BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO - YHTEISTYÖSSÄ JAZZRYTMIT
14.1.2013
Highwayn rima on korkealla
Highway-bändin ensimmäinen levy ”Wanted”
on oivallinen käyntikortti hienolle yhtyeelle.
Vaikutteita löytyy roots-musiikin eri
haaroista. Seuraavakin levy on jo tekeillä.

Tässä uusi bändi, Highway, joka on kahden
vuoden uurastuksen jälkeen julkaissut
oivallisen debyyttilevyn. Kahden vuoden
valmistelu ja hiominen kertoo huolellisesta
toiminnasta. Sen kyllä aistii heti ensi
kuuntelussa. Vaikka bändi tulee Suomen
Helsingistä, missä keikkoja ja keikkapaikkoja
löytyy, levyn julkaisun yhteydessä se ilmoitti kainosti tarkoituksensa lähteä
keikkalavoille vasta tänä vuonna. Turhaa kainoutta, sillä jo levyn ensi tahdit
paljastavat, että nämä soittajat eivät ole ensi kertaa juurimusiikin äärellä.

Levyllä bändin viisimiehistä ydinryhmää täydentää kaksi puhaltajaa:
Tero
Lindberg
trumpeteissa ja Heikki Pohto saksofoneissa. Kuuluupa levyn hulppealta
ensi raidalta (When Your Mama Says) jopa piristäviä baritonin törähdyksiäkin.
Tuleville keikoille, isompiin tilaisuuksiin luvataan yhteensä neljä puhaltajaa.

Highwayn on pannut kasaan veteraanirumpali
Kai Jauhiainen, joka on hoitanut
suurimman osan levyn teknisestä toteutuksesta yhdessä
Pirkko Tiitisen kanssa.
Jauhiainen on lisäksi miksannut ja tuottanut levyn ja tietysti hoitanut levyn
rummut ja perkussiot, joten korkea hatun nosto hänen mahtavalle panokselleen.
Niin ja kunnia myös sille, että Jauhiainen on houkutellut bändiin ja levylle mainiot
ystävänsä,
Timo Turpeisen lauluun, Jarmo Hynnisen kitaroihin (mukaan lukien
lap steelin ja banjon),
Timo Vesajoen Hammondiin ja Jan-Olof Strandbergin
bassoon.

Higwayn herrat eivät ole eilisen teeren poikia, vaan todella pitkän linjan kotimaisia
roots-muusikoita, jotka ovat kunnostautuneet ja meritoituneet roots- ja vähän
muunkin musiikin saralla. Herrat haluavat pitää riman korkealla. Ja sen he kyllä
tällä ”Wanted”-levyllään tekevätkin. Levy pitää sisällään huippusuorituksia toinen
toisensa perään. Lisäksi se tarjoaa saumatonta yhteissoittoa. Näillä herroilla ei
ole tarvetta tyrkyttää taitojaan. Taidot tulevat esiin mainiolla ja nautittavalla
tavalla, kun jokainen jäsen hoitaa leiviskänsä kerta kaikkiaan hienosti.

Usein puhutaan, että Suomesta ei löydy hyviä blues- tai yleensäkään roots-
laulajia. Timo Turpeisen kohdalla nämä puheet voidaan heittää roskakoppaan.
Turpeinen heittää kehään niin kauniit bluesballadit kuin rokettirollitkin paremmin
kuin valtaosa ulkomaan hemmoista. Turpeinen omaa sielukkaan äänen ja
erinomaisen tyylitajun. Hänen laulustaan nauttii kriittinenkin kuuntelija.
Timo Vesajoen Hammondit soivat muhkeasti sekä taustalla että maukkaissa
sooloissa. Jarmo "Hylje" Hynninen on varmasti maamme monipuolisimpia ja
tyylikkäimpiä roots-kitaristeja. Tämä levy paljastaa hänen hienon tyylitajunsa niin
bluesissa, rockissa kuin kantrissakin. Kerrassaan vakuuttava ja monipuolinen
esitys.

Kun bassossa on monien basistien oppi-isä ”Puppe” Strandberg ja rumpuosastolla
Kai Jauhiainen, ei kompilta voi enempää vaatia. Se on, uskokaa tai älkää,
täydellinen.

Timo Turpeinen on säveltänyt ja sanoittanut levyn biisit lukuun ottamatta yhtä
coveria (I Can't Take It No More), jolla kunnioitettaneen itseään
John Fogertya,
joka puolestaan kunnioitti viime kesänä
Puistobluesia ja ehtipä hän pistäytyä
Oulun Raatissakin. Niin tämä cover täydentää levyä varsin mukavasti.

Tässä on monipuolinen levy roots-musiikin ystäville. Levyn biisit rullaavat,
pompittavat ja tanssittavat niin soulin, bluesin, kantrin kuin rokinkin ystävää. Levy
on oivallinen osoitus suomalaisesta roots-taidosta. Levyn soisi pääsevän
kansainväliseen levitykseen, sillä se on oivallinen käyntikortti hienolle bändille ja
suomalaiselle roots-musiikille.

Ei auta kuin odotella vesi kielellä bändin livekeikkoja. Onneksi bändi kertoo
seuraavan levyn äänitysten olevan käsillä.

EERO KALLIO

Arvio julkaistu alun perin Jazzrytmeissä.

Highway: Wanted. Backbeat Records, 2012

Timo Turpeinen (laulu), Jarmo Hynninen (kitara), Timo Vesajoki (Hammond-urut ja
muut kosketinsoittimet), Jan-Olof Strandberg (basso), Kai Jauhiainen (rummut)

Vierailijat: Tero Lindberg (trumpetti), Heikki Pohto (saksofoni)

Tuottaja: Kai Jauhiainen


Linkit:
Highway @ Soundcloud, Backbeat Records
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English