Blues-Finland.com - Jari Rättyä, Derek Sindel Rock Band, Markojuhani Rautavaara, Pirulainen

LEVYKATSAUS

16.12.2015

Juurevia kotimaisia joulupakettiin
Juhlakauden lahjaehdokkaiksi pomppaavat Jari Rättyä & Käärmekeitto,
Derek Sindel Rock Band, Markojuhani Rautavaara ja Pirulainen.

Äskettäin suurimpien kotimaisten levy-yhtiöiden nokkamiehet ilmoittivat, että cd-
levy viettää viimeistä jouluaan. Nyt jos koskaan on siis oivallinen hetki ostaa
noille kiiltäville kiekoille pakattua musiikkia. Niillä saa kätevästi joulupaketit
täytettyä ja pukinkontin pullottamaan. Levyjä voi joulun aikaan toki ostaa
itselleenkin – niin minä ainakin teen.

Alla esitellään neljä kuluvana vuonna ilmestynyttä mielenkiintoista
suomijulkaisua. Niistä jokaisen on kirjoittajan suorittamissa kliinisissä testeissä
havaittu tarjoavan laadukasta viihdykettä arkeen ja juhlaan.

Hämärän maailman musiikkia

Näinä varman päälle pelaamisen aikoina Jari Rättyä on riemastuttava artisti.
Hänen levyjään ei ole täytetty perusturvallisella radio-optimoidulla hötöllä, vaan
niiltä löytyy pelotonta seikkailua ja yllättäviä käänteitä.

Daddy Giljoteenin keulilta tutuksi tullut kitarasankari yllätti kaikki vuonna 2009
julkaisemalla suomenkielisen akustisen soololevyn ”Luopion veisu”. Sitä seurasi
pari vuotta myöhemmin niin ikään omin voimin toteutettu ”Käärmekeitto” ja
vuonna 2013 ”Kuljet heidän keskellään”. Kolmannella levyllä Rättyä oli saanut jo
seurakseen Käärmekeitoksi nimetyn bändin. Viime kesänä tuo liveoloissakin
mainioksi todistettu ryhmä julkaisi levyn ”Muistan kerran Baabelissa”.

”Luopion veisun” jälkeen Rättyän tyyli on uudelleen räyhäköitynyt ja
tanakoitunut. Materiaalin perustana soiva dobro on nykyään yhä useammin
sähköistetty. Esimerkiksi kappaleessa ”Nää perkele” slidesoolo kuulostaa
kovastikin Johnny Winteriltä. Resonaattorikitaran vankalle bluespohjalle bändi
istuttaa laajalti maailmalta poimittuja vaikutteita. Välillä skaalat ovat hyvinkin
itämaisia, ja heti kohta tunnelma luiskahtaa kelttiläiseksi. Yhden piisin sisälle
mahtuu vaihtelua enemmän kuin monen nykybändin koko levylle. Tästä
esimerkkinä toimivat vaikkapa moni-ilmeiset ”Vonkuu” ja ”Vanhan rouvan portti”.

Myöskään tekstipuolta ei sovi väheksyä. Näytelmäkirjailijanakin toimiva Rättyä
kertoo lauluissaan sopivasti hämäriä ja omintakeisia tarinoita. ”Vonkuu” on hyvä
esimerkki hieman erilaisesta rakkauslaulusta ja ”Nää perkele” vie hulluuden
ytimeen. ”Puliveivi” on ilman kuvaakin valmista suomielokuvaa (yksi parhaita tänä
vuonna ilmestyneitä kappaleita myös) ja ”Lääkkeeksi” valottaa kuulijoille hieman
taiteilijan retriittiä.

Rokkaavampaa bluesia

Tamperelainen Derek Sindel Rock Band kuvailee musiikkiaan ”hardbluesiksi”. Se
on varsin osuva termi. Kolmikon debyyttilevyllä ”IIII” blues soi selkärankana,
vaikka sen päälle tällätty suomirock onkin hallitsevampi elementti. Kokonaisuus
vertautuu jonnekin takavuosien Popedan tai alkuaikojen Kolmannen Naisen
suuntaan. Tosin nämä nimet kertovat luonnollisesti vain osatotuuden.

Bändi ei ole pitänyt levynsä kanssa kiirettä. Kymmenen vuoden yhteishistoria on
niputtanut Derek, Jimmy ja Johnny Sindelin ”veljeskolmikon” tiukaksi paketiksi.
Rokki potkii eikä notkahtele. Soitto on suoraviivaista. Rummut paukkuvat, basso
pumppaa ja kitarat ärjyvät. Kappaleita on selkeästi hierottu ja sovitettu. Niihin on
oheistettu sopivasti mutkia pitämään mielenkiintoa yllä.

Heikoimmaksi lenkiksi levyllä nousevat tekstit. Popedaltakin tutut teemat viskistä
Meksikoon ja tarjoilijan kireisiin farkkuihin ovat mukana, mutta tarinat jäävät
vähän puolitiehen. Kokonaisuutta saisi kohennettua huomattavasti tekstejä
hiomalla ja elävöittämällä. Muut osa-alueet toimivat hienosti. Pelkästään levyn
perusteella uskallan epäillä, että Derek Sindel Rock Band saattaisi olla melkoisen
toimiva paketti keikallakin. Pitänee tsekata, kun sopivasti kohdalle osuu.

Moni-ilmeistä Rautavaaraa

Markojuhani Rautavaara on aina osannut tarttuvien kappaleiden kirjoittamisen.
Hänellä on myös erityinen taito sanoa vähillä sanoilla paljon. Samaan tyyliin kuin
jotkut pystyvät vain muutamalla viivalla piirtämään eläviä kuvia, pystyy
Rautavaara yhdessä säkeistössä viemään tarinaa harppauksin eteenpäin.
Toisaalta hän on myös tarinankertoja, joka ei arkaile kirjoittaa itseään ulos piisin
rakenteesta, mikäli tarina sitä vaatii. Senkin hän saa kuulostamaan luontevalta.

Tuoreimmalla levyllään ”Lauluja Käärmesaaresta”
Rautavaara ei jämähdä paikalleen. Ennestään
tutun kantripohjaisen menon mukaan ja osin
tilallekin on tarttunut poppia, nykypäivän
radiojytää ja nuorten miesten rokkia.

Avausraita ”Kaleidoskooppi” heittää heti hommat
isolle. Rennon letkeän rallin b-osa kytkee päälle
The Beatles -vaikutteet, ja myöhemmin tulee
vielä erillinen c-osakin. Kepeästi loikkiva
”Raikulipoika” jää kerrasta päähän soimaan,
”Yksinäiset sielut” tarjoaa junakomppikantria ja
verkkaisempi ”Kauniita puheita” hienoa
tunnelmaa. Etukäteen videona julkaistu ”Synkkä
metsä” ammentaa oppinsa pitkälti John Fogetyn
laulukirjasta.

Jokaisessa arviossa on taidettu mainita, että Markojuhanin poikavuosien
soittokaveri Sami Yaffa bassottaa levyllä yhden kappaleen verran. Kiva, mutta
mielestäni yhtä tärkeätä on nostaa esiin se, että Tom Nyman bassottaa kaikki
muut kappaleet. Hän nimittäin hoitaa komppiryhmän tontin kerrassaan oivallisesti
Miri Miettisen kanssa. Yaffan vierailema kappale ”Kipu” starttaa nurmiomaisella
torviosuudella ja kulkee terhakkaana, miltei punkmaisena sahauksena.

Omaksi suosikikseni Käärmesaaren lauluista on muodostunut hip hop -kompin ja
pomppurokin välimaastossa hortoileva ”Kakofoniaa”. Levyn päätöksenä kuullaan
bonusraitana Markojuhanin isän Einojuhani Rautavaaran sovittama
jousikvintettiversio viiden vuoden takaisesta ”Viimeisen virran soutajasta”. Se on
muuten hieno!

Rehvakkaasti Pohjanmaalta

Pirulainen ammentaa musiikkinsa osin samalta pohjalta kuin Rättyä. Tosin
hulluutta ja eksoottisia sävyjä annostellaan Pohjanmaalla huomattavasti
maltillisemmin. Kokonaisuus pidetään sikäläiseen tyyliin jämeränä. Aiemmin
bändin mukana kulkeneet bluessävyt on nyt lakaistu taka-alalle. Tarjolla on
akustista folkrokkia, jota kansanmusiikilliset soittimet sävyttävät. Kyösti Järvelän
viulu ja Lauri Kotamäen haitari tekevätkin huikeita esiintuloja pitkin matkaa. Ne
nostavat huterammankin piisin mukanaan.

Avausraita ”Nälkämaa” heittää heti rehvakkaan vaihteen päälle. Laulusolisti Esa
Alanko on tainnut studioon mennessään kirjoittaa piisilaput caps lock päällä –
siinä määrin painokasta hänen tulkintansa on. ”Ikävän sata nimeä” on rivakka
ralli, jossa teksti ei oikein istu komppiin. Hieman klenkkaavaan kokonaisuuteen
syntyy hieno fiilis. Toisella kuuntelulla huomasin jo tykkääväni siitä. Slaavilaisittain
polkkaava ”Lauantaitanssit” on valmis radiohitti launtaisiin toivekonsertteihin.
Keväinen ”Vauhko varis” kiehtoo hulluudellaan.

Kokemukseni mukaan Pirulainen on mainio livebändi. Bändin fyysinen
esiintyminen tempaa tottuneimmankin seinäruusun mukaan menoon. Viulun ja
haitarin pidättelemättömän virtuositeetin vastavoimana on lavan toisella reunalla
temmeltänyt pontevasti kitaroiva ja hiki päässä reuhtova Joni Koski. Kahden
puolen kontrastista on syntynyt hyvä jännite, jossa muun yhtyeen on helppo
viedä show’ta eteenpäin. Useita lauluja bändin ohjelmistoon kirjoittanut Koski on
lähtenyt kokoonpanosta. Toivoa vain sopii, ettei vastakkainasettelun aika ole
tämän myötä ohi; ja etenkin, ettei Pirulaisen liveilme liiaksi siistiydy.

Pohjalaisuuden ja kansanmusiikillisuuteen sekoittuneen rokin perusteella olisi
helppo arvailla Pirulaisen lähimmäksi vertailukohdaksi Lauri Tähkää. Näin ei
kuitenkaan ole. Sen sijaan paikoittain pintaan nousee peittelemättömän
popedamainen reteys, joka saa seurakseen aimo annoksen totisuutta. Pirulaiset
ovat siis reteitä oikein tosissaan – ehkä jopa liiankin?

MARKO AHO

Jari Rättyä & Käärmekeitto: Muistan kerran Baabelissa. Puuma, 2015

Jari Rättyä (laulu, akustinen ja sähköinen dobro, urkuharmooni, piano, balalaikka,
huuliharppu, kellopeli, kazoo, neiti vinkula, perkussiot). Mikko Majanen (bouzouki,
mandoliini), Ari Keinänen (kontrabasso), Jalmari Auvinen (rummut, kongat,
darbuka), sekä Marko Roininen (harmonikka, taustalaulu)

Derek Sindel Rock Band: IIII. Omakustanne, 2015

Derek Sindel (laulu, kitara), Jimmy Sindel (basso), Johnny Sindel (rummut), sekä
Vince Boncamper, Petra-Miisa Juusenaho, Riikka Puntalo (taustalaulu)

Markojuhani Rautavaara: Lauluja Käärmesaaresta. Turenki, 2015

Markojuhani Rautavaara (laulu, akustinen kitara, sähkökitara, mandoliini,
koskettimet, taustalaulu), Kimmo Lehtiö (kitara, taustalaulu), Miri Miettinen
(rummut, vibrafoni), Tom Nyman (basso), Andy Johansson (kitara, taustalaulu),
Jari Heinä Nieminen (kitara), Susan Aho (2- ja 5-riviset haitarit, taustalaulu), Sami
Yaffa (basso), Sakari Tiikkaja (trumpetti), Jalo Nousiainen (kitara), Ilari Rintala
(kitara), Teri Mantere (koskettimet, banjo, taustalaulu), Julle Ekblad (taustalaulu),
sekä Sinikka Ala-Leppilampi (1. viulu), Satu Tauro (2. viulu), Sari Nevanko
(alttoviulu), Markus Pelli (sello), Jukka Räikkönen (kontrabasso)

Pirulainen: Valo viipyä voi. Omakustanne, 2015

Esa Alanko (laulu, banjo, dobro), Tero Hautamäki (bassot, laulu), Lauri Kotamäki
(2,5-rivinen haitari, laulu), Kyösti Järvelä (munniharppu. Viulu, mandoliini), Joni
Koski (kitara, laulu), Anssi Rantala (rummut, laulu), sekä Eeva-Liisa Kotamäki
(taustalaulu), Justus Järvelä (laulu), Hannu Sepponen (koputussoittimet)

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA