HAASTATTELU
 
 
18.1.2017
Honkatonk. Kuva: Jari Flinck
Honkatonk – ryminää, räminää ja rintamäkeläisiä
Kjell Starckin bändi seilaa perinnemusiikin koko skaalalla. Genrerajat
sysätään syrjään, mutta keskeinen ajatus on selkeä. "Sovitaan, että me
ollaan rock and rollia", ehdottaa Starck.

Heti haastattelun aluksi käy selväksi, että Honkatonkin kitaristi Kjell "Zellu"
Starck
on bändin uudesta singlestä innoissaan.

- Mä en muista soittoharrastuksessa ennen olleeni sellaisessa tilanteessa, että
kaikki menisi  putkeen. Nyt meni. On omalla tavallaan jopa pelottavaa, että
hommat sujuvat näin hienosti, sanoo Zellu.

Viime syksynä myös musiikillisena lyhytelokuvana julkaistu single "Miehen tie" on
kerännyt kehuja muiltakin kuin tekijöiltä. Esimerkiksi elokuvaohjaaja
Aki
Kaurismäki
, jota tuskin voi pitää minään lausuntoautomaattina, lähetti videon
nähtyään bändille kehuvan sähköpostin.

Loviisasta tulevalla Honkatonkilla on näinkin tuoreeksi bändiksi kunnioitettavan
pitkä historia. Aiemmin nelikko on vaikuttanut bändissä nimeltä
Tolpat.

- Kahdeksankymmentäluvun lopulla perustettu Tolpat tuli tiensä päähän 2012. Se
oli se tavanomainen tarina. Aikaa myöten alkoi motivaatio hiipua, ja hauskuus
hävisi. Pariin vuoteen mua ei kiinnostaneetkaan bändihommat ollenkaan. Soittelin
lähinnä akustista kotona. Tolppien toinen kitaristi,
Anderssonin Lasse, alkoi
sitten säännöllisin väliajoin ehdotella soittohommia. Viimein lupauduin. Ehdoksi
mä laitoin, että erillistä solistia ei tähän kokoonpanoon oteta, vaan Lasse laulaa
ja ohjelmisto on suomenkielistä. Siitä se lähti, Starck taustoittaa Honkatonkin
syntyä.

Anderssonin ja Starckin lisäksi mukaan tuli Tolpista tuttu komppiryhmä. Sen
muodostavat basisti
Markku Fredriksson ja rumpali Marko Lipponen.

- Ensin mietittiin muitakin vaihtoehtoja, mutta ei semmosia luotettavia sällejä niin
vain löydy kotikulmista. Päätettiin siis pysytellä tutuissa miehissä. Vaikka mukana
onkin samat äijät kuin Tolpissa, niin liikkeelle lähdettiin uudelta pohjalta. Eikä
kukaan ole sen koommin Tolppien perään kysellyt. Se oli oma juttunsa ja tämä on
omansa. Nyt tekemisessä on uutta intoa ja tuoreutta.

Saarelan sanoin

Honkatonkin keikkasetistä löytyy monia rock-klassikoita suomenkielisinä
versioina. Niistä useimmat on kääntänyt muun muassa
Eppu Normaalin ja Freud,
Marx, Engels & Jungin
sanaseppänä muistettava Mikko Saarela. Hänen
käsialaansa on myös lyhytelokuvaksi taipuneen tuoreen singlen sanoitus.

- Otin kymmenen vuotta sitten Saarelaan yhteyksiä ja kerroin, että mua on aina
kiinnostanut hänen tekstinsä. Tiedustelin samalla yhteistyömahdollisuuksia.
Vuosien saatossa olenkin käännättänyt Mikolla nipun enemmän ja vähemmän
tunnettuja rock-klassikoita. Yksi tärkeä tekijä Honkatonkin perustamisessa oli
nämä pöytälaatikossa odotelleet käännökset, joita oli kova polte päästä
soittamaan. Niiden varaan saatiin helposti rakennettua uuden kokoonpanon
keikkasetin pohja.

- Meidän tuorein julkaisu ei ole mikään kovin uusi piisi. Itse asiassa se on hyvinkin
vanha. Mä olen kuullut sen Lassen tekemältä demokasetilta 80-luvun lopulla.
Ensikuulemalla riffi jäi pyörimään mieleeni, ja se on pyörinyt siellä näihin päiviin
asti. Aiemmin tähän biisiin ei jostain syystä ole tartuttu. Se on kaikki nämä vuodet
ollut olemassa vain sillä demolla. Pyysin sitten Lassea etsimään muovikassin,
jossa se säilytti demokasetteja. Kelailin ja kuuntelin, kunnes löysin etsimäni.

Yhteistyössä  Tunturiblues, Saariselkä 2017

Charlie Musselwhite Suomessa    Erja Lyytinen Suomen-kiertueella

Zellun mukaan alkuperäinen demo oli englanninkielinen ja angstinen. Andersson
teki kuitenkin uuden, päivitetyn version mies ja kitara -pohjalta.

- Toimitin sen Saarelalle, että josko tästä saisi jotain. Saihan siitä. Mikko oli
aistinut demossa sellaista tarinaa ohjannutta "Flaming Star" -henkeä ja lähtenyt
siitä liikkeelle. Tekstin saatuani näin heti, että se on siinä.

- Bändin ohella minulle itselleni oli kova juttu, että saatiin Saarelalta tämä teksti.
Pentuna kuuntelin paljon Juicea, joka oli hemmetin kova. Sitten kun Saarela tuli,
niin se vaikutti vielä isommin ja meni meikäläisen mittapuulla heittämällä Leskisen
ohi. Saarela on jättänyt todella vahvat jäljet tämän maan kuplettihenkiseen
tekstittelyperinteeseen. Mikä tahansa musiikkityyli toimii Mikon teksteillä. Niissä
on aina humoristisesti kerrottu tarina ja hyvät riimit. Niitä on sulava ja helppo
laulaa. Niistä tulee sellainen olo, että juuri näinhän tämä pitää sanoa, ei ole
muuta vaihtoehtoa. Mikon sanoituksissa on nokkeluutta, mutta se ei nouse
määräävään asemaan - ei ainakaan nykyisin. Joskus Eppu Normaalin "Cocktail
Barin" aikoihin tilanne taisi olla toinen. Bändin kannalta oli varmasti haastavaa,
kun omaperäisesti jaksotettuihin teksteihin lisättiin entistä polveilevammiksi
muuttuneet sävellykset ja punk-ajoista päälle jääneet ramonesmaiset
yy-kaa-koo-nee-tempot. Kuuntelijalle oli puolestaan innostavaa ja palkitsevaa,
kun viimeistään "Minun Suomeni" -kirjan avulla tekstien hienoudet avautuivat.

Sattumia miehen tiellä

Äänityspaikaksi valikoitui Kuja Salmen studio Kujalandia. Kjell Starck kertoo
lahtelaisstudion osoittautuneen oivalliseksi mestaksi.

- Siellä saatiin taltioitua orgaaniset soundit. Ei mitään silikonia, vaan silkkaa
luomua. Fiilis oli kohdallaan, mukavaa ja inspiroivaa työskennellä siellä. "Miehen
tien" sovituksen suhteen meillä oli kaiken näköistä yritystä - ihan ryminää ja
räminääkin. Välillä käytiin metsän puolella tosi rankasti ennen kuin päätettiin
noudattaa alkuperäistä demoa. Saarela sanoi tekstiä tehdessään kuulleensa
twang-kitaran niissä riffeissä. Soitettiin siihen ihan perussähkökitarariffi, ja kun
studion nurkasta sattui löytymään banjo, niin sillä tuplaten vielä viimeisteltiin ne.

- Videokin hoitui sikäli sattuman kautta, että mä tutustuin
Pasi Rytköseen vasta
vähän ennen videon tekoa viime elokuussa. Tavastialla Underground Rock
Orchestran keikalla meidät esiteltiin toisillemme. Pasi osoittautui todelliseksi
ammattimieheksi. Sen kanssa oli vaivatonta työskennellä. Sen keittiökohtauksen
kantavana ideana oli (tv-sarja) Rintamäkeläiset. Pasi olikin sitten katsonut
edellisenä iltana koko Rintamäkeläisten ensimmäisen tuotantokauden dvd:ltä
päästäkseen tunnelmaan. Koettelemus oli kuulemma sekin. Ehkä siitä
rintamäkeläisestä pieneleisyydestä on ollut löydettävissä ripaus
kaurismäkeläisyyttäkin. Siinä kun ei paljon ilmeillä.

Honkatonk ei aio jatkossakaan hötkyillä julkaisujen kanssa. Kuluvan vuoden
aikana saattaa uusi single ilmestyä. Bändillä olisi tarkoitus keikkailla myös
sopivan leppoisaan tahtiin. Pitkäsoitto sen sijaan ei suunnitelmiin kuulu.
Jatkossakin Honkatonk keskittyy yhteen hyvään juttuun kerrallaan ja tekee sen
kunnolla. Seuraavan singlen musiikkityyli on vielä bändille itselleenkin täysi
mysteeri. Sieltä voi tulla mitä vaan. Genrerajat eivät näitä miehiä kahlitse.

- Eihän tämmönen takapajulan
Johnny Cash -tulkintainen kantri ainakaan ole
meidän ominta tyylilajia. Meidän setissä "Miehen tie" on melkoinen kummajainen.
Kaikki kuitenkin diggaa biisistä, ja sitä on mukava soittaa. Oikeastihan me ollaan
ihan ryminäbändi, mutta tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus oli taipua
kantriksi. Ei meillä sitäkään vastaan mitään ollut.

- Honkatonk seilaa jatkossakin perinnemusiikin koko skaalalla. Meiltä löytyy
rockia, poppia, rhythm & bluesia, countrya, bluesia ja progevivahteitakin.
Honkatonk ei ole sen enempää kantribändi kuin rokkiakaan. Nykyään sitä paitsi
rokkibändiksi kutsutaan kaikkea, missä on rumpu ja sellainen kompressoitu
surinasärökitarasoundi. Näillä eväin saadaan iskelmästäkin rokkia. Sovitaan siis,
että me ollaan rock and rollia!

MARKO AHO

Linkki:
Honkatonk @ Dex Viihde
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
Zellu, tietojen tonkija
     
  Kuva: Jari Flinck

Kjell Starck tunnetaan niin kitaristina, keikkamyyjänä kuin
rock-tietäjänä. "Zellu" kertoo ajautuneensa erilaisiin tilanteisiin, kuten
myymään keikkoja monille eturivin artisteille. Pitkä ja menestyksekäs
taival sillä saralla alkoi Daltones Oy:n palveluksessa ja jatkuu
nykyisin Dex Viihteellä. Kitaristin ura sai alkunsa 70-luvun
puolivälissä. Jo varhaisessa vaiheessa rock and roll tuntui
omimmalta.

- Lopullinen rock-herätys tuli
Hurriganesin biisin "Get On" myötä.
Kitaristina kaikkein suurin vaikuttaja on ollut
Status Quon Rick Parfitt,
joka valitettavasti kuoli jouluaattona. Häneltä olen,
Malcolm Youngin
ja
Mick Greenin ohella, ammentanut eniten vaikutteita soittoon ja
asenteeseen - komppikitaristi kun olen itsekin.

Suomalainen rock-historia kuuluu Zellun mielenkiinnon kohteisiin.
Armoitettu tietoniekka ja innokas keräilijä on ajautunut myös
mielenkiintoisiin kirjaprojekteihin.
Vesa Kontiaisen kanssa kirjoitettu
"Ilikeesti kiitää" kertoo
Popedan tarinan. Se ilmestyi Liken
julkaisemana vuonna 2001 ja uudemman kerran päivitettynä versiona
vuonna 2009.
Honey Aaltosen ja Vesa Kontiaisen kanssa työstetty
"Hurriganes" ilmestyi puolestaan vuonna 2002. Sen julkaisi Johnny
Kniga. Molemmat kirjat ovat olleet myyntimenestyksiä.

- En mä noista kumpaankaan mitään kirjoittanut. Mä tein
haastatteluja. Niitä tulikin tehtyä kymmenittäin, ellei jopa sadoittain.
Hurriganes-kirjaa varten ravasin vuositolkulla milloin kenenkin luona
keräämässä tarinoita talteen. Se oli helvetin hauskaa.
Popeda-kirjassa jaettiin Kontiaisen Veskun kanssa
haastatteluvastuu. Haalin myös kaiken arkistomateriaalin kasaan. Piti
kaivaa esiin ihan kaikki mitä vain voi löytää. Tuollainen tonkiminen on
aina ollut mun juttuni.

- Keräilyharrastus on lähtenyt siitä, että kun sählää paljon, niin törmää
määrättyihin ihmisiin ja kaikkea tulee vastaan. Hyvien muistojen
kautta yksityiskohdat jäävät mieleen. Muistan melko hyvin kaikki
vuosiluvut ja tärkeät jutut. Mua onkin kysytty kaiken maailman
paneeleihin, joissa pitää tietää milloin se ja se bändi julkaisi sen ja
sen levyn. Kapakoiden tietovisailijat soittelevat myös keskellä yötä
varmistaakseen tietojaan. Mä oon jo pitkään pistänyt sen takia
puhelimen öisin äänettömälle.
Raittisen Jussilla nämä soitot taitavat
olla vielä yleisempiä.

Hurriganesin tiimoilta on muutenkin riittänyt puuhaa. Zellu on ollut
mukana koostamassa niin
Remu Aaltosen kokoelmalevyä, johon
kirjoitti myös kansitekstit, kuin Hurriganesin ja
Albert Järvisen
dvd-kokoelmia. Niitä tuoreempi projekti on
Mato Valtosen ja Moog
Konttisen
kanssa kirjoitettu kirja "Kun Suomi-rock puri ja löi" (Bazar,
2015). Se on aikakausikuvaus 70- ja 80-lukujen Suomesta.

- Tätä tehtäessä Mato sai piiskattua minutkin kirjoittamaan, vaikka
yritin taas hivuttautua hienovaraisesti takavasemmalle. Kirja sai
alkunsa siitä, kun Moog oli pannut merkille, miten helposti sliipparit,
kontrat ja virtaset syrjäytetään ja sivuutetaan rock-dokumenteissa. Ne
olivat kuitenkin oman aikakautensa tärkeitä päänaukojia. Sitten kun
koossa oli noi kaksi äijää, jotka ovat eläneet ne jutut ja minä
valaisemassa niiden muistia, niin oli helppoa nostaa kissa pöydälle
ja tarttua toimeen.

"Kun Suomi-rock puri ja löi" piirtää elävän kuvan menneiden aikojen
Suomesta. Esimerkiksi rokkareiden ja Pahkasian kampanja
keskioluen saamiseksi R-kioskeihin, laajamittainen bändien
hölmöilystä suivaantuminen ja soittokieltojen jakelu varsin värikkäin
perustein saattavat nykypäivän nuorisossa herättää epäuskoisuuden
tunteita.
Sleepy Sleepersiä ja Kontraakaan ei tällä kertaa sivuuteta.
Kissa on nostettu pöydälle. Useampaankin kertaan käy myös
selväksi kukas sen hännän oikein nostaakaan.

MARKO AHO

Linkki:
Honkatonk @ Dex Viihde
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA