KONSERTTIARVIO - JOHN MAYALL - TAMPERE 26.2.2019
|
John Mayall: Juhlat tien päällä
|
|
|
Kovassa kunnossa - John Mayall. Kuva: Marko Aho
|
28.2.2019 Kuvagalleria
Mayall, 85, esiintyi helmikuussa Tampereella ja Helsingissä. Brittibluesin
aatelinen nosti uudistuneine bändeineen fiiliksen kattoon.
Vaikka minkä aiheisia juhlakiertueita on kevyen musiikin alalla totuttu näkemään.
Markkinamiehet ovat innokkaita ammentamaan erilaisista merkkipaaluista ja
tasavuosista lisävirtaa lippukauppaan. Artistin 85-vuotiskiertue on kuitenkin
kohtalaisen harvinainen ilmiö. John Mayall aloitti sellaisen Tampereen
Tullikamarin Pakkahuoneelta. Pirteästi aloittikin.
John Mayall on itsekin harvinainen ilmiö. Oman tiensä kulkija, joka tunnetaan
parhaiten menneiden vuosikymmenten superkokoonpanoistaan. Usein hänestä
mainitaan vain The Bluesbreakers, jossa soittivat vuoroillaan Clapton, Green ja
Taylor ynnä kaikki muut kovan luokan musikantit.
Kymmenisen vuotta sitten Mayall hajoitti Bluesbreakersin. Hän halusi karistaa
menneisyyden varjon kintereiltään, saadakseen vapaammat kädet. Tuolloin
syntyneen uuden kokoonpanon rytmiryhmäksi tulivat basisti Greg Rzab ja
rumpali Jay Davenport – pitkän linjan taitureita kumpikin. Kaksikolle on vuosien
saatossa kertynyt mappikaupalla komeaa cv:n täytettä yhdessä ja erikseen.
Soittipa Rzab myös Bluesbreakersissa vuosituhannen vaihteen aikoihin.
|
|
|
Greg Rzab ja Carolyn Wonderland
|
Kosketinsoittimet, huuliharpun ja kitaran suvereenisti taitavan Mayallin
soitannollinen kädenjälki on leppoisan svengaava. Siitä muodostuu tehokas
kontrasti esimerkiksi kipakamman soolokitaristin rinnalla. Tätä tuttua kaavaa on
hyödynnetty läpi hänen uransa. Se toistuu monin paikoin myös viime viikolla
ilmestyneellä uutuuslevyllä "Nobody Told Me". Kitarasankarin saappaita
studiossa kävivät sovittamassa Joe Bonamassa, Alex Lifeson, Todd Rundgren,
Stevie Van Zandt, Larry McCray ja Carolyn Wonderland. Levy on maittava
kokonaisuus. Vierailevista kepittäjistä neljä ensin mainittua on vahvasti nojallaan
rockin suuntaan. Se tuo levylle rouhean yleisilmeen. Larry McCray ja Carolyn
Wonderland edustavat bluesimpaa laitaa. Wonderland erottuu soittajista
juurevimpana. Hän on myös Mayallin kiertuebändin kitaristi – erinomainen valinta
onkin.
Levykaupasta lavalle
Vain muutamaa hetkeä ennen Tampereen-konsertin ilmoitettua alkamisaikaa
Mayall istui salin puolella myymässä levyjä. Seitsemän hujakoilla hän käppäili
salkun kanssa takahuoneeseen. Pari minuuttia myöhemmin bändi olikin täydessä
touhussa Pakkahuoneen lavalla. Lavan etureunassa olivat vierekkäin piano ja
Hammond-urut. Mayall operoi niiden takana soittaen huuliharppua, kitaraa,
jompaakumpaa tai molempia koskettimia.
|
Keikkasetti nojasi paljolti Bluesbreakersin
jälkeisten levyjen materiaaliin.”Mother In
Law Blues”, joka avasi pelin, poimittiin
matkaan vuoden 2015 levyltä ”Find A Way To
Care”. Little Walter -laina ”That’s All Right”
oli Mayallin toimesta tallennettu vuotta
aiemmin levylle ”A Special Life”.
Jos anoppiblues meni vielä vähän
lämmittelynä, oli toisessa kappaleessa jo
hyvä meininki päällä. Mayall soitti rullaavaan
hölkkään pitkän, komean harppusoolon. Niin
ikään Carolyn Wonderland pääsi toden teolla
vauhtiin. Molemmilla sitten vauhtia piisasikin
seuraavan puolentoista tunnin tarpeiksi. Ilta
eteni hyväntuulisessa jamihengessä. Hymyjä
näkyi yhtä lailla yleisössä kuin lavalla.
Myös rytmiryhmä otti osaa sooloiluun. Rzab
ja Davenport hoitivat tonttinsa kaikin puolin
mallikkaasti. He pitivät grooven notkeana ja
|
|
kompit kulkemassa. Muhevasti soineen basson varressa Rzab ei filleissä
säästellyt, mutta tiesi myös mihin kohtiin niitä sopii viljellä.
Illan ensimmäinen Bluesbreakers-pala ”Movin’ Groovin’ Blues” ei ollut sieltä
kokoonpanon tunnetuimmalta laidalta. Liekö sitä julkaistu muualla kuin
yhdeksänkymmentäluvun lopussa tulleella kokoelmalla? Mitä mainioin keikkapiisi
se joka tapauksessa on. Se lisäsi illan groovekerrointa rutkasti. Mayall vaihtoi sen
ajaksi kitaraan. Hänet tunnetaan tavastaan veistellä kitaroita isolla kädellä
sopivamman kokoiseksi ja mallisiksi. Tällä kertaa mukaan valikoitunut soittopeli
näytti osiensa perusteella siltä, että se saattoi ennen höyläpenkkiin
päätymistään olla Fender Mustang.
Vahvasti tilan haltuun ottavana sooloartistina tunnettu Carolyn Wonderland hoiti
hienosti rivisoittajan pestinsä. Siinä missä edellisellä Tampereen-keikalla
bändissä kitaroineen Rocky Athasin soittoa vaivasi fiiliksen ja persoonan puute,
Wonderlandilla niitä ominaisuuksia piisaa. Hän myös lauloi kaksi kappaletta
pidättelemättömään tyyliinsä. Niistä ensimmäinen, ”Misunderstood”, sai
mausteekseen makoisaa lap steelin soittoa, josta Mayallkin näytti pianonsa
äärellä leveästi hymyillen diganneen. Keikan loppupuolen ”Nobody’s Fault But
Mine” sai piano- ja kitarasoolojen viemänä aikaan melkoisen gospelhurmoksen. Ei
sovi väheksyä Carolynin vahvaa laulutulkintaakaan. Joku aplodeeratessaan
vertasi häntä Janis Jopliniin. Ei liene ensimmäinen kerta, kun niin käy.
|
|
|
Bluesbreakersin ensimmäisen, viidenkymmen vuoden takaisen hajoamisen
jälkeiseltä levyltä ”Blues From Laurel Canyon” kuultu ”Long Gone Midnight”
venähti Pakkahuoneella miltei kymmenminuuttiseksi jamitteluksi. Maestron
muhevalla Hammondilla startaten se tarjosi soolopaikat jokaiselle. Rzab kasvatti
omaa osuuttaan taiten ja varasti huomion. Davenport soitti soolonsa
pehmustetuilla malleteilla.
”Talk About That” on parin vuoden takaisen levyn funkahtava nimiraita. Sen
aluksi Rzab kysäisi sävellajia. Vastauksen saatuaan hän naureskellen epäili, ettei
c:tä taida löytyä hänen bassostaan. Niinhän siinä kävi, ettei koko bändi ollut
kappaleen aluksi ”samalla polulla”. Sinällään harmiton kömmähdys ei kuitenkaan
ole se tärkeä seikka: sen sijaan se, miten vaivattomasti korjausliike tapahtui jo
ensimmäisessä tahdissa, oli ihailtavaa. Soittajien valppaus ja hyvä
bändidynamiikka tekevät keikasta monin verroin nautittavampaa kuin viimeisen
päälle hiottu, särmätön kokonaisuus.
|
Yhteistyössä
Bobby Rush 27.3. Tampere-talossa
Nordic Blues Puls - Helsinki ja Tampere
Grand Blues Festival 13.4. Lahdessa
Frim-Fram Quartet: uusi levy "Wake Up!"
.
|
Yhdeksänkymmenlukuista Bluesbreakersia edustivat setissä myös ”One Life To
Live” ja ”Lonely Feelings”. Notkeasti groovaavissa kappaleissa Wonderland nousi
sooloillaan komeasti esiin. Viimeksi mainittuun hän soitti myös Rzabin kanssa
mainion vuoropuhelun. Informatiivisissa spiikeisssä Mayall kertoili aina, miltä
levyltä seuraavaksi kuultava kappale alkujaan on. Ennen ”Lonely Feelingsin”
pianointroa hän totesi yllättäen: ”Levyjä on niin paljon, että tämä voi olla melkein
miltä tahansa niistä.”
Hidas ”Blues For The Lost Days” sai tyylikkäine sooloineen kymmenminuuttisen
tulkinnan osakseen. Bo Diddleyn opein nytkähtelevä ”Chicago Line” pisti vielä
muutamalla minuutilla siitäkin paremmaksi. Rzab oheisti oman soolonsa sekaan
niin Vaaleanpunaista pantteria kuin ”Smoke On the Wateria”. Riehakas jami-
ilottelu sai rauhallisesti aloillaan istuneet synttärivieraat riehaantumaan.
Kämmenensä punaisiksi läpsyttämällä yleisö sai orkesterin palaamaan lavalle.
Toivekappaleena kuultiin (siltä Bluesbreakersin klassisimmalta levyltä löytyvä) ”All
Your Love”.
John Mayall on ikäisekseen kovassa kunnossa. On hatunnoston arvoinen suoritus
kasivitoselta soittaa melkein kaksituntinen keikka ja sen jälkeen vielä edustaa
hyvä tovi nimmareita jakaen.
Mayallin tunnistettava, korkea ja keinotekoista rosoa karttava lauluääni on
säilynyt kaikki nämä vuodet hämmästyttävän hyvin. Soitannollisesti pientä
hapuilua on etenkin kitarointiin ilmaantunut, mutta Mayall selkeästi tiedostaa
tilanteen. Hän soittaa resurssien mukaan. Jos vaikka kaikki ei menekään
suunnitelmien mukaan, voi olankohautuksella siirtyä eteenpäin. Vauhtia piisaa.
Kun synttärisankarilla on asenne kohdallaan, on juhlien fiiliskin katossa.
MARKO AHO
Kuvagalleria
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
