Blues-Finland.com - Jantso Jokelin: Huuliharppukirja

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

KIRJA-ARVIO

12.3.2014
Rakkaudesta
huuliharppuun
Jantso Jokelinin "Huuliharppukirja"
käsittelee bluesissa tutun instrumentin
soittamista ja historiaa. Kaikki
yksityiskohdat eivät niteeseen mahdu,
mutta yleisteoksena se on verraton.

Ensimmäinen suomenkielinen huuliharpun
ohjekirja ilmestyi 60 vuotta sitten. Nyt
Jantso Jokelin ilahduttaa suomalaisia
harppufaneja paljon kunnianhimoisemmalla
projektilla: hienolla 256-sivuisella
kovakantisella huuliharpputeoksella.

Kirja koostuu neljästä osasta: instrumentin
teknisestä yleiskatsauksesta, sen
maailmanhistoriasta, sen tarinasta
Suomessa ja lyhyestä
soitto/huolto-oppaasta. Kun mukana ovat
vielä vinkit lisäluettavaksi ja -kuunneltavaksi
(nettilinkit, parhaat verkkokurssit, soittajat,
valmistajat), Jokelinin "Huuliharppukirjan"
pitäisi olla verraton lähde niin kokeneille
harpisteille kuin aloittelijoille.

Kirjan rakenne ja opastukset ovat perusteellisia ja informatiivisia – hyvän
opettajan tavoin Jokelin ei yritä esittää tietävänsä koko totuuden. Sen sijaan hän
tarjoaa puolueettoman ja huolellisen katsauksen eri lähestymistapoihin ja
soittotekniikoihin, mikrofoneihin ja vahvistimiin. Hän rohkaisee kaikkia
kokeilemaan itse ja tekemään omat johtopäätöksensä. Myönnetään: omat
yritelmäni huuliharpun parissa kauan sitten olivat vaatimattomat, mutta tämän
kirjan loppuun päästyäni teki mieli tarttua instrumenttiin uudestaan!

Huuliharppu ei liene maailman vaikein soitin, mutta sen soittamisen opettaminen
on äärimmäisen haasteellista. Opettaja ei voi oikein näyttää, miten soittaa –
eivätkä oppilaat voi koskaan nähdä, mitä opettajan suussa tapahtuu. Jokelin
pystyy kuitenkin esittämään perusasioita helposti ymmärrettävällä tavalla; hän
maustaa tekstin vinkeillä, jotka innostavat kaikentasoisia soittajia palaamaan
kirjan ääreen aina uudelleen.

Vaikka "Huuliharppukirja" on kirjoitettu suomeksi, on bonusta, että Jokelin viittaa
englanninkieliseen terminologiaan aina tarpeen vaatiessa. Siitä on hyötyä niille,
jotka ovat aloittaneet harjoittelun englanninkielisillä kursseilla – myös niille, jotka
päättävät käyttää Jokelinin suosittelemia resursseja, kuten Adam Gussow'n
mainiota harppukoulua YouTubessa.

Huuliharpun suomalaishistoria on mitä valaisevinta luettavaa. Se vahvistaa
käsitystäni siitä, että tämä kirja pitäisi kääntää englanniksi. Mielenkiintoisien
näkemyksien ohella – esimerkiksi suomalainen perinne, jossa melodiaa tuetaan
"kielibassolla", muistuttaa Louisianan Cajun-tyyliä – tästä osasta löytyy
mielestäni paras lainaus. Se on maineikkaasta Sväng-kvartetista tutulta
bassoharpistilta Pasi Leinolta: "Ei ole mitään visuaalista tai tuntoaistillista
käsitystä, missä kohtaa harppua ollaan menossa. On vain ajatus, että esimerkiksi
oktaavi on noin 20 senttiä tästä tonnepäin ja siihen pitää kerralla osua. Olen
yrittänyt kehittää mielikuvaharjoituksia, ajatella vain positiivisesti, että tuolla se
nuotti on. Se toimii aika hyvin."
.

Yleinen historiaosa on silti kaikkein jännittävin. Se on kirjaimellisesti pullollaan
tietoa. Koska fokus on huuliharpussa, tarina voi korkeintaan havainnollistaa
populaarimusiikin viime vuosisatojen muutoksia. Kun päästään fonografiaikaan,
jokainen lause tuntuu tarjoavan uuden, loistavan kuunteluehdotuksen. Kirjan
laajuus asettaa valitettavasti ehtonsa. Vaikka Jokelin pyrkii esittelemään kaiken
mahdollisen, tarinan tempo kiihtyy Toisen maailmansodan jälkeen. Jokainen
mainittu harpistihan ansaitsisi oman lukunsa, ja moniosaisen ensyklopedian voisi
laatia pelkästään Muddy Watersin bändin harpisteista... mutta sehän ei ole
tämän yleisteoksen tehtävä.

Yksityiskohtahuomioita

Kuusikymmentäluvun alussa huuliharpun käyttö populaarimusiikissa kasvaa, ja
teksti muuttuu ylimalkaisemmaksi. Kaikki tärkein mainitaan, mutta lukijaa
ajatellen muutamia yksityiskohtia pitää selventää.

Esimerkiksi Mick Jagger kyllä soittaa huuliharppua, mutta suurimman osan 60-
luvusta harputtamisesta The Rolling Stonesissa vastasi edesmennyt Brian
Jones. Toiseksi on hieman harhaanjohtavaa sanoa, että Charlie McCoy "soitti
harput muun muassa kuuluisalle levylle 'Blonde On Blonde'". Hän johti sessioita ja
soitti useita instrumentteja. Huuliharppua tosin soitti enimmäkseen Bob Dylan
itse. McCoyn harppua kyllä kuullaan biisillä "Obviously 5 Believers" – soitto
perustuu Sonny Boy Williamson ensimmäisen klassikkoon "Good Morning Little
Schoolgirl".

Voisi myös sanoa, että kun ylistetään The Fabulous Thunderbirdsin Kim
Wilsonia, myös harpisti-laulaja Jerry McCain ansaitsisi maininnan. Hänhän oli T-
Birdsin kappaleen "She's Tough" alkuperäisversion takana.

Charlie Musselwhite pitäisi esitellä Paul Butterfieldin ohella 60-lukuosiossa,
eikä vain "Tom Waitsin pääharpistina" 2000-luvun bluesin osiossa... Hänen
myöhempi työskentelynsä (Waits, INXS, Cyndi Lauper) on mallikasta, mutta
bluesharpun fanit saavat todennäköisesti paljon enemmän irti hänen yli 20:stä,
vuodesta 1967 lähtien omalla nimellään julkaisemasta albumista. Näissä
poisjättämisissä lienee joka tapauksessa enemmän kyse kirjan taskukoosta kuin
kirjoittajan tarkoitusperistä (yksi Musselwhiten omista levyistä löytyy
lisäkuunneltavien listalta).

Sisältö oikeassa balanssissa

Jokelin tekee hienoa työtä tuomalla esiin John Mayallin kokeellisemmat 70-luvun
alun albumit kuten "USA Union" ja "Jazz Blues Fusion". Ne tahdotaan näinä
kitaravoittoisina aikoina unohtaa. Kerronnan tempo tasoittuu taas 2000-luvulle
tultaessa. Hip-hopia, nu-bluesia ja etnisiä soittajia käsitellään
yksityiskohtaisemmin – samoin myöhempiä teknisiä innovaatioita, kuten
epätavallisia virityksiä, luuppeja ja sähköisiä ääniefektejä.

Jantso Jokelin

Täytyy muistaa, että olen blues-fani, joka kirjoittaa kirja-arviota blues-julkaisuun.
Vaikka painotan kirjan blues-sisältöä, on korostettava, että kirja omistautuu
instrumentille eikä genrelle. Jokelin on tasapainottanut sisällön juuri oikein. Hän
teki kaksi vuotta tutkimus- ja kirjoitustyötä "Huuliharppukirjaa" varten ja sai
aikaiseksi kirjan, jonka pitäisi tempaista mukaansa sekä bluesille tai huuliharpulle
omistautuneet fanit että satunnaiset, musiikista jonkin verran kiinnostuneet
lukijat.

Jantso Jokelin voitti Suomen katusoittomestaruuden vuonna 2007 ja sijoittui
kaksi vuotta myöhemmin kolmanneksi World Harmonica Championships -kisoissa
Saksan Trossingenissä. Mitä huuliharppuun tulee, hän tietää, mistä puhuu.
Kannattaa siis ottaa kirja käteen – muistakaa huolellisuus ja tarkkaavaisuus!

ANDRES ROOTS

Jantso Jokelin: Huuliharppukirja. Sammakko, 2013

Linkit: Jantso Jokelin, Sammakko

Video: Jantso Jokelin - "ReedBeat"

.

Jaa juttu profiilissasi: |