UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
8.5.2013
Hasse Wallin tyylinäyte vuodelta 2002
Hyppää Hassen siivelle!
Kitarasankari Hasse Wallin DVD ”Live at Tavastia” on musiikkimatka, joka
vie kevyestä popista rytmimusiikin juurille Länsi-Afrikkaan.

Hasse Walli
juhlisti viime syksynä viittä vuosikymmentään esiintyvänä artistina.
Osa juhlallisuuksia oli DVD-levyn julkaiseminen. ”Live at Tavastia” sisältää
vuosien 1996 ja 2010 välisen ajan taltiointeja Helsingin klassikkoklubilta.

Hasse julkaisi DVD:n täysin omakustannepohjalta. ”Jo projektin alussa tuli
selväksi, etteivät suomalaiset tv-kanavat olleet kiinnostuneita kuvaamisesta”,
Walli kertoo DVD:n mukana tulevassa mainiossa 24-sivuisessa kirjasessa. ”Elävä
musiikki ja riippumaton julkaiseminen ovat tänä päivänä vaikeuksissa.
Kansallisten radioiden ja television haluttomuus esittää riippumatonta musiikkia
luo vääristyneen ja epäreilun kilpailutilanteen.”
.
Väite on harvinaisen tosi. Harvassa
suomalaismuusikossa nimittäin on niin
kiintoisaa dokumentin ainesta kuin Hasse
Wallissa, 65. Hän on ollut touhussa mukana
pitkään ja monipuolisesti, kotona ja ulkomailla.
Musiikkityylit ovat vaihdelleet – ja siitä kertoo
myös ”Live at Tavastia” – 50-luvun
rokkistandardien viattomasta versioinnista
uraa uurtavaan taiteeseen.

The Nameless edustaa ensimmäistä
ääripäätä. DVD:llä nähdään aikamiehiä
tositoimissa. Hasse on alkuperäisessä
työssään rumpalina (bonuksena bassoa
soittaa
The Renegadesista tuttu Kim Brown,
jonka muistolle DVD on omistettu), ja laulaja-
kitaristi
Curre Andersen eläytyy kuin ennen
vanhaan. Kun kuuden biisin pätkä on taltioitu
Wallin 60-vuotispäivillä, Andersen vetäisee
päivänsankarin kunniaksi ”My Wayn”.

Varsin sympaattista soittamista edustaa myös
vuoden 1996
Jormas. Kokoonpanosta tosin
puuttuu
Pepe Willberg, jonka paluu

Osta ”Live at Tavastia”
CDON.COM-verkkokaupasta
Jormakseen pari vuotta myöhemmin johti sarjaan melkoisen hillittömiä keikkoja.
Laulusolisti
Ralle Wikström pitää elämää, Vesa Aaltonen on rummuissa tutun
luotettava ja värikäs.

Musiikillisesti yksi DVD:n mojovimmista vedoista on Hassen ja
Who The Hell -
bändin yhteisponnistus. Wallin ja
Altti Uhleniuksen kahden kitaran systeemi
toimii kuin tauti.
Jartsa Karvosen rummut melkein vetävät vertoja kuultavan
biisin ”Them Changes” tekijälle
Buddy Milesille. Harmi, että juuri tällä pätkällä
äänenlaatu on melko heikko.

Blues Section kokoontui Tavastialla vuonna 1996. Kolmen kipaleen osuuden
muodostavat loistobiisit ”Wolf at the Door” ja ”End of a Poem” sekä aikansa
heavy rockia edustanut ”Hey Hey Hey”. Viimeksi mainitun aikana Walli ja
Jim
Pembroke
kokevat regression pikkupoikien tasolle ja esittävät osan biisistä
lattialla selällään!

DVD:n 'vakavinta' materiaalia ovat
Piirpauken ja Asamaanin esiintymiset.
Hassen ja senegalilaisen Asamaanin pitkä yhteistyö kuuluu maailmanmusiikin
historiankirjoitukseen. Musiikillisen eksotiikan ohella nähdään fyysistä ilmaisua
afrikkalaisen tanssin muodossa. Piirpauke taas soittaa alkuperäisessä
kokoonpanossaan (Walli, Sakari Kukko, Antti Hytti, Jukka Wasama). Kappale on
tietysti nerokas, kansansävelmästä sovitettu suurteos ”Konevitsan kirkonkellot”.

”Live at Tavastia” -DVD:n vanhimmat taltioinnit ovat 17 vuoden takaa, ja se
näkyy. Walli kertoo silloin käytössä olleen SuperVHS-laitteiden. Tuoreemmilla
pätkillä laitteet ja laatu luonnollisesti kohenevat. DVD on silti teknisesti aika
kaukana huipputasosta. Mutta musiikki ja kaikesta huokuva soittamisen ilo vievät
lopulta voiton. Kirkkaasti.

Historiallisten bändien mies

Yhtään liioittelematta voi sanoa, että Hasse Walli on ollut avainhenkilö kolmessa
historiallisessa yhtyeessä: Asamaanissa, Piirpaukessa ja Blues Sectionissa.

Viimeksi mainittu kiinnostanee bluesin ystäviä eniten. Blues Section oli tiettävästi
ensimmäinen suomalainen bändi, joka teki kokonaisen albumillisen omaa
originaalimateriaalia. Bändi sai alkusysäyksensä
John Mayall & The
Bluesbreakersin
kaltaisista ilmiöistä, mutta vuoden 1967 ensimmäisellä (ja
ainoalla) LP:llä luovuus oli jo ottanut siivet alleen. Varsinaista bluesia kuullaankin
vain nimeksi.
Wallin lisäksi rumpali Ronnie Österbergistä ja
saksofonisti
Eero Koivistoisesta tuli
myöhemmin instrumenttiensa
tunnistettavimpia taitajia. Vain noin vuoden
kestäneen Blues Section -huuman jälkeen Jim
Pembroke ja Österberg olivat perustamassa
niin ikään legendaarista
Wigwamia.

Piirpauke soitti maailmanmusiikkia ennen kuin
koko termiä oli keksitty. Vaikka ”Konevitsan
kirkonkellojen” komistama ensimmäinen levy
(1975) piti sisällään verrattain 'vaikeata'
musiikkia, nousi se listoilla top kymppiin.
Piirpauke toimii edelleen Sakari Kukon johdolla.
Hasse Walli sai suuren herätyksen afrikkalaisperäiseen musiikkiin kuultuaan Bob
Marleya
livenä vuonna 1977. Sakari Kukon vihjeestä Walli matkusti Senegaliin
viitisen vuotta myöhemmin. Samalla perustui edelleen toimiva ilmasilta Länsi-
Afrikkaan. Kuusi vuotta ensivisiittinsä jälkeen Hassella oli oma suomalais-
senegalilainen orkesteri Asamaan. Sen ideana oli yhdistää perinteistä
afrikkalaista musiikkia nykyaikaiseen, urbaaniin bändikokoonpanoon. Asamaan
levytti nipun albumeja ja kiersi Suomeakin: keikkoja oli niin Kaustisen
kansanmusiikkifestareilla, Pori Jazzissa kuin Ruisrockissa.

Tänä päivänä Hasse Walli keikkailee pääsääntöisesti
Power Trion kera. Power
Trio kunnioittaa nokkamiehensä blues- ja rock-juuria. Kolmikko onkin tuttu nimi
monilta blues-festareilta. ”Bändi on ollut minulle vuosien ajan hedelmällinen
kanava rajojen etsimiseen ja kitaraimprovisointiin. Nautin trioformaatin
joustavuudesta aina vaan”, sanoo Hasse Walli.

PASI TUOMINEN


Hasse Walli: Live at Tavastia (DVD). Omakustanne, 2012

Hasse Walli Power Trio, Piirpauke, Jormas, Blues Section, Hasse Walli & Asamaan,
Hasse Walli & Who The Hell, The Nameless, Tribute to Kingston Wall

Kesto 118 minuuttia, kuvasuhde 4:3, ohjaus ja tuotanto Hasse Walli


Linkki:
Hasse Wallin kotisivut

- - - - -

Osta ”Live at Tavastia” CDON.COM-verkkokaupasta
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English