BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
HAASTATTELUSSA JOE BONAMASSA
6.10.2013
Joe Finlandia-talolla 2012
"Aina mukava tulla uudestaan Suomeen"
Joe Bonamassa esiintyy Helsingissä sunnuntaina 13. lokakuuta. Rokkaavan
bluesin nuoren polven suosikkiartisti tykkää brittiläisestä bluesista. Mutta ei
jääkiekosta.

Joe Bonamassalla
on edessään suurin Suomen-keikkansa kahteentoista
vuoteen. Hänen edelliset klubikeikkansa Suomessa olivat menestyksiä. Konsertit
niin Savoy-teatterissa, Tavastialla kuin Finlandia-talossa myytiin loppuun. Tällä
kertaa Bonamassa valtaa Helsingin Hartwall Areenan.
Keikka on luvassa
sunnuntaina 13. lokakuuta.

Blues-Finland.com tavoitti Bonamassan Prahasta, missä hän oli heittämässä
Euroopan-kiertueeseensa kuuluvaa keikkaa. "Praha on kyllä yksi kauneimmista
kaupungeista missään, mutta Helsinki on sentään Skandinaviaa", Bonamassa
sanoo ystävällisesti.

Artisti ei äkkiseltään muista ensimmäistä, tuota kahdentoista vuoden takaista,
Suomen-vierailuaan. Muisti virkistyy välittömästi, kun hänelle vinkkaa sen
tapahtuneen kesällä 2001. "Kyllä! Iso ulkoilmatapahtuma, Puistoblues tai
jotakin..."

Joe, joka vuonna 2001 oli vasta 24-vuotias, suitsuttaa suomalaista yleisöä, eikä
se ole pelkkää sanahelinää. "Suomessa olen pannut merkille, että yleisö usein
osoittaa suosiotaan seisaaltaan. Miellyttävää reagointia. Siksi onkin aina mukava
tulla uudestaan."

Hartwall Areenalla yhtyeessä nähdään monelle jo tutut
Tal Bergman (rummut) ja
Carmine Rojas (basso). Tuoreempana kasvona on ansioitunut kosketinsoittaja
Derek Sherinian, joka on vaikuttanut muun muassa Alice Cooperin bändissä.
Cooper antoi Sherinianille aikoinaan komean lempinimen "Kosketinsoitinten
Caligula".

Yhteensattumien summaa

Joe Bonamassa omaa aidon tenavatähden taustan. Hän pääsi B.B. Kingin
lämppäriksi 12-vuotiaana. Toiseenkin
Mississipin legendaan on hauska yhteys:
Bonamassalla (vuosikertaa 1977) on sama syntymäpäivä kuin
Robert Johnsonilla
(1911), kahdeksas toukokuuta.
.

"Ensimmäistä kertaa huomasin sen, kun sain pienenä blues-kalenterin
joululahjaksi. Selasin toukokuun kohdalle ja katsoin kuukauden merkittävät
syntymäpäivät. Aika mielenkiintoinen yhteensattuma, kun myös valitsemani tie ja
elinkeinoni ovat samat kuin Johnsonilla. Toisaalta sama synttäri on myös USA:n
entisellä presidentillä
Richard Nixonilla!"

Mississippi on Bonamassalle tuttua esiintymisseutua ("Nimeä vain paikka, niin
olen soittanut siellä"), mutta bluesin tärkeimmän sydänmaan musiikillinen historia
ei ole hänelle kaikki kaikessa. Suurimmat esikuvat ovat rapakon toiselta puolelta,
Britanniasta. Eniten nuoreen Joe Bonamassaan vaikuttivat kaverit kuten
Eric
Clapton, Jeff Beck
ja Paul Kossoff. "He olivat minulle ensimmäinen johdatus
bluesiin", Joe toteaa.

Konsertti- ja listamenestystä

Joe Bonamassa on kiistämättä tämän päivän suosituimpia blues-artisteja
maailmassa. Iso osuus menestykseen on hurjalla levytys- ja keikkatahdilla.
Kolmen viime vuoden aikana albumeja on tullut kaksi vuodessa. Tämän vuoden
uutuudet, "Seesaw" ja "An Acoustic Evening at the Vienna Opera House"
ponnahtivat nopeasti Billboardin blues-albumien listan ykkösiksi.

"Seesaw", jonka kansitaide on saanut inspiraationsa Bonamassan
suosikkilevystä, B.B. Kingin konserttitaltioinnista "Live at the Regal", oli Joen ja
kalifornialaisen laulajan
Beth Hartin toinen yhteislevy. Sanomattakin selvää, että
levyä tukevat konsertit esitettiin täyteen ammutuille saleille.

"Beth oli joitain vuosia sitten meillä lämppärinä. Meillä synkkasi hyvin. Kun
soitimme yhdessä, tuli tunne, kuin
Tina Turner ja Steve Marriott olisivat
yhdistäneet voimansa! Alkuperäinen ideamme yhteisprojektista oli soul-revyyn
rakentaminen. Tiimimme innostuivat asiasta, ja homma alkoi edetä omalla
painollaan."

Helsingin Hartwall Areenalla Bonamassa koetaan kuitenkin "omalla" yhtyeellään.
Areenasta luodaan verhoiluin ja katsomorajauksin intiimin teatterimainen, ja
esiintymislava asettuu permannon puoliväliin. Yleisö pääsee poikkeuksellisen
lähelle artistia. Tässä formaatissa katsojakapasiteetti on 3 500.

Pasilan aseman kupeessa sijaitseva monitoimiareena tunnetaan isojen
konserttien pitopaikkana, ennen kaikkea kuitenkin jäähallina. "En itse asiassa
tykkää lätkästä, enkä oikein lätkäareenoistakaan. Sound checkissä täytyy olla
tarkkana", Joe Bonamassa murjaisee.

PASI TUOMINEN

Joe Bonamassa Hartwall Areenalla Helsingissä sunnuntaina 13. lokakuuta 2013. Ovet auki
17:30, showtime 19. Liput
Lippupisteestä.

Linkit: Joe Bonamassa, Hartwall Areena, Livenation
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English