BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
23.11.2010
Ystävällisen miehen raaka
veto
James "The Kind Man" Kindsin albumilla
"Love You from the Top" kuullaan
Mississippi-Chicago -akselin korutonta
bluesia. Kikkailua ei kuulla, mutta sydäntä
senkin edestä.

Mississippin Drew'sta kotoisin oleva James
Kinds
on pitkän linjan muusikko, mutta
kunnolliseen levitykseen hän pääsee vasta nyt.
Legendaarisen Delmark Recordsin (perustettu
1953) edustajat kuulivat Kindsia Chicago Blues
Festivalilla vuonna 2007 ja ihastuivat
persoonalliseen artistiin. "Love You from the
Top" ilmestyi lokakuussa.

Kindsin (syntynyt 1943) elämänpolku on blues-miehelle tyypillinen. Mississippissä
hänen ensikosketuksensa musiikkiin tuli kirkossa. Pian alkoi kuitenkin maallisempi
tulkinta
John Lee Hookerin ja Jimmy Reedin tyyliin kiinnostaa huomattavasti
enemmän. Kuten lukemattomilla muilla, vei tie 50-luvulla Chicagoon.

Tuulisessa kaupungissa nuori James pääsi esimerkiksi
Willie Dixonin ja Hound
Dog Taylorin
oppiin. Vuonna 1967 Kinds perusti ensimmäisen bändinsä, The
Oasiksen
. Dixonin ansiosta Kinds pääsi muun muassa nimivahvalle Euroopan-
kiertueelle 70-luvulla. Eräässä vaiheessa löytyi myös työpaikka Los Angelesista,
missä Kinds oli
Ike Turnerin leivissä.

"The Kind Manin" ura sai rutkasti ryhtiä vajaat kaksi vuosikymmentä sitten, kun
hän päätti asettua Iowaan. Hän perusti yhtyeen
James Kinds and the All-Night
Riders
. Bändi on julkaissut useita omaa materiaalia sisältäviä levyjä. Jamesille
löytyi paikka myös osavaltion Blues Hall of Famesta kaksi vuotta sitten.

Hurjalla intensiteetillä

Uutuusalbumi ja Delmark-debyytti "Love You from the Top" uhkuu raakaa
alkuvoimaa. Delmarkin julkaisemille levyille tunnusomaisesti studiokikkailua ei
kuulla, vaan musiikki iskee kuulijansa kimppuun täysin konstailemattomana.
Päällekkäisäänityksiin tai biisien harjoittelukertoihin ei ole tuhlattu aikaa, mutta
ilmaisun verevyydestä ei tingitä.

Kaikki kuultavat 15 kappaletta ovat James Kindsin käsialaa. Levy on täynnä
perusbluesia. Erikoisleiman iskee
Eddie Shaw: hänen notkea tenorisaksofoninsa
laventaa useat kappaleet perusrynkytyksisistä riemukkaiksi ralleiksi.

Tavanomaisesta blues-reippailusta poiketaan ainoastaan muutamalla kappaleella.
Siksi levyn onkin täydellisen ylimittainen. Jopa viiden raidan jättäminen pois olisi
ainoastaan parantanut kokonaisuutta ja vähentänyt pahimmillaan puuduttavaa
toistoa.

Erottuva biisi on "Johnny Mae", hienovarainen funk, jolla Shaw pääsee jälleen
loistamaan. "My Mama Told Me" on herkullisen hiipivä slovari. Sillä päästään
kunnolla makustelemaan Kindsin tyyliä soolokitaristina. Toinen vaikutuksen tekevä
hituri tottelee nimeä "Take a Look at Yourself".

Useimmat tekstit ovat melkoisen yllätyksettömiä lemmenaneluita, mutta kyllä
särmääkin löytyy. "Crack Headed Woman" (samanniminen biisi taitaa olla
Big Jack
Johnsonilla
) tarinoi karusta arjesta inhorealistisesti. "Body Slam" taas piirtää
paralleelin ihmissuhteen ja painiliikkeen välille.

James Kinds on viimeisen päälle pesunkestävä blues-mies. Laulu ja kitaransoitto
ovat tuskin mestaritasoa millään mittarilla, mutta sydämen ja sielun läsnäolo luo
vakuuttavan vaikutelman. Shaw'n lisäksi mainesanat kuuluvat mahtavan tukevalle
rytmikaksikolle
Anthony Dotson (basso) – Claude L. Thomas (rummut). Al Pool
soittaa sinänsä tarpeetonta kakkoskitaraa muutamalla biisillä.

Ei tarvita kummoista ennustajaa povaamaan, että James Kindsin levy "Love You
from the Top" tulee olemaan kaikkea muuta kuin myyntimenestys. Kovan ytimen
afroamerikkalaisen musiikin ystävien kannattaa sen sijaan olla valppaina, sillä nyt
saadaan kuultavaksi Mississippi-Chicago -linjan bluesia aidoimmillaan.

PASI TUOMINEN


James Kinds: Love You from the Top. Delmark Records, 2010

James Kinds (laulu, kitara), Eddie Shaw (saksofoni), Anthony Dotson (basso),
Claude L. Thomas (rummut), Al Pool (kitara)

Tuottaja: Robert G. Koester


Linkit:
James Kinds and the All-Night Riders, Delmark Records
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English