|
|
Paul Nelson - omin sanoin
|
|
|
| |
Johnny Winterin manageri ja bändin toinen kitaristi kertoo Roots-
projektista, bootleg-hankkeesta ja henkilökohtaisistakin
suunnitelmistaan. Annetaanpa puheenvuoro miehelle itselleen...
Olin kuullut Johnnyn entisten taustavoimien, tuottajien ja levy-yhtiön aina
halunneen viedä hänen uraansa popimpaan suuntaan. He pyrkivät siten
maksimoimaan levymyynnin. Johnnyn sallittiin laittaa levylle pari
perinteistä bluesia, mutta muiden piisien piti olla uutta materiaalia tai
jotain popimpaa osastoa. Hän ei pitänyt siitä, vaan tunsi myyneensä
itsensä.
Ehdotin Johnnylle, että eiköhän toimita tällä kertaa ihan päinvastoin.
Tehdään levyllinen niitä vanhoja blueseja, joita et ole saanut versioida.
Johnny innostui ajatuksesta. Pyysin häntä hahmottelemaan piisilistalle
yhden laulun jokaiselta tärkeimmältä esikuvaltaan. Lista oli valmis
varttitunnissa!
”Rootsilla” Johnny kunnioittaa piisivalintojen kautta omia esikuviaan.
Mielestäni oli hyvä idea pyytää mukaan soittajia, jotka puolestaan tekevät
soitollaan kunniaa hänelle.
Myös bändimme - minä, Scott Spray ja Vito Liuzzi - ahkeroi levyn
tiimoilta. Heti kun piisilista oli tiedossa, komensin tuottajan
ominaisuudessa opettelemaan kaikista lauluista alkuperäiset versiot
tarkkaan. Sen jälkeen opettelimme toisen sukupolven versiot yhtä
tarkkaan. Esimerkiksi ”Dust My Broom” treenattiin ensin Robert
Johnsonin mukaan ja sitten Elmore Jamesin mukaan.
Vasta tähän pisteeseen päästyämme oli Johnnyn vuoro winteroida
kokonaisuus. Asiaan paneutuminen muokkasi soittoamme parempaan
suuntaan. Aloimme soittaa vähemmän, groove parani, homma
yksinkertaistui ja tarkentui.
”Roots” on Johnnylle monella tapaa tärkeä. Se on hänen comebackinsa
ja ensimmäinen ilman huumeita (tai lääkkeitä, toim. huom.) tehty levy.
Kaikki levyn lauluraidat ovat kokonaisia ja ensimmäisiä ottoja. Niitä ei ole
tarvinnut editoida tai ruuvailla. Sekin on yksi osoitus Johnnyn
kohentuneesta kunnosta.
Kaikki oli mietitty tarkkaan. Kappaleiden tempot, sävellajit ja
instrumentaatio. Levyllä ei tule kahta harppupiisiä tai kahta slidepiisiä
peräkkäin. Avauksena kuullaan nopea piisi, sitten meininki hieman
rauhoittuu ja rakentuu jälleen kohti loppua. ”Come Back Babyssa”
mukaan tulee torviakin. Jos näihin seikkoihin ei kiinnitä blueslevyä
tehdessä huomiota, kaikki piisit alkavat helposti kuulostaa samalta –
vaikka niin ei oikeasti olekaan. Jokainen pieni yksityiskohta ja sävy on
tärkeä.
Äskettäin löysimme todellisen aarteen "Bootleg Series" -sarjaamme
varten. Texas Pop Festivalilla vuonna kuusikymmentäjotain äänitetyn
kokonaisen keikan. Sen saatamme julkaista poikkeuksellisesti yhtenä
kokonaisuutena. Bootlegeissa ovat perinteisesti kannet ja soundit
tupanneet olemaan ala-arvoisia ja piisien nimetkin miten sattuu. Meidän
levyjemme kannessa "virallisen bootlegin" leima kertoo laadusta.
Materiaali on uudelleen miksattu ja masteroitu parhaan mahdollisen
lopputuloksen aikaan saamiseksi.
Olemme julkaisseet myös 70- ja 80-lukujen livetaltionneista koostetut dvd:
t. Sekin projekti saa jatkoa. 90-luvulla Johnny oli huonossa kunnossa,
joten laadukkaita taltiointeja ei siltä ajalta paljonkaan ole. Huippuhetki
taitaa olla Dylanin synttärikeikka Madison Square Gardenissa. Sen
jälkeen huumeet ottivat ylivallan. Loistava juttu on se, että nykyistä
YouTube-villitystä ja kännykkävideokameroita ei vielä tuohon aikaan ollut.
Johnnylla kävi tuuri. Hänen kehnoimmista ajoistaan ei juurikaan näytteitä
netistä löydy. Samoihin aikoihin kun YouTube alkoi yleistyä, myös
Johnnyn kunto alkoi kohentua. Ehkäpä seuraavalla dvd:llä on 90-luvun
tallenteiden mausteena 60-luvun materiaalia.
Kun otin Johnnyn auttamisen asiakseni, yksi tavoitteeni oli se, että hän
saisi oikeudet kaikkiin omiin piiseihinsä. Asiat olivat todella sekaisin.
Toimimme saman kaavan mukaan kuin Hendrixin perikunta ja saimme
kuvion kuntoon. Nykyisellään Johnny hyötyy kaikista julkaisuistaan.
Tapasin Johnnyn ensimmäistä kertaa joskus vuosituhannen alussa
Carriage House Studiolla. Olin tekemässä musiikkia painiorganisaatio
WWE:lle. Samaan aikaan Johnny äänitti demoja uutta levyään varten. Hän
kuuli minun soittavan bluesia ja tuli kehumaan. Samalla hän kertoi
tarvitsevansa materiaalia levylleen ja kysyi, säveltäisinkö jotakin. Lupasin
tehdä piisin. Seuraavana päivänä ojensin Johnnylle "I'm a Bluesmanin"
demon. Hän tykästyi siihen ja kysyi, olisiko minulla lisää materiaalia.
Kirjoitin pari laulua lisää.
Seuraavaksi Johnny pyysi minut levylle soittamaan kitaraa omiin
piiseihini, sitten kaikkiin piiseihin, sen jälkeen kiertueelle ja kohta jo
olinkin hänen managerinsa. Asiat etenivät omalla painollaan, kun minä
sanoin vain muutamaan kertaan ”Joo, okei.”
Omilta juuriltani löytyy lähinnä fuusiosta ja jazzrockia. Sain oppia Mike
Sterniltä, Steve Kahnilta ja Steve Vailta. Olen aina pitänyt myös Jeff
Beckistä ja Allan Holdswortista.
Fuusio oli ensirakkauteni. Tähtäsin sessiomuusikoksi, joten minun piti
oppia soittamaan kaikkia musiikkityylejä. Siinä hommassa pitää olla aina
valmiina, kun puhelin soi. Valitset vain illan teemaan sopivan hatun ja
lähdet keikalle. Tarvittaessa pitää olla bluesmuusikko, jazzmuusikko,
countrymuusikko ja mitä tahansa milloinkin. Jos osaa vain yhden jutun, ei
pärjää.
Oma levysopimukseni on yhä voimassa. Edellisen albumini julkaisusta
on ehtinyt jo melkoinen aika vierähtää. Joulukuisten ”Roots 2” -
sessioiden jälkeen onkin oman levyni vuoro. Sound checkeissä ja
treeneissä on kertynyt niin paljon valmiita ideoita, että levyn tekeminen
tulee olemaan helppoa. Aion yllättää kaikki – jopa itseni. Heittäydyn
hulluksi ja annan mennä.
Johnny on sanonut olevansa tyytyväinen, koska en soita niin kuin muut
kitaristit. Hän tietää, että pystyisin halutessani tekemään vaikka mitä,
mutta etten kuitenkaan lähde tallomaan hänen tontilleen. Haluankin
omalla soitollani tukea häntä enkä kisailla.
Ennen joulukuun studiosessiota Johnny menee silmäoperaatioon.
Hänen näkönsä pitäisi kaihihoidon myötä parantua 60 prosentilla. Sen
jälkeen hän on entistäkin kovemmassa kunnossa, eli varokaa vain! Mitä
paremmin Johnny soittaa, sitä paremmin myös me soitamme. Bändissä
jokaisen panos heijastuu toisiin.
Eihän noita aitoja bluesukkoja ole enää jäljellä kuin Johnny, B.B. King ja
Buddy Guy. Kaikki muut ovat rokkia, poppia tai jotain. Johnny on kolmikon
nuorin, joten kyllä hänen pitää kunnossa ollakin! Hän on juuri nyt
samanikäinen kuin Muddy Waters oli heidän yhteistyönsä alkaessa.
Johnnyn avulla Muddyn ura lähti uuteen nousuun, ja nyt hän on itse
samassa tilanteessa.
.
|
|
|
|
|
|
