BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
2.10.2009
Klassikkobändin galaktinen
päätyö
Lähes 30 vuotta maamme musiikin tähdistössä
vaikuttanut Honey B & The T-Bones lähettää
kuulijan linnunradalle albumillaan "Alien
Blues". Tyylien ja taivaankappaleiden rajat
loistavat poissaolollaan.

Honey B & The T-Bones
kuuluu paitsi
suomalaisen bluesin myös maamme koko
populaarimusiikin peruskallioon. Yhtyeen
viimeisin levy "Alien Blues" ei voisi kuitenkaan
olla kauempana perusasioista. Alkuperäisjäsenet
Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi sekä nuori
rumpali
Jaska Lukkarinen lähettävät kuulijan
musiikilliselle avaruusmatkalle, joka ei sovi
heikkohermoisille.

HBTB kutsuu "Alien Bluesia" musiikillisen uransa taiteelliseksi päätyöksi. Onkin
sopivaa, että albumille on sälytetty kaikki luomisvoima, mikä triosta irtoaa. Uusien
alkuperäiskappaleiden takana ovat Puurtinen ja Kuloniemi; taustatukea
kirjoittamiseen ovat antaneet Lukkarinen,
Tuomari Nurmio, Dr Helander sekä
edesmennyt yhteistyökumppani
Gary Primich.

Avaruusrockia ovat tehneet vuosikymmenten varrella useat artistit ja bändit
The
Byrdsistä David Bowieen
ja Monster Magnetista Radioheadiin. HBTB lisää
perinteeseen juurevan otteen, jolle on hankala löytää vertaista.

Aija Puurtisen notkea laulu ja muheva basso, Kuloniemen kielisoitinvirtuositeetti ja
Lukkarisen kaikkialle ehtivä lyömäsoitintulitus eivät kaipaa esittelyjä. Kiintoisampi
ulottuvuus sen sijaan on juurimusiikin kotiutuminen musiikilliselle tähtitaivaalle.
Studiotekniikkaa vähän tuntevan on turha lähteä arvailemaan käytettyjä keinoja,
mutta lopputulos ratkaisee: soundi räjäyttää kuuntelijan tajunnan. Kannattaa
antautua hurjalle soinnille ja antaa sen viedä.

Parhaat esimerkit HBTB:n väkevästä avaruus-bluesista ovat biisit "Shake That
Thing", "Alien Blues" ja "Baby Don't!". Upean kontrastin tuovat rauhallisemmat
"Midnite" ja etenkin jo pitkään keikoilla kuultu "Superman", johon sanat on
laatinut Gary Primich. "I Could See the Door Was Open" ja "Animal Tracks"
päättävät levyn raisuun täyslaidalliseen.

Levy on huolellista työtä - blues-piireissä poikkeuksellisesti - myös kansitaiteen
osalta.
Esa Mark on suunnitellut bändin jäsenille hauskat avaruusoliohahmot,
jotka seikkailevat kuvissa eri ympäristöissä. Yhdessä antennipäinen örkki istuu
kovin maanläheisen oloisessa baaripöydässä taustallaan
Charley Patton
-muotokuva!

Klassikkoyhtye toteuttaa itseään täysillä: Honey B & The T-Bones on "Alien
Bluesissa" tehnyt oman Pet Soundsinsa tai Sergeant Pepperinsä. Se ansaitsee
pelkällä kunnianhimoisuudellaankin paikan blues-historiassamme. Vaatii paitsi
kykyjä myös rohkeutta tehdä ainutkertaisuuteen pyrkivä levy yleisölle, josta suuri
osa odottaa 12-tahtista kolmen soinnun perustavaraa.

On iloista, että levy on kelvannut myös suurelle yleisölle. "Alien Blues" käväisi jopa
Suomen virallisen listan sijalla 21.

Ja mikäli aiemmat kappaleet eivät ole saaneet jalkoja kunnolla irti maasta,
lähettää viimeistään Jaska Lukkarisen kiekon päättävässä "Animal Tracks"
-biisissä mestaroima galaktinen rumpusoolo kuuntelijan maata kiertävälle radalle.

PASI TUOMINEN


Honey B & The T-Bones: Alien Blues. Sound of Finland, 2009

Aija Puurtinen (laulu, basso, mandoliini), Esa Kuloniemi (kitara, taustalaulu), Jaska
Lukkarinen (rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu, mandoliini)

Tuottajat: Tommi Vainikainen, Honey B & The T-Bones


Linkit: Honey B & The T-Bones
kotisivu ja MySpace
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English