BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
9.12.2010
Bluesia ilman yliannostuksen
vaaraa
Suomirockinkin parissa kunnostautunut Jussi
Kettu on tehnyt levyllisen hyvin toimivaa
suomenkielistä bluesia. Tunnelmat
vaihtelevat rupisen sähköisestä
rytmibluesista hämyisän jazzahtaviin säveliin.

Pitkän tien suomirockin parissa kulkenut Jussi
Kettu
paneutuu ”Yliannos Bluesia” -levyllään
sinisten sävelten maailmaan perinpohjaisesti.
Mikäpä on paneutuessa, kun
soittokumppaneiksi on saatu todellisia alan
miehiä:
Honey Aaltonen rumpuihin, loistavasti
harputteleva
Harri Finér ja suomibluesin
Grand Old Man
Tapio Niemelä urkuri-
pianistiksi. Varsin mallikkaasti tonttinsa
hoitavat myös basisti
Petri Loikala sekä
taustakuorolaiset
Marika Liuski ja Miro
Mantere
.

Levyn avaava nimikappale jysähtää ilmoille kuin miljoona volttia. Jussin sopivasti
säröinen kitara ja paalujuntan lailla takova suora rokkikomppi iskevät
endorfiinitasoa nostattavasti suoraan kuulijan tajuntaan. Jos bluesin
yliannostuksella on tällaiset seuraukset, niin ei huolta – siitä voi nauttia mielin
määrin.

”Huulipunasydän” on soulahtavaa bluesia, hieman
J. Karjalaisen 1980-luvun
loppupuolen tyyliä mukaillen. Suomirokkia southern rock -henkisesti esittelee
kovalla tempolla kulkeva ”Matkakengät”. Ränttätänttälinjoilla liikutaan Honey
Aaltosen lennokkaasti tahtia lyöden kappaleilla ”Joki” ja ”Pitkä Matka Kotiin On”.

Pääosa levyn kappaleista on Jussi Ketun sävellyksiä ja sanoituksia. Muutama
lainabiisikin sekaan mahtuu, tosin niihinkin Jussi on tehnyt suomenkieliset sanat.
Vain ”Köyhänmiehen Blues” on täysin lainattua tavaraa.
Bessie Smithin ”Poor
Man Blues” on joskus ammoisina aikoina suomennettu
Harri Saksalan toimesta.  

Willie Dixonin ”Same Thing” on suomeksi muokattuna ”Sama Syy”. Kappaleen
sanoitus tuo esiin miehen ja naisen väliseen suhteeseen vaikuttavia perusasioita.
Raa'an, nyansseja kaihtavan kitarasoundin siivittämä ”En Pidättää Voi” on
alunperin
Elmore Jamesin ”I Can't Hold Out”. Rupinen slidekitara nousee esiin
Harri Finérin 'juniorwellsmäisen' harputtelun ohella
Muddy Waters -
suomennoksella ”Jos Mitään Et Omista” (You Can't Lose What You Ain't Never
Had).

Elmore Jamesin ”Dust My Broom” tulee mieleen Jussin nimiin merkitystä levyn
päätöskappaleesta ”Ulos Ainut Tie”. Ekstranopea shuffle ”Mee Takasin Sun
Skutsiis” taas muistuttaa kovasti
Hound Dog Taylorin ”Gonna Send You Back to
Georgia” -tykitystä. Ketun pojan kitarasoundi on raaka kuin taskulämmin
kossuhuikka.

Akustista meininkiä

Sähköisen esitystavan lisäksi Jussi Ketulta taittuu akustinenkin meininki. Ragtime-
rallatus ”Pontikkaa” kertoo kyseisen aineen päätä sekoittavasta vaikutuksesta.
Biisi yhdistelee mainiosti afroamerikkalaista kulttuuriperimää hurtilla huumorilla
höystettyyn suomalaiseen kuplettiperinteeseen.

”Myrskytuuli” on sanoitukseltaan perinteistä bluestematiikkaa sisältävä country
blues -kappale. Ketun dobro ja Finérin huuliharppu nousevat eniten esiin. Näillä
taitureilla virtaa suonissa vahvasti sinisävyinen veri.

Lupsakan rennolla otteella kulkeva ”Reppu-Reinon Rennonlaiska Blues” esittelee
Tapio Niemelän taidot blues-pianon parissa. Harri Finér harputtelee jälleen hillityn
hienosti taustalla koko muun bändin takoessa hyvin kulkevaa jazzahtavaa rytmiä.

Hidas, after hours -tunnelmainen ”Pitkä Ilta” tuo kuultavaksi Niemelän taidot
Hammond-urkujen käsittelijänä. Soundi on täyteläinen ja yksiselitteisen hieno.
Rumpukioskin takana istuva Honey Aaltonen osoittautuu niin sanotun sutikompin
tunteikkaaksi taitajaksi.

Jussi Kettu työskentelee tinkimättömällä asenteella ja osoittaa bluesin taittuvan
mallikkaasti suomenkielisenäkin. Jussi on osoittanut taitonsa biisintekijänä jo
vuosia sitten suomirockin parissa. Rocktausta paistaa läpi tälläkin levyllä – tosin
voimallisesti bluesin katkuisena. Soittaminen kaiken kaikkiaan on hauskaa, mutta
kovaa työtä. Levy päättyykin lausahdukseen: ”Onks meillä päivä täys.”

TT TARKIAINEN


Jussi Kettu: Yliannos Bluesia. Propaganda, 2010

Jussi Kettu (kitara, laulu), Petri Loikala (basso), Honey Aaltonen (rummut), Tapio
Niemelä (urut, piano), Harri Finér (huuliharppu), Marika Liuski (taustalaulu), Miro
Mantere (taustalaulu)

Tuottaja: Jussi Kettu


Linkit: Jussi Kettu
kotisivu ja MySpace, Propaganda
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English