”Bluesista en päästä irti koskaan”
Ina Forsmanin uusi levy ilmestynyt
Kuva: Sebastian Furstenborg
25.1.2019

Ina Forsman kiihdyttää kansainvälistä soolouraansa. Vaikka raja-aidat
saavat välillä kyytiä, blues pysyy punaisena lankana kaikessa, mitä artisti
tekee.

Laulaja-lauluntekijä Ina Forsmanin albumi ”Been Meaning to Tell You” ilmestyi
perjantaina 25. tammikuuta. Levy on nuoren artistin toinen soolotuotos.

Levyllä kukkivat niin moderni soul, funk kuin rhythm ’n blues. Perinteisempi blues
antoi Forsmanin uralle alkusysäyksen ja jätti häneen myös pysyvän jäljen.

– Kyllä blues tulee aina olemaan se punainen lanka kaikessa, mitä teen. Blues on
minulle tapa esittää, tehdä ja tulkita, vaikka musiikki olisi jotain muuta. Siitä en
päästä irti koskaan, Ina kertoo Blues-Finland.comille.


Ina ei säästele itseään uutuusalbumilla, vaan antaa kuulua toden teolla.

– Levyllä olen todella raa’an rehellinen, hyvässä ja pahassa. Pääsin nyt taas
askeleen lähemmäksi sitä mun omaa juttua.

– Lähden aina kirjoittamaan biisejä teksti edellä. Melodia ja rakenne tulevat aina
lopulta perässä. Kaikki biisit eivät ole samasta muotista tehty. Rytmit ja
dynamiikka vaihtelevat. Puhun biiseissä monista eri aiheista, mutta uskon silti,
että levy toimii hyvin kokonaisuutena.

”Been Meaning to Tell You” -kiekon valmistelussa riitti kommelluksiakin. Kun
Forsman kävi New Yorkissa keikalla, kadotti hän puhelimensa.

– Siellä olivat tietenkin kaikki siihen asti kirjoitetut kappaleet, joten homma alkoi
puhtaalta pöydältä. Silloin harmitti suunnattomasti, mutta nyt olen oikeastaan
tyytyväinen, että päätin aloittaa alusta. Kerkesin istua alas ja saada biiseille
oikeita aiheita elämän elämisestä.

Karkkilasta Kaliforniaan

Huuliharppumestari ja bändiliideri Helge Tallqvist on kaveri, jonka ansiosta Ina
Forsmanista alettiin kuulla bluespiireissä. Tallqvist ja
Tomi Leino keksivät
laulajalupauksen television Idols-kisasta 2012.

Forsman lauloi
Etta James -klassikon "All I Could Do Is Cry", mutta blues ei ollut
hänelle vielä tuttua.

– Aika nopeasti lähdin tutkiskelemaan bluesin ja eri artistien historiaa. Synkkyys
ja samalla voimakkuus vetivät heti mukaansa. Ihastuin siihen vapauteen, jonka
tunsin laulaessa. Sai laulaa just niin kovaa kuin lähti. Tuntui siltä, että tähän minä
kuulun.

Helge Tallqvist Band ja Ina Forsman keikalla vuonna 2013:
Jonne Kulluvaara, Harri Ala-Kojola, Ina, Lasse Sirkko, Helge

Tallqvist kutsui Forsmanin yhtyeeseensä laulusolistiksi. Vahvistuneesta
kokoonpanosta tuli pian yksi selkeistä ykkösnimistä Suomen bluesmaisemassa.
Maine kiiri isoon maailmaankin.

– Kohokohta oli viimeinen keikkamme muutama vuosi sitten (2016) Doheny Blues
Festivalilla, Kaliforniassa. Isoin festari, jolla olen ikinä soittanut.

– En voi vieläkään uskoa, että paikallinen keikkabuukkaaja oli jostain saanut
käsiinsä meidän Karkkilassa, Tomi Leinon studiolla äänitetyn omakustannelevyn,
digannut siitä, ja päättänyt hommata meidät festarille soittamaan.


Hyvän aikaa kestäneen yhteistyön Tallqvist ja Forsman siis lopettivat huipulla.
Mutta tulevastahan ei koskaan tiedä…

– Ensi kesänä vedetään yksi comeback-keikkakin, mutta siitä lisää tuonnempana,
Ina Forsman vihjaa.


Vuodelle 2019 Forsmanille on luvassa muutakin mielenkiintoista ohjelmaa. Hän on
mukana vuotuisella, kansainvälisellä
Blues Caravan -kiertueella. Inan bändikaverit
ovat
Ally Venable ja Katarina Pejak.

Blues Caravanista muiden muassa
Erja Lyytinen on saanut nostetta uralleen.
Erja oli mukana ensimmäisen kerran jo vuonna 2005.

Ina hyppää blueskaravaaniin helmikuun alussa, joten uutuuslevyn kotimainen
julkkarikeikka on jo pidetty. Se oli Helsingissä, erityisesti musiikille räätälöidyssä
G Livelabissa.

– Levyjulkkari-ilta oli kerrassaan upea. Keikka oli loppuunmyyty. Läheisimmät
ystävät ja perhe olivat paikalla ja bändi tikissä kunnossa. Meinasi tulla tippa
linssiin useampaan otteeseen, Forsman kertoo.

PASI TUOMINEN


 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some