kallio (kosketinsoittimet), Tatu
Back
(basso) ja Iiro Laitinen (rummut). Kallio irrottelee monipuolisia, hienosti
reagoivia kiippariosuuksia Leslie-vahvistimen katveesta. Back varioi soittamistaan
hyvin, pelkistetystä bluesilmaisusta aina nuottirikkaaseen ilotteluun.
Rumpupatterin uumenissa Kallio koki monta tähtihetkeä. Kirkkaimmaksi niistä
nousi jylhä rumpusoolo Erjan ”Rocking Chair” -kappaleella. ”Harvoin kuulee noin
hyvää soittamista”, ihmetteli Sami Saari.

Kiertueavausta Lohjalla seurasi lähes täysi katsomo. Runsaat 450 katsojaa
vetävässä Laurentius-salissa oli tyhjää vain aivan ylimmillä riveillä. Yleisössä alle
viisikymppiset olivat harvinaisuuksia. Paikalla oli tyypillinen konserttisaliyleisö:
esityksiä tapitettiin hievahtamatta, mutta biisien jälkeen annettiin aina raikuvat
aplodit.

Lyytinen, Hänninen ja Saari muodostavat iloisen ja toistaan kunnioittavan tiimin.
Työnjako toimii. Vaikka kiertueella mennään vähän Erja-ja-ystävät -teemalla,
kukaan ei jää varjoon. Osuutensa on toki sillä, että Hänninen ja Saari osaavat
ottaa paikkansa.

Varsinkin Lyytinen ja Saari ovat Suomessa hyvin tunnettuja esiintyjiä.
Artistikolmikko ei silti lähde kiiltokuvalinjalle, vaan tohtii myös tunkea kätensä
kuraan. Etenkin Erjan ”Rocking Chair” oli osin julmaa kuultavaa. Loppujen lopuksi
Blue Christmas on silti viihdekonsertti. Päätavoite on, että yleisö lähtee
konserttisalista hyväntuulisena kotiin.

PASI TUOMINEN


Blue Christmas: Erja Lyytinen, Maria Hänninen, Sami Saari ja yhtye. Lohja,
Laurentius-sali 24.11.2017

Erja Lyytinen (laulu, kitara), Maria Hänninen (laulu, kitara, viulu, perkussiot), Sami
Saari (laulu, kitara)

Kasperi Kallio (kosketinsoittimet), Tatu Back (basso), Iiro Laitinen (rummut)
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT