LEVYARVIO
 
 
12.10.2017
 
Aidon bluesin tyylikkäät sponsorit
John Primer – Bob Corritore -kaksikon viimeisin yhteisponnistus ”Ain’t
Nothing You Can Do!” elävöittää rikasta perinnettä. Levy on omistettu
pianosuuruus Barrelhouse Chuckille.

Bluesmaailman tapahtumia seuratessa ei voi välttää näkemästä ja kuulemasta
nimiä
John Primer ja Bob Corritore. Siksi tiuhaan heidät mainitaan alan lehdissä
ja konserttien vetonauloina. Tämän tästä herrat tuntuvat olevan myös ehdolla
palkinnon saajiksi yhdessä jos toisessakin perinnebluesia koskevassa
äänestyksessä tai kilvassa.

Primer ja Corritore ovat tehneet yhteistyötä Delta Groove -levy-yhtiön leivissä jo
vuosia. Viiimeistä edellinen yhteistyön tulos on kuultavissa levyllä ”Knocking
Around These Blues”, vuodelta 2013.
Nyt on kehissä vähän edellistä raskaampaa
materiaalia. Bluesissa toki edelleen pysytään.
Uusimmalla levyllä esitellään klassista Chicago-
bluesia ja nimenomaan sen luojia ja kehittäjiä.
”Ain’t Nothing You Can Do!” on omistettu
pianisti
Barrelhouse Chuckin muistolle. Levy
jäi hänen joutsenlaulukseen. Hän on mukana
melkein jokaisella kappaleella.

John Primer on niitä iättömiä muusikoita, jotka
ovat säilyttäneet vireytensä elämän ja musiikin
suhteen. Edelleen 71-vuotiaanakin hän
säteilee energiaa ja virtuositeettia, jollaisia
nuoremmat saavat vain hämmästellä. Primer
nähtiin viimeksi Suomessa ”Chicago Blues – A
Living History” -kiertueen mukana kesällä
2014.
Bob Corritore vaikuttaa nykyisin Phoenixissa, Arizonassa. Hän omistaa siellä live-
musiikille pyhitetyn bluesklubin nimeltä The Rhythm Room. Hänellä on oma radio-
ohjelma, ja hän toimii myös levytuottajana. Bob Corritore kävi viimeksi Suomessa
vuonna 2012, jolloin hän esiintyi yhdessä Tail Draggerin kanssa ”Stompin’ at
Savoy”-tapahtumassa Helsingissä.

John Primer vastaa albumin lauluosuuksista ja hoitaa kitarasooloista
pääasiallisesti slideosaston.
Big Jon Atkinson ja Chris James vuorottelevat
toisessa kitarassa. Corritore säestää tai sooloilee huuliharpistina kautta linjan.
Mitään huimia kitarasooloja tai muuta brassailua ei tällä levyllä kuulla.

Kappaleiden tekijänimien takaa löytyy melkoinen joukko bluesin pioneereja. Kun
kerran ollaan juurilla, kappaleiden sanoitukset ovat myös alkuperäisiä.
Muutamien laulujen (”Elevate Me Mama”, ”Big Leg Woman”) perusteella tajuaa,
mistä bluesin alikoinaan kantama synnillisen musiikin leima on lähtöisin.

Yhteistyössä

Blind Boy Paxton, Helsinki 20.10.     The Paladins, Helsinki 3.11.

Underground Rock Orchestra, Tre 14.10.     Blues-Shop
.

Primerin ”Poor Man Blues” kuljettaa tyyliin sopivaa ”Dust My Broom” -riffiä.
Kappale ottaa kantaa uusköyhyyteen ja julistaa lähimmäisenrakkauden
sanomaa. Laulu on kenties tarkoituksella valittu sopimaan juuri tähän aikaan ja
paikkaan. ”Elevate Me Mama” on
Sonny Boy Williamsonin hidas blues. Laulu
kertoo kaupungin parhaasta hissitytöstä, joka nostatteleekin vallan jotain muuta
kuin hissiä. ”Turn on your elevator, take me more than 15 floors”, laulaa Primer
ihan pokerinaamalla. Huuliharppu, slidekitara ja piano tulevat korostetusti esiin.

Snooky Pryorin uptempo-blues ”Hold Me in Your Arms” on sanoitukseltaan
töksähtävän suorasukainen: ”Näytät kalkkarokäärmeeltä, mutta osaat rakastaa.”
Piano ja huuliharppu eksyvät välillä omille teilleen, mutta lopussa palataan taas
yhteen. Kaksoismerkityksiä vilisee Johnny Templelle kreditoitu ”Big Leg Woman”.
Naisten hameiden pitäisi muka olla pitempiä, mutta silti niiden alla piilee jotain
miestä ikuisesti kiehtovaa. Slidekitaraa ja huuliharppua vingutetaan samaan
malliin kuin
Muddy Waters Band parhaina päivinään.

”Gambling Blues” on kaiken nielevästä pelihimosta kertova kappale. Lopulta
kaikki menee, myös tyttöystävä. Tekijänä on
Morris Holt eli Magic Slim, viisi
vuotta sitten edesmennyt bluesin jättiläinen. Luomisvoimaisen,
uudistumiskykyisen artistin aktiiviura koki uuden nousun hänen viime vuosinaan.
Bob Corritoren voimallinen huuliharppusoolo ja Chris Jamesin jutteleva kitara
kumartavat kunnioittavasti hänen muistolleen.

Corritoren ”Harmonica Boogaloo” on korvaa hivelevä, moderni instrumentaali.
Patrick Rynnin säestävää, melodista bassoa kelpaa kuunnella. Brian Faheyn
hillityt rummut täydentävät kokonaisuuden. ”Ain’t Nothing You Can Do” ja ”For
the Love of a Woman” ovat monelle parhaiten tuttuja
Albert Kingin versioina.
Primerin karhea laulutyyli ja vokaalien venyttely ovat ”se jokin”, joka tekee
lauluista persoonallisia. Big Jon Atkinson saa kunnian olla mukana Albertin
roolissa.

”May I have a Talk with You” -kappaleen säveltäjä on itse
Chester Burnett eli
Howlin’ Wolf
. Pirtsakka slidekitara maustaa jälleen kerran energisen ”Dust My
Broom” -version. ”When I Leave Home”, Primerin oma, hidas perusblues sisältää
vakuuttavaa laulamista ja Barrelhouse Chuckin upean pianosoolon . ”I’ll be right
back” Primer toistelee hypnoottisesti. Ainahan reissulta tullaan takaisin – vai
tullaanko sittenkään ihan samana ihmisenä?

Bob Corritore on tunnettu siitä, että hän nostaa suuren yleisön tietoisuuteen
usein virtuoosimaisia, unohdettuja bluesmuusikoita. Nämä muusikot ovat
vaikuttaneet bluesin kehitykseen omalla panoksellaan saavuttamatta koskaan
suurta julkisuutta. Primer taas on erikoistunut pitämään vanhoja lauluja ja
soittotyylejä hengissä. Jokainen bluesin tekijä ansaitsee paikkansa ketjussa ja
myös sen mukaisen arvostuksen – se on parivaljakon sanoma. Aito blues, miten
se sitten määritelläänkään, ei ehkä vielä ole uhanalaista, mutta se tarvitsee
suojelijansa ja sponsorinsa. Primer ja Corritore bändeineen hoitavat oman
osuutensa tyylillä.

ANNAMARI LAUSALA


John Primer & Bob Corritore: Ain’t Nothing You Can Do! Delta Groove
Records, 2017

John Primer (kitara ja laulu), Bob Corritore (huuliharppu), Henry Gray (piano),
Barrelhouse Chuck (piano), Big Jon Atkinson (kitara), Chris James (kitara), Troy
Sandow (basso), Patrick Rynn (basso), Brian Fahey (rummut)


Linkit:
John Primer, Bob Corritore, Delta Groove
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT