BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
28.4.2010
Hiomatonta Experienceä
Jimi Hendrix ja hänen bändinsä Experience
kuullaan postuumilla albumilla "Valleys of
Neptune" totuttua rajumpana. Ehkä juuri
tällaiselta itse kitaramaestro olisi halunnut
musiikkinsa kuulostavan?

Maaliskuussa tuli ulos kahdentoista kappaleen
verran legendaarisen
Jimi Hendrixin (1942 -
1970) aiemmin julkaisematonta materiaalia.
Suurin osa "Valleys of Neptune" -levyn
musiikista on äänitetty keväällä 1969, jolloin
kitarasankari suunnitteli jatkoa
klassikkoalbumilleen "Electric Ladyland".

Lopulta "Henkka" alkoi valmistella viimeiseksi jäänyttä levyään "First Rays of the
New Rising Sun". Se julkaistiin postuumisti vuonna 1997. Nyt julkaistulla kiekolla
kuulaan siis Ladyland- ja Rising Sun -projektien välimaastoon roikkumaan jäänyttä
materiaalia.

Ylijäämäaineistosta ei ole missään nimessä kyse. Enneminkin musiikki on
hiomatonta, viimeistä silausta vaille jäänyttä; kun Hendrixin perintöä vaaliva yhtiö
(Experience Hendrix) ja Legacy Recordings lanseerasi levyn, ei voi puhua
rahastamisesta, sillä Hendrix-fanit saavat täyteläisestä kokonaisuudesta varmasti
vastineen rahoilleen.

Puolet biiseistä on purkitettu New Yorkin Record Plantissa. Toisen puolen kattavat
Lontoossa äänitetyt raidat. "Veljeni Jimi oli studiossa kuin kotonaan. Hän oli
äänitystekniikassa yhtä suuri innovaattori kuin kitaristinakin", sanoo
Janie
Hendrix
, eikä sorru ylisanoihin.

"Valleys of Neptune" -levyltä löytyy sarja tuttuja kappaleita. Esimerkiksi biiseistä
"Stone Free" ja "Fire" kuullaan erinomaiset tulkinnat. Mukana ovat myös kaikkien
blues-festivaalien kestosuosikki "Red House" sekä "Hear My Train A Comin'", joka
saadaan kokea hauskana "Voodoo Chile" -ristisiitoksena.

Vähemmän tunnetuista vedoista tekee vaikutuksen erityisesti hurja "Bleeding
Heart" (Elmore James), jolla etenkin basisti
Billy Cox äityy menoon. Hurjaa
tykitystä tarjoaa myös "Mr Bad Luck". "Red Housen" lisäksi varsinaisesta blues-
panoksesta vastaavat eläväinen "Lover Man" ja intensiivisyyden mestarinäyte
"Crying Blue Rain".

Creamin superhitti "Sunshine of Your Love" saa instrumentaalikäsittelyn. Mitch
Mitchell
tekee parhaansa ylittääkseen Ginger Bakerin alkuperäiset rumpukuviot
– vajaan seitsemän minuutin jamihenkiseksi heittäytyvällä versiolla saa kyytiä
varmasti rumpukalvojen ja symbaalien jokainen neliösentti.

Itse nimikappale "Valleys of Neptune" on läpeensä jimimäinen fuusioteos
kumpuilevine rytmeineen ja irtonaisine kitarakuvioineen. Julkaisukelpoinen versio
kappaleesta on ollut Hendrix-keräilijöiden unelma 40 vuotta. Se julkaistiin
singlenä ensimmäistä kertaa helmikuun alussa. 'Uusi' biisi tuskin tuottaa
pettymystä, mutta Jimin laulukirjaan se kirjoittaa melko pienen luvun.

Parasta "Valleys of Neptune" -levyssä on sen yleinen sointi: soundit ovat
rohkeammat kuin siisteissä, listoille pyrkineissä 60-luvun kappaleissa. Ehkä juuri
tällaisena Jimi Hendrix olisi halunnut oman musiikkinsa kuulla. Basso (Cox, Noel
Redding) ja rummut (Mitchell, Rocky Isaac) pääsevät täysillä oikeuksiinsa: muistaa
sopii, että Experience ei ollut ainoastaan Jimin show, se oli myös äärimmäisen
väkevä trio.

"Kukaan artisti ei ole muuttanut populaarimusiikkia niin perusteellisesti ja
pysyvästi kuin Jimi Hendrix", hehkuttaa Legacy Recordings -yhtiön pomo
Adam
Block
. Tiedä sitten väitteen todistusvoimaisuudesta, mutta hyvin sanottu!

PASI TUOMINEN


Jimi Hendrix: Valleys of Neptune
Experience Hendrix / Legacy Recordings, 2010

Jimi Hendrix (kitara, laulu), Noel Redding (basso, taustalaulu), Billy Cox (basso),
Mitch Mitchell (rummut), Rocky Isaac (rummut), Juma Sultan (lyömäsoittimet),
Roger Chapman (taustalaulu), Andy Fairweather Low (taustalaulu), Chris Grimes
(tamburiini), Al Marks (marakassit), Rocki Dzidzornu (lyömäsoittimet)

Alkuperäisten äänitysten tuottajat: Jimi Hendrix, Chas Chandler

Valleys of Neptune -levyn tuottajat: Janie Hendrix, John McDermott, Eddie Kramer


Linkit:
Jimi Hendrix, Legacy

-----

Osta Valleys of Neptune CDON.COM-verkkokaupasta
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English