LEVYARVIO
|
Trion siivet kantavat
|
|
|
Kuva: Marko Aho
|
21.3.2019
Suomalaisen Ingelius Flamelight -yhtyeen ensimmäinen albumi ”Wings” on
oivallinen pelinavaus. Mika Ingelius näyttää olevansa monitaitoinen
muusikko.
Tympäännyin aikoinaan kitaravetoista bluesrockia soittaviin trioihin. Aivan liian
monet, laskujeni mukaan kaikki niistä, keskittyivät versioimaan vain (suuresti
diggailemaani) Stevie Ray Vaughania ja hänen kauttaan suodatettua Jimi
Hendrixiä. Näkyipä innokkaimmilla kitarasankareilla hännällisiä stetsoneitakin.
Paremmuuden mittariksi nousi esikuvan kitarasoolojen ja niiden ohella naaman
ilmeiden mahdollisimman tarkka toistaminen. Sehän ei ole musiikin, etenkään
bluesin, perimmäinen tarkoitus. Onneksi juurimusiikin laajalta kentältä löytyi
kosolti muuta, vähemmän ulkoa opitun makuista, digattavaa.
Vuosien kuluessa törmäsin ohimennen muutamaankin bändiin, jotka palauttivat
mieleen sen, miksi alkujaan bluesrockista innostuin. Alkuperäistä syytä en enää
muista, mutta epäilen asialla olleen jotain tekemistä nuoruuden ja
poikamaisuuden kanssa. Ensikohtaamiseni Ingelius Flamelightin kanssa vuosi
sitten Savonsolmu Winter Blues Partyssa oli oivallinen osoitus siitä, että voisin
korjata peruspenseätä asennettani. Bluesrockillekin kannattaa antaa tilaisuus.
Perinteisesti painotus tuppaa bluesrockissa luisumaan vankasti yhdyssanan
loppuosalle. Ingelius Flamelight pitää vaakakupit melko tasassa. Blues on
perusta, mutta ei itsetarkoitus. Musiikkia viedään muihin suuntiin arkailematta.
Rytmiikassa on runsaasti funkia. Se estää kokonaisuutta luisumasta liian rockiksi,
eli tylsäksi. Yleisesikuvatkin materiaalista erottuvat, mutta mausteina ja
alaviitteinä. Kappaleista löytyy koukkuja ja täkyjä enemmän kuin monen
harrastajakalastajan pakista. Lopputuloksen luulisi kelpaavan bluesiin penseästi
suhtautuvalle kansanosallekin – miksei radioonkin. Ainakin autoiluun se on
omiaan.
|
Ingelius Flamelightin ”Wings”-debyyttilevyllä
funkahtava ”Dance Your Way” tarjoaa heti
kärkeen wah-wahilla maustettua kitaraa.
Vauvaupedaalia ei myöhemminkään
säästellä. Sen käyttö kuuluu olevan varsin
luontaista kitaristi-laulaja-multi-
instrumentalisti Mika Ingeliukselle. Poljin
pysyy kitaran nöyränä renkinä. Tämä ei
suinkaan ole wah-wahin kanssa pelatessa
itsestäänselvyys.
Ingeliuksen soitto on monipuolista ja
purevaa. Laulutyyli on rehvakas. Vahva
tulkinta käväisee välillä ylitulkinnan
tuntumassa, mutta pysyy aisoissa.
Levyn sisältö on sikäli kaksijakoinen, että
osan kappaleista Ingelius näyttää
työstäneen rumpali Kai Jokiahon kanssa
kaksin. Hoitaapa hän viisiminuuttisella
päätöksellä rumpalinhommatkin itse. Nämä
raidat on soitettu ja sovitettu hieman
täydemmiksi. Niissä kuuluvat studiotunnit.
Se ei tietenkään ole huono asia. Hyvin
tehdyt kappaleet kulkevat tasaisen
|
|
varmasti, eikä kyydissä ole valittamista. Mitä nyt maisemat saattavat välillä käydä
vähän tylsiksi.
Triovedot, joissa kolmantena pyöränä on basisti Sami Sarsama, sen sijaan
lähtevät lentoon livemäisemmän otteen vieminä. Yhteissoitto on irtonaista, mutta
tiukkaa. Nyansseissa löytyy ja bassosoolojakin kuullaan – juuri sellaista kamaa,
jollaista bluesrockia soittava trio tehokkaimmillaan tarjoaa. Sitä samaa, jota
Ingelius Flamelight tarjoili taannoin Savonsolmussakin.
”Feel Me” nyökkää introllaan vahvasti Vaughanin suuntaan. Monipolvinen kappale
rullaa onneksi omille poluilleen. ”Companion Blues” on tyylikäs, hidas blues.
Verkkaisempaa osastoa edustaa niin ikään leppoisan groovaava, mutta kuin
varkain kierroksia keräävä ”Little Time”. Sen sijaan ”So Many Women” on
poikamaisen terhakka rokki – lajityypille ominaista teemaansa myöten.
Ingeliuksella ovat bluespohjaisen rockin perinteet ilmeisen hyvin hallussa. Tuttuja
elementtejä on ripoteltu sinne tänne. Viittaukset ovat välillä suoriakin.
Kokonaisuus pysyy silti oman kuuloisena. Oivallisiksi esimerkeiksi käyvät ”All
Along Watchtower” -klassikolle sukua oleva ”Belive In Love” ja osin samasta
naapurustosta ponnistava ”Little Time”. Molemmat ovat oivallisia rokkipaloja.
Osasten tuttuus kiinnittää tehokkaasti huomion. Sen jälkeen muiden elementtien
tehtävä on pitää mielenkiinto yllä.
|
Yhteistyössä
Tampere-Talo: Micke Björklöf & Blue Strip 29.3.
Nordic Blues Puls - Helsinki ja Tampere
Grand Blues Festival 13.4. Lahdessa
Frim-Fram Quartet: uusi levy "Wake Up!"
.
|
Vahvasti riffittelevä ja Bo Diddleyn rytmikäsitystä hyödyntävä ”Out Of Shadows”
toimii komeasti. Se nousee levyltä suosikikseni. ”Withering Wings” alkaa kovasti
tutunkuuloisella wah-säksätyksellä, mutta lähtee omille poluilleen sekin. Siinä
uutta vauhtia haetaan hiljaisen bassosoolon kautta. Muusta materiaalista
selkeästi erottuva, Ingeliuksen yksin purkittama ”Starlight” päättää levyn.
Kokonaisuutena ”Wings” on oivallinen pelinavaus Ingelius Flamelightilta. Levy
näyttää, että Mika Ingelius on monitaitoinen muusikko, mutta ennen kaikkea
myös sen, että hänen trionsa toimii komeasti.
MARKO AHO
Ingelius Flamelight: Wings. Magic Light Music, 2018
Mika Ingelius (kitara, laulu, lyömäsoittimet, kosketinsoittimet, basso, rummut),
Sami Sarsama (basso), Kai Jokiaho (rummut)
Lucy di Pacote (taustalaulu), Candy Mlatta (taustalaulu)
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
|
