BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
26.10.2009
Uutta verta huuliharpismin
saralle
”Done with the Devil” on Jason Ricci and
New Bloodin järjestyksessään toinen Electro
Groovelle tekemä pitkäsoittolevy. Ricci
kumppaneineen imee musiikkiinsa
vaikutteita eri musiikkityyleistä,
ennakkoluulottomasti ja raja-aitoja ryminällä
kaataen.

Jason Ricci and New Bloodin
”Done with the
Devil” -albumin biisikavavalkadista puolet on
Jason Riccin ja kitaristi
Shawn Starskin
kynästä lähtöisin. Parilla tuotoksella
sävellystyössä on ollut mukana myös basisti
Todd Edmunds. Levyn avaava nimibiisi on
tanakkaa bluesrockia, jossa Riccin taidokkaasti
käsittelemä huuliharppu ja Starskin rupisesti
soiva kitara ovat pääosissa.

Levylle valitut lainakappaleet kertovat Riccin avarakatseisuudesta musiikin
suhteen. Portlandissa, Mainessa vuonna 1974 syntynyt Jason Ricci on aloittanut
soittamisen paikallisissa punk-bändeissä.

Levylle päätyneistä covereista erikoisin valinta onkin hardcore-punkkari
Gregg
Danzigilta
plokattu ”I Turned into a Martian”, joka saa aivan uusia sävyjä genren
yleisestä tyylistä poikkeavan huuliharppusoolon myötä.

Huuliharpun valinta pääinstrumentiksi vei Jasonin tien varsin nopeasti bluesin ja
muunkin roots-musiikin pariin. Perinteisempää bluesia "Done with the Devilillä"
tarjotaan
Willie Dixon -klassikolla ”As Long As I Have You”. Samaan kastiin
lukeutuvat bändin omaa tuotantoa olevat ”How It Come to Be” ja rumpali
Ed
Michaelsin
säveltämä, sanoittama ja vokaloima ”Keep the Wolf from My Door”,
jossa basso-osuudet korvaa Todd Edmundsin soittama sousaphone.

Bluesin lisäksi jazz ja soul – etenkin funk – ovat tehneet Jasoniin syvän
vaikutuksen. Popsävyillä maustettua soulpitoista musiikkia tarjotaan kappaleella ”
Sweet Loving”. Funkimpaa kamaa ovat ekstranopealla biitillä soitettu ”Life of
Denial” ja
Tower of Power -vaikutteinen ”Holler for Graig Lawler”, jossa basisti
Edmunds pääsee näyttämään todelliset taitonsa. Huuliharppu soveltuu oikeissa
käsissä mainiosti tähänkin musiikilliseen tyylisuuntaan.

Taiturimaista, jazzsävyistä harputtelua kuullaan yli kahdeksanminuuttisella
Ramon Santamarian instrumentaalilla ”Afro Blue” sekä levyn päättävällä Sun
Ralta
lainatulla, posetiivimaisesti soivalla valssilla "Enlightment". Eksoottisia
musiikillisia sävyjä pitää sisällään myöskin Todd Edmundsin tekemä ”Ptryptophan
Pterodactyl”, jonka harppusuoritukset ovat soitannollista akrobatiaa
parhaimmillaan.

Jason Ricci and New Blood on seitsemän toimintavuotensa aikana kunnostautunut
varsin aktiivisesti keikkailevana ryhmänä. Bändin live-esitykset ovat sen
kokeneiden mukaan varsin arvaamattomia ja performanssitaiteellisia kokemuksia.
Levyn kuultuaan on helppo uskoa, että tämä soitannollisesti taitava ryhmä on
elävänä koettuna parhaimmillaan.

Jason Riccin suhtautuminen soittimeensa – kuten varmaan avoimesti
homoseksuaalisuutensa tunnustavana elämään yleensäkin – on pirteällä tavalla
ennakkoluulotonta. Sitä vaaditaan myöskin musiikkinsa kuuntelijalta, sen verran
monesta eri musiikkityylistä on tämä levy vaikutteensa saanut. Mikäli uusia uria
aukova, bluesista voimallisesti ammentava musa ei arveluta, ”Done with the
Devil” kannattaa lisätä hankintalistalle.

TT TARKIAINEN


Jason Ricci and New Blood: Done with the Devil, Electro Groove, 2009

Jason Ricci (laulu, huuliharppu), Shawn Starski (kitara), Todd Edmunds (basso), Ed
Michaels (rummut, laulu), Phillip Wolfe (kitara, koskettimet, lyömäsoittimet), Rudy
Miller (lyömäsoittimet), Brady Mills, Rebecca Wolfe, Shawn Kellerman Band
(taustalaulu), The Coyotes of Tulip Grove (ulvonta)

Tuottaja: Phillip Wolfe


Linkit: Jason Ricci
kotisivu ja MySpace, Eclecto Groove
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English