|
|
27.10.2010 Jimmie Vaughan pääosassa, Ronnie James Weber säestää.
Jimmie Vaughan näyttää mestarin merkit
Teksasilainen kitaristisuuruus on palannut vahvasti sekä levy- että
keikkamarkkinoille. "Blues, Ballads and Favorites" pohjaa lainakappaleille,
mutta Jimmien jäljittelemätön tyyli nousee päärooliin.
Jimmie Vaughanin edellisestä varsinaisesta soololevystä oli ehtinyt vierähtää jo
tovi, yhdeksän vuotta. Kesällä hänen diskografiaansa saatiin odotettu lisä:
tribuuttihenkinen "Jimmie Vaughan Plays Blues, Ballads and Favorites". Myös
hänen viimeisin levyesiintymisensä – vierailu Omar Kent Dykesin albumilla –
keskittyi covereihin.
"Yksinkertaisesti halusin nyt levyttää nämä kappaleet. Kaikilla on oma tärkeä
merkityksensä minulle. Ja jälleen kerran olen täysin itsekäs: haluan, että
tekemisestäni tykätään", Vaughan selittää.
.
|
"Blues, Ballads and Favorites" pitää sisällään
versiointeja muun muassa Little Richardin,
Jimmy Reedin, Willie Nelsonin, Roy
Miltonin ja Roscoe Gordonin kappaleista.
Ensiluokkaista muusikontyötä on jälleen
tarjolla isolla kädellä. Jimmien 'omemmat'
levyt (Strange Pleasure, Out There, Do You
Get the Blues?) eivät silti kalpene lainkaan
nyt julkaistujen klassikkotulkintojen edessä.
Vaughan muistetaan muun muassa The
Fabulous Thunderbirdsin
perustajajäsenenä. Laulaja Lou Ann
Bartonin kanssa hänellä on vielä pidempi
yhteinen historia.
|
|
He alkoivat tehdä yhteistyötä jo ennen T-Birdsin kasaamista 70-luvun
alkupuoliskolla. Lou Ann on mukana uusimmalla levylläkin ja laulaa vieraana levyä
juhlistavalla kiertueella.
Peräti viidentoista kappaleen albumin helmiä ovat muun muassa todella
vauhdikas kitararalli "Comin' and Goin'" (ainoa Vaughan-originaali), uskottavasti
vaikeaa ihmissuhdetta purkava "She's Got the Blues for Sale" ja erityisen hienot
puhallinsovitukset sisältävä "How Can You Be So Mean". Päätösbiisi "Funny How
Time Slips Away" on erityinen kahdellakin tapaa: urkuri Bill Willis laulaa
koskettavasti. Hieno mies menehtyi tuota pikaa osuutensa Jimmien levylle
äänitettyään.
Jopa harpistina
"Blues, Ballads and Favorites" -levyn julkaisukiertue toi Jimmien kesällä useisiin
Euroopan maihin. Pääosa rundista tehdään toki turvallisesti Pohjois-Amerikassa.
Näillä näkymin marraskuun puoliväliin jatkuva kiertue pysähtyi 26. lokakuuta
Virginian osavaltioon. Soittopaikkana oli Birchmere-klubi Alexandrian kaupungissa.
|
|
|
Settilista rakentui odotetusti uuden albumin kappaleiden varaan. Lukemattomia
kertoja versioitu "Just a Little Bit" toimi terävästi. Jimmie ja Lou Ann lauloivat
erityisen hyvin yhteen biiseillä "Wheel of Fortune" ja "Come Love". Jälkimmäisellä
Vaughan soitti myös huuliharppua; hän tuskin lukeutuu alan huippuihin, mutta
harvalla kitarasankarilla on pokkaa osoittaa rajallisuutensa jonkin muun
instrumentin käsittelyssä!
Barton, joka tällä kertaa taisi esiintyä lähes selvin päin, lauloi muutenkin vahvasti
ja täsmällisesti läpi koko osuutensa.
|
|
|
Nimikirjoitus ja yhteiskuvat olivat keikan jälkeen haluttua tavaraa.
Jimmiellä riitti ystävällinen sana jokaiselle jonottajalle.
|
Jimmien ja Lou Annin pitkästä yhteisestä
historiasta oli ohjelmistoon poimittu mainio
kappale "In the Middle of the Night", jonka
kaksikko levytti Vaughanin albumille "Do You
Get the Blues?" (2001). Toinen harvoista
aikaisemman materiaalin edustajista oli "Six
Strings Down". Jimmie veti sen encoren
ensimmäisenä kappaleena, yksin,
pelkästään sähkökitaran säestyksellä. Biisi
kunnioittaa bluesin mestarien muistoa –
esimerkiksi pikkuveli Stevie Rayn (1954 –
1990).
Kuskin paikalla
Viisimiehisen Tilt-A-Whirl -yhtyeen suuret
ilonaiheet olivat saksofonistit, Jimmien
pitkäaikainen soittokaveri Greg Piccolo
(tenori) sekä arvostettu ja kysytty puhaltaja
Doug James (baritoni). Siinä missä Jamesin
työskentely oli tyylikkään hillittyä, veteli
Piccolo soolojaan paloauton värisenä. Greg
myös lauloi yhden kappaleen, ja komeasti
sen tekikin.
|
|
Innokkaimmat veivät Jimmieltä kitaran
sananmukaisesti käsistä. Tämä Fender
Stratocaster "Tex Mex" irtosi nimmarilla
750 dollarin hintaan.
|
Ronnie James Weber, tuttu vieras Suomenkin keikkalavoilta, soitti pääosin
kontrabassoa. Encoren rajumpiin ralleihin soveltui sen sijaan bassokitara. Mies
uppoutui ajoittain omiin oloihinsa lavan nurkkaan, mutta kokonaissuoritus oli
tyydyttävä. Kakkoskitaristi Billy Pittman ja rumpali George Raines hoitivat
hommansa moitteitta.
|
|
|
Illan kuningas oli tietenkin Jimmie Vaughan. Jäljittelemätön tyyli – sekä laulajana
että kitaristina – pääsi oikeuksiinsa Birchmeren loistavassa akustiikassa, vaikka
parempiakin äänitoteutuksia salissa on kuultu. Kitarasoundi oli paksu ja
vakuuttava. Laulukin välittyi yleisölle mainiosti. Jopa sanoista sai selvää.
Jimmie kutsuu itseään "itsekkääksi", mutta sen ei tarvitse merkitä nesteen
nousemista otsakiehkuran alle. Muiden sooloillessa hän kuunteli, reagoi, takoi
käsiään tai soitti nöyrästi rytmikitaraa: mestarin merkki. Teksasin kitarakurkon
musiikillinen Cadillac on jälleen tukevasti kaistalla.
PASI TUOMINEN
Jimmie Vaughan: Jimmie Vaughan Plays Blues, Ballads and Favorites. Shout!
Factory, 2010
Jimmie Vaughan & Tilt-A-Whirl featuring Lou Ann Barton. Alexandria, Virginia,
The Birchmere 26.10.2010
Jimmie Vaughan (kitara, laulu, huuliharppu), Lou Ann Barton (laulu), Billy Pittman
(kitara), Ronnie James Weber (kontra- ja sähköbasso), Doug James
(baritonisaksofoni), Greg Piccolo (tenorisaksofoni, laulu), George Raines (rummut)
Lämppärinä Patty Reese Band.
Linkit: Jimmie Vaughan kotisivu ja MySpace, Lou Ann Barton, Birchmere-klubi
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
|
|
