BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
28.3.2012
Lempeästi kipinöivät
helvetin tulet
Melodia ja svengin syke yhdistyvät
mielenkiintoisella tavalla Joe Louis Walkerin
"Hellfire"-levyllä. Albumilta löytyy
monipuolisia aineksia rock & rollista,
bluesista, soulista ja gospelista.

Joe Louis Walker
on kulkenut värikkään ja
musiikintäyteisen tien. Matkan varrella on
syntynyt lukuisia hienoja levytyksiä. Uusin
albumi on tammikuun lopussa Alligator
Recordsin merkillä ilmestynyt "Hellfire".
.
Walkerin, 62, musiikki versoo vankasta ja rikkaasta maaperästä. Walker varttui
San Franciscossa, ja jo 16-vuotiaana hän toimi maineikkaan The Matrix -klubin
house bandin kitaristina. Klubilla hän pääsi säestämään muun muassa
Lightnin'
Hopkinsia, Theolonius Monkia
ja Jimi Hendrixiä.

Nuori Walker oli onnekas saadessaan soittaa San Franciscon musiikillisena kulta-
aikana lukuisten blueslegendojen kanssa:
Ike Turnerin, Fred McDowellin, Albert
ja Freddie Kingin sekä Robert Jr Lockwoodin. Heidän soitostaan Walker sai
vaikutteita ja oppia omaan soittoonsa. Suuri innoittaja Walkerille oli
Michael
Bloomfield
.

Kenties paras opetus tuli kuitenkin bluesikoni
Willie Dixonilta. Dixon totesi: "Mikä
on sinun tyylisi? Tarvitset oman soundin." Walker otti opikseen. Oma,
persoonallinen ja energinen tyyli kehittyi vähitellen. Toki edelleen on kuultavissa
vaikutteita suurilta innoittajilta.

Walker debytoi vuonna 1986 albumilla "Cold Is the Night", jonka jälkeen levyjä on
tullut tasaiseen tahtiin. Nyt ilmestynyt Alligator-debyytti "Hellfire" on peräti 23.
kiekko. "Hellfiren" yksi merkittävä rakennusaines on rock & roll. Jo ensilevyllä oli
vahvana elementtinä soul; se kuultaa lävitse hetkittäin myös tuoreimmalla levyllä.

Kompakti kokonaisuus sisältää tyylinäytteitä hitaasta bluesista, kevyestä
gospelista ja tuimasta svengistä. Suurin osa kappaleista on syntynyt Walkerin ja
Tom Hambridgen (nykyisin vahva tekijä myös Buddy Guyn taustalla) yhteistyön
tuloksena.

Levyn aloituskappale on nimiraita "Hellfire". Sillä on huikean svengaava syke.
Yksinkertainen mutta rikas rytmikitarointi on svengin perustana. Mielenkiintoinen,
ylöspäin kulkeva väliosa rikkoo hetkellisesti yksinkertaisen rytmiikan, ja murean
mouruava kitarasoolo vie tunnelman avaruudellisempaan ulottuvuuteen – kunnes
taas palataan alun svengiin. Lyriikan kautta puntaroidaan suuria teemoja synnin
ja armahduksen väliltä, mutta tunnelmasta ei äidy turhan vakavaa. Päinvastoin:
Walkerin helvetin tulet groovaavat varsin lempeästi.

"I Won't Do That" on tyylikäs molliblues, joka rauhoittaa tunnelman näennäisen
rauhalliseen keinuntaan. Kuitenkin pinnan alla kytee, ja Walker bändeineen
näyttää, kuinka dynaamisella soitolla räjäytetään hidas blues liekkeihin.

Soulin riemujuhlaa ja ajo-opetusta

Levyn kohokohta on rokahtava soulkappale "Ride All Night", joka jo introssa lupaa
latautunutta riemujuhlaa. Walkerin murea laulu pääsee oikeuksiinsa, ja
vokaaliosuuden kruunaa tyylikäs taustakuoro.  Maukas sointukulku yhdessä
antaumuksellisen laulun sekä tiiviin kompin kera on onnistunut yhtälö.
Tommy
McDonaldin
basso murahtelee houkuttelevasti, Reese Wynansin taidokas
pianonsoitto rakentaa osaltaan dynaamista rytmiikkaa. Kappale muistuttaa
Mick
Taylorin
aikaista The Rolling Stonesia.

"I'm on to You" on jälleen hieno hidas blues. Sen kantava idea on monotoninen
riffi. Laulumelodia ja bassokuvio toistavat riffiä, ja kontrasti kompin hitaalle
jatkumolle rakentuu soolon huikeasta kitaravyörytyksestä.

Gospelmusiikki on aina ollut lähellä Walkerin sydäntä. Vuosina 1975 - 1985 hän
pyhittäytyi täysin kyseiselle lajille. "Soldier for Jesus" on vauhdikas ja kepeän
iloinen esitys. Hengellisistä tunnelmista on luontevaa siirtyä opettavaan
materiaaliin. "Too Drunk to Drive Drunk" valistaa huikean rock & rollin välityksellä
humalapäissään ajamisen vaaroista.

"Movin' on" (Hank Snow) päättää onnistuneen kokonaisuuden tyylikkäästi.
Vauhtiraidan myötä Walker yhtyeineen näyttää vielä kerran kyntensä.
Bluesmiehen tie jatkuu eteenpäin.

L. RAUDAS


Joe Louis Walker: Hellfire. Alligator Records, 2012

Joe Louis Walker (kitara, laulu, huuliharppu), Tom Hambridge (rummut,
perkussiot), Reese Wynans (piano, urut), Rob McNelley (kitara), Tommy McDonald
(basso)

John D'Amato (kitara), Wendy Moten (taustalaulu), The Jordanaires (taustalaulu),
Matt White (trumpetti), Roy Agee (pasuuna), Max Abrams (saksofoni)

Tuottaja: Tom Hambridge


Lue myös
Joe Louis Walker ja Eric Gales keikalla

Linkit: Joe Louis Walker, Alligator Records
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English