Blues-Finland.com - Grand Blues Festival 2015, Lahti

22.4.2015 Kuvagalleria

Carolyn Wonderland

Lahden Blues Mafian järjestämä Grand Blues Festival 2015 oli aiempaa
tiiviimpi ja sellaisenaan varsin toimiva paketti. Musiikista vastasivat Carolyn
Wonderland, Trickbag, Ina Forsman & Helge Tallqvist Band sekä Baby Boy
Varhama & Matti Hussi.

Jo viime vuonna Lahden Seurahuoneen aulabaarin sisäänheittomusiikkia lukuun
ottamatta kaikki esiintyjät oli siirretty toisen kerroksen päälavalle. Muutos johtui
ilmeisesti hotellin remontista, mutta järjestely osoittautui oivalliseksi. Tutuksi
tullut kahden kerroksen välillä ramppaaminen ei siis enää kuulu viralliseen
ohjelmaan.

Selkeämpänä kokonaisuutena festivaalin tunnelma on relampi. Roudaustaukojen
aikana oli sopiva väli korjata nestetasapainoa suuntaan tai toiseen ja rupatella
tuttujen kanssa.

Grandin tämänvuotiseksi vetonaulaksi oli kiinnitetty teksasilainen Carolyn
Wonderland. Austinista, tuolta juurimusiikin ihmemaasta, tuleva kitaristi-laulaja
tunnetaan ensisijaisesti bluesartistina, mutta hän on paljon muutakin. Teksasissa
ollaan perinteisesti aina oltu suurpiirteisiä genreajattelun kanssa – niin nytkin.
Wonderlandin käsissä blues yhdistyy luontevasti gospelin, countryn ja rockin eri
muotoihin.

Wonderlandia tavataan kutsua uudeksi Janis Jopliniksi tai Stevie Ray
Vaughaniksi. Kahden legendan nostaminen vertailukohdaksi on varmasti
lähtenyt liikkeelle kehuna. Pelkästään hyvä asia se ei kuitenkaan ole. Janisin ja
Stevie Rayn mantteleille kun on ilmoittautunut turhan runsaslukuiset perikunnat.
Molempia on vuosien saatossa apinoitu aivan kylliksi. Siksi tämä luonnehdinta ei
herätä mielikuvaa omaperäisestä artistista. Sellainen Wonderland kuitenkin on.

Carolyn Wonderlandilla on oma tyylinsä. Raisu ja rauhallinen tulkinta kulkevat
käsi kädessä. Sähkökitaraa Wonderland soittaa sormin näppäilemällä.
Perinteisestä bluesista juontuvat tekniikat saavat lisäväriä countryn puolelta
lainatuista kikoista. Staccatomaisen napsahtava soitto on ilmavaa ja eloisaa.
Siinä ei ole tietokaan nykypäivän tasapaksusta soundi-ihanteesta. Myös
laulajana Wonderland on hankalasti paketoitava. Tunteella kumpuava tulkinta
poukkoilee laajalla skaalalla, ja laulussa on särmää. Äänenpaineen noustessa
hän ”luomumiksaa” itse laulamalla kauempaa tai jopa ohi mikrofonista. Lahdessa
valpas äänimies ilmeisesti yritti tasoitella huippuja solistin apuna. Sen
seurauksena hiljaisemmat osat tuppasivat paikoittain häviämään.
.

Wonderlandin bändin muodostavat rumpali Kevin Lance ja kosketinsoittaja Cole
El-Saleh. Kaikki kolme kantavat kortensa kekoon lauluhommissa, ja kuorot toivat
hyvän lisän moniin piiseihin. Eh-Saleh hoiteli muiden velvoitteidensa ohella bassot
koskettimista vasemmalla kädellä. Monitaitoinen Carolyn soittaa kitaran lisäksi
ainakin lap steeliä, haitaria, pianoa, trumpettia ja mandoliinia. Lahdessa kuultiin
ensin mainittua muutaman laulun verran.

Myös laulunkirjoittajana Wonderland on niittänyt mainetta. Keikalla kuultiinkin
paljon hänen omaa materiaaliaan. Toki seassa oli mainioita, eikä niin ilmeisiä,
lainoja. Esimerkiksi Billy Joe Shaverilta oli settiin päätynyt ”Honey Bee”, Johnny
Winteriltä ”Still Alive And Well” ja Freddie Kingiltä ”Palace Of the King”.

Monikansallista remellystä

Ennen Wonderlandia lavalla touhusi entuudestaankin tuttu ryhmä: illan
vauhdikkaimman setin heitti ruotsalaispohjainen Trickbag. Viisikko tarjosi
show'n, josta ei temppuja tai vauhtia puuttunut. Musiikkikin oli luonnollisesti
ensiluokkaista.

Bändiä ilmeikkääseen tyyliin luotsaavan laulusolistin Tommy Mobergin lisäksi
Trickbagin komppiryhmä on ruotsalaisvalmisteinen. Kontrabassoa soittaa Lars
Näsman ja rumpuja Per Norin. Vierasvahvistuksina lavan reunoilla operoivat
suomalainen kitaraässä Tomi Leino ja englantilainen huuliharpisti West Weston.

Trickbag ei aikaillut, vaan täysi meno
rykäistiin saman tien päälle. Rokkaavaa
bluesia, joka bluesrockista eroten myös
rollaa, kuultiin runsaasti. Piisit svengasivat,
vaikka bassoa soitettiin välillä ylösalaisinkin.
Erityisesti Moberg teki parhaansa, jotta saisi
jäyhään jökötykseen taipuvaisen
suomalaisyleisön intoutumaan. Ilakoivan
ryhmän hyväntuulisuus tarttui kuulijakuntaan.

Weston soitti runsaasti kromaattista
harppua ja saikin siitä varsin tömäkät pörinät
aikaiseksi. Myös perinteisellä bluesharpulla
homma taittui. Leinon kitarointikaan ei
jättänyt huomauttamisen varaa. Tuorealla
tavalla perinteikästä bluesia on aina ilo
kuunnella. Etenkin, kun se on näin hyvin
esitettyä.

Trickbagin keikalla oli hauska meininki, mutta
vitsiksi touhu ei missään vaiheessa
luiskahtanut. Musiikki pysyi koko ajan
pääasiana. Juuri siinä se perimmäinen vitsi

Leino ja Näsman

piilee. Poseeraus ja hassuttelu ovat pitkälti Mobergin ja Näsmanin varassa.
Leinokin hoiti oman osansa. Kitara soi niskan takana, ja jalan alla slidetys hoitui
kätevästi yleisöstä lainatulla tuopilla.

Nuorisotyötä ja alkupalat New Orleansista

Monia bluesmuusikoita yhdistää se, että lupaava tulevaisuus on turvallisesti
takanapäin. Grandin pääkonsertin avanneella Ina Forsmanilla se on kuitenkin
valoisana edessä.

On selvää, että parikymppisellä laulajalla ei voi olla aivan samanlaista syvyyttä
äänessään kuin vaikkapa parin sukupolven verran etumatkaa saaneilla tekijöillä,
mutta todella hyvältä Ina kuulostaa jo nyt. Hän on ehdottomasti parasta mitä
Idolsista on iloksemme jäänyt.

Ina Forsmanin kautta bluesin pariin saadaan toivottavasti myös enemmän nuorta
väkeä. Sehän ei olisi lajin tulevaisuuden kannalta lainkaan huono asia.
Esimerkiksi Amy Winehousesta ei tarvitse montaakaan harppausta ottaa
löytääkseen bluesin. Sen kun mahdollisimman monet oivaltaisivat.

Helge Tallqvist Band säesti Forsmania takuuvarmoin ottein. Tallqvistin harppu ja
Jonne Kulluvaaran kitara eivät eksy. Tosin erityisesti Jonne tykkää sisällyttää
virkistäviä poikkeamia ja yllättäviäkin reittivalintoja sooloihinsa. Harri Ala-
Kojolan ja Iiro Kauton jämptisti svengaava komppi takaa eturiville hyvän
perustan.

Festivaali-illan perusta luotiin kerrosta alempana hotellin aulabaarissa.
Iltaseitsemältä siellä alkoi Baby Boy Varhaman ja Matti Hussin duokeikka. Hussi
osoittautui monipuoliseksi pianistiksi. Häneltä taittuivat rytmisesti haastavat New
Orleansin pianopalat samalla tavoin kuin viime vuosisadan alun pianobluesikin.
Varhaman käheän rennon laulun kaveriksi ei muuta osannut kaivata.

Sopivan kokoinen paketti

Kolmen esiintyjän pääkonsertti oli juuri passeli Grand Blues Festival -
kokonaisuus. Viime vuonnahan Ruthie Fosterin jälkeen yövuoroa hoitamaan
ryhtynyt Million Dollar Tones sai soittaa melkoisen tyhjälle salille.

Nyt ilta päättyi luontevasti Wonderlandin settiin. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä.
Trickbag olisi voinut soittaa pidemmän setin, heidän osuutensa kun jäi muita
lyhemmäksi. Muuten ei festivaalista olekaan pahaa sanottavaa. Etenkin, kun
Seurahuoneen aamupalakin on tavanomaista laadukkaampi – enemmän grand
kuin blues.

MARKO AHO

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA