BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
27.5.2011
Luukkosella on asiaa
Janne Luukkonen & Luotisuora jakaus esittää
levyllä "Akrofobiaa 98" monipuolista ja sujuvaa
Suomirokkia. Taitojen todistamiseen olisi
riittänyt yhdeksäätoista kappaletta lyhyempikin
näyte.

Janne Luukkonen
ja hänen yhtyeensä Luotisuora
jakaus
kertovat uusimmalla albumillaan
akrofobiasta, korkean paikan kammosta. Korkeita
ilmanaloja välttää musiikkikin, siksi tukevasti jalat
ovat maan pinnalla, amerikkalaisen
rytmimusiikkiperinteen tantereessa.
.
"Akrofobiaa 98" on orimattilalaisten kolmas pitkäsoittolevy. Aiempaan tuotantoon
kuuluvat "Kalliosta kiveksi", "Zombin elämää" sekä EP-mittainen "Viidakkovaimo".
Janne Luukkonen & Luotisuora jakaus on viime ajat pitänyt keikkarintamalla
hiljaiseloa. Aiemmin he konsertoivat suhteellisen tiuhallakin aikataululla.

Uusi kiekko sisältää valtavan – yhdeksäntoista kappaleen vahvuisen ja yli tunnin
mittaisen – kokonaisuuden rytmimusaa. Vaikutteiden jäljet johtavat suoraan
Yhdysvaltain etelään. Suomenkieliset sanat ovat kuitenkin elementti, joka
selvimmin tekee materiaalista oman kuuloista.

Valtaosa "Akrofobiaa 98" -levystä on suoraa (luotisuoraa) rokkia. Mukaan mahtuu
myös southern rockia, rockabillya, rahtunen lattarivaikutetta sekä siivu silkkaa
bluesia. Kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat Janne Luukkosen.

Blues-kappaleista "Suruton kitara" on mainio. Slovari on pitkä, mutta intensiivinen
tunnelma jaksaa kantaa. Kivoja vetoja ovat myös nimeään myöten perusblues
"Heräsin tänä aamuna" sekä kevyet loppuhiet nostattava instrumentaalijuoksutus
"Akrofobiaa".

"Koko koulu rokkaa" on läpeensä hauska laukka, joka on ilmeinen kunnianosoitus
Kari Peitsamolle. "Koruton ja väkevä" ja "Boogie-terapiaa" perustuvat jungle-
biittiin. Ne onnistuvat tehtävässään hyvin. "Pahan yön kuu" on levyn funkaavin
pala. "Siihen koukkuun jäin" puolestaan edustaa selvimmin rockabillya.

Henkevähköt pohdinnat vallitsevat teksteissä. Lisäksi lauletaan
Chuck Berryn
tyyliin autoista, tytöistä ja koulusta. Lemmenluritukset ovat harvassa.
Erityisleimaa on lyöty ujuttamalla joukkoon vähän Nastolaa,
Pekka Poutaa ja
muuta paikallista. Tämän johdosta levyllä on jopa kulttuurista arvoa; harvinainen
ansio suomalaiselle levylle.

Hajautettua työvoimapolitiikkaa

Vaikka tyylilajien kirjo on laaja, kertyy albumille aivan liikaa mittaa. Liki puolet
kappaleista olisi voinut vaikka jättää odottamaan seuraavaa julkaisua.
Eittämättömästä omaleimaisuudesta huolimatta säveltäjän saamat vaikutteet
kuuluvat ajoittain liian selvästi läpi. Esimerkiksi "Kipinästä liekkeihin" on kauniisti
sanottuna pastissi
Buddy Guyn klassikosta "Mary Had a Little Lamb".

"Akrofobiaa 98" on äänitetty osin 'etätyönä'. Eri muusikoiden osuuksia on
purkitettu erikseen kolmessakin paikassa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta
orkesterin kemiaan. Toisaalta kun kyseessä on rytmisesti erittäin perinteikäs
materiaali, ei hajautetun ratkaisun tulos haittaa ratkaisevasti.

Janne Luukkonen on terävä kitaristi. Soitossa on särmää ja ideaa. Hän on ilmeisen
musikaalinen mies. Paras todiste siitä on laulamisen verraton tarkkuus. Basistit
Tapani Lampinen ja Pasi Ryökkynen sekä rumpali Jussi Miettola takaavat
todella muhkean rytmipohjan.
Annika Myllyoja ja Noora Etholen piipahtavat
nasevina taustalaulajina.

Luukkonen ja Luotisuora jakaus ovat selvästi tositarkoituksella liikkeellä. Upeaa
kuitenkin on, ettei ilmaisussa ole tippaakaan totisuutta. 'Pahamaineinen'
blueskaan ei ole liian vallitseva: levyä voisi huoletta myydä supermarketin
Suomirock/pop-hyllystä. Ostaja todennäköisesti pitäisi kuulemastaan, ehkä
ymmärtämättä joutuneensa juurimusiikin naruttamaksi.

PASI TUOMINEN


Janne Luukkonen & Luotisuora jakaus: Akrofobiaa 98. Lujgi Records, 2010

Janne Luukkonen (kitara, laulu), Tapani Lampinen (basso), Pasi Ryökkynen
(basso), Jussi Miettola (lyömäsoittimet), Annika Myllyoja (taustalaulu), Noora
Etholen (taustalaulu)

Tuottaja: Janne Luukkonen


Linkki:
Artistin kotisivut
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English