UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

Teatteri Provinssi on kyhätty entisiin Saloran tiloihin.
KONSERTTIARVIO
31.3.2014
Erja slidetti Salossa.
Slide-kitaristien kosminen kohtaaminen
Legendaarinen Elmore James kuoli kolmetoista vuotta ennen kuin Erja
Lyytinen syntyi. Bluesin merkkihenkilöiden tiet risteävät kuitenkin levyllä ja
kiertueella – Suomessa vuonna 2014.

Suomen tunnetuin blues-artisti Erja Lyytinen vetäytyi viime syksynä hetkeksi
näkyvistä. Puolen vuoden tauon jälkeen framille putkahti uutta
levyä ja kiertuetta
sekä kaksospoikia rikkaampi nainen. "Nyt minua saa virallisesti sanoa
bluesmamaksi", Lyytinen ilmoitti yleisölle Salon Astrum-keskuksen Teatteri
Provinssissa keskiviikkoiltana 26. maaliskuuta.

Salon-keikka oli "The Sky Is Crying" -
kiertueen toinen. Rundi kiertää
kiivastahtisesti Suomea kuukauden verran ja päättyy komeasti Finlandia-talolle
Helsinkiin. Kuten bluesia tuntevat arvaavat (ja ajan hermolla olevia julkaisua
lukeneet tietävät), levy ja kiertue kunnioittavat legendaarista
Elmore Jamesia.

Erja Lyytinen leimaa Jamesin slide-kitaran kuninkaaksi. Ja nimenomaan slide-
putken kera Erjakin herättää kitaristina eniten ihastusta. "Elmore on vaikuttanut
todella moniin muusikkoihin. Itsekin olen todella nauttinut hänen musiikkinsa
tekemisestä", Erja kertoo. "Mutta mitä yhteistä on vuonna 1918
Mississipissä
syntyneellä miehellä ja vuonna 1976 Suomessa syntyneellä naisella? Kyllä se on
se rakkaus bluesiin, terapiaan. Sillä terapiaahan blues on."

Omasta ja Elmoren tuotannosta

Elmore Jamesin materiaali on luonnollisesti pääroolissa "The Sky Is Crying" -
levyllä ja -kiertueella. Levyltä löytyy myös pari Erja-originaalia (King of the Slide
Guitar, Erja's Contribution to Jazz), ja keikkaohjelmistokin poikkeaa tutun
aineiston pariin hetkittäin.

Salossa Elmore-klassikoista "Baby Please Set a Date" ja "It Hurts Me Too"
(jälkimmäistä on kuultu Erjan keikoilla iät ja ajat) toimivat pätevästi. Levyn ja
kiertueen nimibiisi on saanut Lyytisen ja hänen bändinsä käsittelyssä ovelan
soinnukkaat käänteet. Kuultiin tietysti myös "Dust My Broom" (Erja: "Ilman sitä ei
Elmore-konsertti ole mitään") ja artistin lähihistoriaan hyvin sopiva "Something
Inside Me". Erja kertoikin, että vielä pari kuukautta sitten hänessä oli 17 kiloa
enemmän bluesmamaa...

Iloisen melodinen "King of the Slide Guitar" on Erjan säveltämä tribuutti Elmore
Jamesille. Tekstissä ja tunnelmassa Lyytisen mainostama terapeuttisuus ilmenee
hienosti.

Omista kappaleista Salossa nousivat esiin toisen kansainvälisen soololevyn
nimikappale "
Grip of the Blues" pitkine sooloineen sekä viime vuoden kiekolta
"
Forbidden Fruit" tuttu, hauskoilla tahtilajivaihteluilla kuorrutettu "Hold on
Together".

Draaman kaarta

Ilman timantinkovaa bändiä Erja Lyytisen ura saattaisi olla aivan erilaisessa
tilanteessa.
Miri Miettinen on viime vuosikymmenien tärkeimpiä
suomalaisrumpaleita, joten esimerkiksi
Rami Eskelistä tai Jaska Lukkarista ei
heidän erinomaisuudestaan huolimatta tule ikävöityä.
Iiro Kautto ja Masa Vallius
ovat valiobasisteja, mutta
Roger Inniss kiilaa vaivatta joukkoon; hänen muhevat,
kuusikielisestä bassosta lähtevät linjansa saavat vaikka sen kuuluisan hirven
funkaamaan. Bändin yhteinen nimittäjä on yli kymmenen vuotta retkueeseen
kuulunut kitaristi
Davide Floreno. Hänen rooliaan muusikkona ja puuhamiehenä
ei sovi aliarvioida.

Kaiken lisäksi bändillä on selvästi hauskaa keskenään. Viimeistään Miettisen
vetäessä rumpusooloa ja Florenon ja Innissin ottaessa lehmänkellot esiin käy
selväksi, ettei totisuus kuulu kolmikon sanavarastoon.
Miettinen, Floreno, Inniss, Lyytinen

"The Sky Is Crying" -kiertueella on hieman teatraalistakin arvoa. Lavaa koristavat
solistille varattu punainen matto, yllä komeileva Erja-kyltti sekä
(mielikuvituksekkaasti) kitarakuvioiset taustakankaat. Keikan aluksi Erja kömpii
esiin laulaen gospelia, säestyksettä (ellei bändin poikien hoilotuksia ja
junaefektejä lasketa) ja ilman mikkiä. Lähes koko keikka heitetään sankassa
savussa. Jos savukin viittaa junateemaan, eikö jonkun taustakankaiden
kitaroistakin olisi voinut korvata vaikka junan tai ränsistyneen rautatieaseman
kuvalla? Eivät nekään tosin erityisen innovatiivista kuvakieltä edustaisi...

Tapansa mukaan Erja jutteli salolaisyleisölle mukavia  – runsaat 350 katsojaa
vetävä Teatteri Provinssi oli lähes täynnä – ja kertoi hieman biisien taustoista.
Aina Erjan käydessä kitaraa vaihtamassa syntyi vaivaannuttavia hiljaisuuksia.
Yleisö istui hiirenhiljaa, ja äänimaailman täytti Erjan korkokenkien kopina.
Ensimmäinen setti sujui oivallisesti väkevän avauksen ja uutuuden viehätyksen
voimalla. Tauon jälkeinen toinen setti meni välillä vähän soitteluksi, kun suurta
draaman kaarta ei enää löytynytkään.
Elmore pyörii haudassaan

Erjan slide-kitara kuulostaa hyvältä aina
vaan. Hänen laulussaan on nyt
vapautuneisuutta ja kypsyyttä, jollaista on
kuultu vain harvoin. Kypsyyttä on
olemuksessakin, kun sinänsä hauskat
röyhelöhameet ja "Forbidden Fruitin"
bordelliteemat ovat vaihtuneet melkein
miehekkääseen housupukuun ja varsin
blues-henkiseen myssyyn.

Jos Erja Lyytisen ja hänen bändinsä
tribuuttiprojekti saa Elmore Jamesin
pyörimään haudassaan, pyörii legenda
ainakin mielihyväinen hymynkare kasvoillaan. Tuskin olisi mies osannut
elinaikanaan odottaa, että hänen musiikkinsa soi tässä laajuudessa vuonna
2014 tuhansien kilometrien päässä kotikonnuilta. Ja ainahan on se pieni
mahdollisuus, että Erjan keikan nähtyään joku fani tarttuu Elmore Jamesin levyyn
– ja jos siitä tykkää, onkin tulevaisuus bluesin parissa sinetöity.

"Paluu" on vähän iso sana, mutta se nousee auttamatta mieleen. Erja Lyytinen
on kiistämättä palannut keikkalavoille – tosin ei-niin-pitkän tauon jälkeen – ja
palannut bluesimman materiaalin pariin. Mukavinta "paluussa" on, ettei sen
tarvitse merkitä jämähtämistä saati mitään lopullista; Erjalla on edelleen vapaus
tehdä mitä haluaa. Ja kohta vuosikymmenen jatkunut ura kansainvälisenä
sooloartistina on osoittanut, että ideoita riittää. Kun bluesmama taas seuraavan
kiertueen ja levyn yhteydessä operoi jonkin muun – todennäköisesti kiintoisan –
teeman parissa, ovat kaiken maailman paluut muisto vain.

PASI TUOMINEN


Erja Lyytinen ja yhtye. Salo, Astrum-keskus, Teatteri Provinssi 26.3.2014

Erja Lyytinen (laulu, kitara), Davide Floreno (kitara, taustalaulu), Miri Miettinen
(rummut, taustalaulu), Roger Inniss (basso)


Linkit:
Erja Lyytinen, Teatteri Provinssi

- - - - -

"The Sky Is Crying" CDON.COM-verkkokaupasta
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English