Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2008 Blues-Finland.com
Aurinkoinen iloittelu Kaavilla

10.6.2008  
Kuvagalleria

Koillissavolaista järvenrantaromantiikkaa, iloisia perhetapahtumia ja luonnollisesti asiallista rytmimusiikkia. Kaavi Bluesia vietettiin neljännen kerran viikonloppuna.

Kaavi Blues ei saanut varsinkaan avajaispäivänään massoja liikkeelle. Kauniit alkukesän säät ja miellyttävä koillissavolainen paikkakunta takasivat kuitenkin viikonloppuna puitteet iloiselle rytmimusiikin tapahtumalle.

Neljännen kerran järjestetyn festarin lauantainen pääkonsertti pidettiin jo tutusti Vierasvenesatamassa muutaman kivenheiton päässä Kaavin kyliltä. Aloitusajaksi oli merkitty 15:00, mitä paikalle ajoissa saapuneen oli vaikea kuvitella todeksi. Tuolloin järjestäjiä ja bändiläisiä oli paikalla huomattavasti enemmän kuin yleisöä.

Näin ollen konsertin avauskunnia oli kyseenalainen, ja sen sai osakseen
Blueswire. Kuopiolainen kvartetti on tuttu vieras savolaisissa blues-ympyröissä. Se hoitikin hankalahkon roolinsa kunniallisesti ja sopivalla ammattiylpeydellä. Ohjelmisto koostui musiikinlajin isiä kunnioittavasta perusbluesista ja kitaristi Jari Tolvasen originaaleista.

Yleisöä alkoi olla jo siedettävästi, kun vuoron sai
Honey B Duo. Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen setti kulki tuttua linjaa klassikkoineen ("Clean Train", "Nobody Knows You When You're Down and Out") ja luonnollisesti myös oman materiaalin myötä (esimerkiksi "Funky Women" polki hyvin). Nähtiin myös iloinen perhetapahtuma: pariskunnan 6-vuotias jälkikasvu Mooses liittyi lyömäsoittajana lystinpitoon parin kappaleen ajaksi. Harva eskari-ikäinen on vetänyt "Mojo Boogieta" elävälle yleisölle!

Kunniaa Bo Diddleylle

Jyväskyläläinen
Willie & the Wolves oli oivallisessa vireessä. Viisikko avasi osuutensa Bo Diddley -tribuutilla - upea ele. Setti sisälsi vauhdikasta rytmibluesia ja jumpia muun muassa Fats Dominon ("I'm Ready"), jopa Elviksen ("Heartbreak Hotel") merkeissä. Täydet pisteet koko ryhmälle: Maku Tuominen (laulu), Mika Lähteenmäki (kitara), Mikko Mäkelä (piano), Jaska Prepula (basso) ja Make Lajunen (rummut).

Useita kansainvälisiä artisteja Suomessa kierrättänyt
Maury Saslaff esittelee parhaillaan Charles Burtonia. Kalifornialainen kitaristi-laulaja esitti ammattitaitoista, joskin melkoisen yllätyksetöntä perustavaraa. Basisti "Hooter" Saslaffin ja riemulla takovan rumpalin Petey Boglen rytmisektio kylläkin rakensi vähintään otolliset olosuhteet keikan onnistumiselle.

Vaikka lopulta aivan kelvolliseksi kasvanut yleisömäärä alkoi hiljalleen hiipua kansan valuessa pois Vierasvenesatamasta, ei pääkonsertin lopettanut
Black River Bluesman & The Croaking Lizard suostunut jarruttelemaan. Raju setti taottiin täysillä alusta loppuun, ja tuttu loppuriehunta "Ants in My Kitchen" löi lopullisen niitin. Suomalaisen vaihtoehtobluesin lipunkantaja valmistautuu parhaillaan kesäkuun lopun neljän keikan Skotlannin-matkaan. Suomessa heidät nähdään seuraavan kerran taas Savossa, kun ohjelmassa on Pieksämäen Savonsolmu Beach & Blues Party.

Torikonsertti ja jamit täydensivät

Lauantai jatkui vielä jameilla Kaavinlinnassa. Varsinkin kolmikko Burton-Saslaff-Bogle nostatti tunnelmaa; kävipä lavalla vierailemassa perjantaina maisemiin yllättäen ilmaantunut amerikkalaiskitaristikin. Mies oli Bostonin seudulta tuleva
Sam Hooper, joka kävi stagella jo perjantainakin. Perjantai oli Kaavi Bluesin varsinainen antikliimaksi, sillä avauskonserttiin ei vaivautunut kuin jalkapallojoukkueellinen katsojia ja torin laidalla sijaitsevan elintarvikekioskin vakiojuopot.

Perjantain esiintyjät saivatkin keikkailla koko lailla rauhassa yleisöltä. Osuuksien valuminen hukkaan oli harmi, sillä savolaisbändien
VooDuon ja The Clay Bay Wolvesin setit olivat aivan mallikelpoiset. Asiallisen setin heitti myös Joensuuhun asettunut britti L.R. Phoenix, jota lavalla vahvistivat unkarilainen harpisti Louie Ujvarosy ja rumpali Mr M. Mo' Hell.

"Kaavi Blues 2008 sujui suurin piirtein odotetusti. Yleisöä olisi mahtunut enemmän, mutta hyvä näinkin", Kaavi Blues ry:n puheenjohtaja
Ville Haatanen tuumi pölyn laskeuduttua. "Bändit hoitivat osuutensa erittäin hyvin, joten heille kuuluvat suuret kiitokset. Järjestävänä tahona on tarpeen kiittää myös yleisöä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi jälleen kesällä 2009!"

Kaavi Blues on urhea tapahtuma, joka orastavasta perinteikkyydestään huolimatta kuuluu vielä Suomen pieniin blues-festivaaleihin. Paikkakunta, sen ihmiset ja tärkeimpänä järjestäjä Kaavi Blues ry jättivät itsestään erittäin hyvän kuvan - kasvun varaa on, mutta todennäköisesti myös rahkeita ylläpitää ja kehittää tärkeää musiikkitapahtumaa.

PASI TUOMINEN
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com