Blues-Finland.com - Omin sanoin: Jo' Buddy ja Memphis

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

15.2.2011 Union Avenue, Sun Studion kotikatu Memphisissä. Kuva: Pasi Tuominen
Vielä kerran: Jo' Buddy ja Memphis
Suuri osa kuulemastani sai aikaiseksi persoonattoman kliseisen tusinabluesin
yliannostuksen. Ohimennen korviin kantautuneet CCR- ja SRV-säveletkin
kuulostivat sen jälkeen taivaallisilta, kirjoittaa Jussi Raulamo.

Bluesin kansainvälinen säätiö The Blues Foundation järjesti International Blues
Challengen Memphisissä helmikuun alussa. Säätiön suomalaista jäsentä Finnish
Blues Societya edustivat Jussi Raulamo ja Tyko Haapala – Jo' Buddy & Down Home
King III. Jatkopaikkaa ei kisassa herunut, mutta takkiin tarttui paljon muistoja.

Muutama asia kaivertui mieleeni hienosta Memphisin-matkastamme. Se oli minun
neljäs ja varmasti paras visiittini rockabillyn ja soulin kehdoksi kutsuttuun
Mississippi Deltan pääkaupunkiin.

Asia, joka paransi matkamme kokonaisfiilliksiä huomattavasti, oli paikallisten
ihmisten pyyteetön kohteliaisuus ja vieraanvaraisuus. Toinen asia, joka lämmitti
vanhan maalaispojan mieltä, oli se, että noin kaksi kolmesta kadulla vastaan
tulleesta tervehti. Sellaiseen kasvoin lapsuudessani Suomussalmen
Myllylahdessa, mutta...
.

Olin erittäin iloinen persoonallisen pitkän
linjan saksalaisduon, Georg Schroeterin &
Marc Breitfelderin, voitosta
soolo/duosarjassa. Voitto tulee varmasti
avaamaan koko kansainvälisen blues-
yhteisön silmät ja korvat sille tosiasialle,
kuinka kova blues- ja roots-musisoinnin taso
meillä Euroopassa nykyään on.

Memphisin-kinkereissä oli yleisesti aika
kirjava taso – ainakin niissä akteissa, jotka
pääsin näkemään. Jouduin missaamaan
"olosuhteiden pakosta" suuren osan
esiintyjistä, samoin bändi- ja nuorisosarjojen
finaalit. Todella persoonallisia kokoonpanoja
ja instrumentalisteja kuulin siellä täällä vain
muutamia, mutta huippulaulajia ei juurikaan.

Korven cowboyt

Mielestäni koko tapahtuman kirkkain helmi
oli akustisella kitaralla pelkistetysti itseään
säestävä (60- ja 70-luvuilla Detroitissa
vaikuttaneesta Chairmen of the Board -
bändistä tuttu) 68-vuotias Harrison
Kennedy.

Jo' Buddy & Down Home King III.
Kuva: Marko Aho

Hamiltonista, Kanadasta kotoisin oleva Harrison oli aivan oma lukunsa suoraan
sydämeen käyvän gospel-pohjaisen äänenkäyttönsä ja huikean ironisen
tarinankerrontakykynsä ansiosta. Kennedy tuli soolo/duosarjassa kakkoseksi.

Kuulin, etteivät Schroeter & Breitfelder saati Kennedy päässeet viime vuonna
ensikertalaisina jatkoon. Kuulin myös, että ei-yhdysvaltalaiset aktit saavat
osallistua kekkereihin kahtena vuotena: he hyödynsivätkin uuden
mahdollisuutensa todella oivallisesti.

Soolo/duosarjan kahdeksasta finaalistista ainoastaan kolmella oli selkeästi oma
soundi, ja loput olivat sisäsiistiä tusinatavaraa. Saksalaisduon ja Kennedyn
lisäksi vain Mighty Orq omaa persoonallisen soundin. Hieno laulaja-kitaristi
Teksasin Houstonista.

Meidänkin kapakassamme, Blues Hallissa, kuulin kahtena iltana muutamaa
todella persoonallista aktia. Arkansas'n Scott Leeper (kitara-laulu-jalkarummut)
soitti reilusti yliaikaa, mutta iski ytimeen pitkillä ja hypnoottisilla boogie-vedoilla.
Diddley botakin hauskasti raapinut alabamalainen Earl "Guitar" Williams oli
rouhea juke joint duoineen (laulu-kitara-huuliharppu/rummut). Puistobluesissa
muun muassa Big Jack Johnsoninin sekä Little Richardin bändissä rummuttanut
D'Mar taas on kitaristi-laulaja Gillin kanssa todella persoonallinen
mississippiläisduo.

Bändisarjasta jäi parhaiten mieleeni suomalaissukuisen, Austinissa pitkään
vaikuttaneen Mark Korven luotsaama Space Coast Cowboys. Floridasta tuleva
bändi päätti settinsä edesmenneen Gary Primichin kanssa kynäilemäänsä "Wig
City" -ralliin. Bändissä oli loistava rytmiryhmä sekä tenorifonisti. Toinen todella
erottuva akti oli The Ezla Charles Band Houstonista. Heillä oli huikea
puhallinsektio (tenorisaksofoni, vetopasuuna ja trumpetti), puhaltajina kolme
nuorta ja lahjakasta ladyä.

Torontolainen Carlos del Junco, joka tulee taas keväällä Suomeen, erottui
bändeineen selkeästi harmaasta bluesmassasta ja pääsi omaksi yllätyksekseen
jopa välieriin.

Kick-ass Finns

Oikeastaan kaikki muu kuulemani sai aikaiseksi persoonattoman kliseisen
tusinabluesin yliannostuksen. Hotellille kävelymatkan aikana jostakin baarin
ulkokajareista korviini kantautuneet CCR- ja SRV-sävelet kuulostivat taivaallisilta.

Jatkosta putoamisemme takia meille tuli pari ylimääräistä vapaapäivää.
Hyödynsimme ne pakollisten Sun- ja STAX-kierrosten lisäksi pöyhimällä oikein
kunnolla muutaman paikallisen levykaupan vinyylilaareja. Niistä löytyi kotiin
vietäviksi runsain määrin keräilyaarteita: vinyylisinkkuja, joita ei ole koskaan
julkaistu CD:llä tai LP:llä, ja muutama harvinainen LP.

Tapahtumassa työskennelleet antoivat välitöntä palautetta soitostamme. Pari
kommenttia jäi erityisesti mieleen. FedEx Showcase -tervetuliaisvedon jälkeen
Chicago Blues Guiden toimittaja Liz Mandeville tuli sanomaan: "Congratulations,
you guys were totally out of the whole box tonight!"

Toisen kisakeikkamme tuomarina toimineen brittiläisen Ed Murphyn suora reaktio
oli: "I was so glad to see that you guys came here all the way from Finland to
totally kick those Americans' asses!"

JUSSI RAULAMO

Jaa juttu profiilissasi: |