18.6.2010 Kuvagalleria D'Airot Kaavilla © Kake Kiirikki
Kaavilla uhmattiin koiranilmaa
Säiden haltija näytti Kaavi Bluesille jälleen pitkää nenää, mutta
Koillis-Savossa ei mennyt sormi suuhun. Festarin historian kansainvälisin
ohjelmisto takasi leppoisan kaksipäiväisen.
Kuudes Kaavi Blues oli jälleen mukavan leppoisa juurimusiikin ystävien
tapahtuma, jossa kuultiin perinnemusiikkia laidasta laitaan niin akustisessa kuin
sähköisessäkin muodossa. Lauantain koiranilma meinasi tehdä tepposet, mutta
Kaavi Blues Ry:llä ei mennyt sormi suuhun. Vierasvenesataman ulkoilmakonsertti
siirrettiin jo aikaisin aamulla sujuvasti Hotelli Kaavinlinnaan
puheenjohtaja-promoottori Ville Haatasen johtamana. Siirto osoittautui oikeaksi,
sillä blueskansaa saapui paikalle lähes täysi tupa.
Tapahtuma starttasi kuitenkin jo perjantaina Ravintola Taikapadassa akustisissa
merkeissä. Pienessä ravintolassa oli varsin tiivis ja lämmin tunnelma, josta kaikki
esiintyjätkin tuntuivat olevan mielissään.
Tanskalainen one-man-band Nikolaj Andersen aloitti illan koetellen yleisön
nauruhermoja. Hauskasti blues- ja rokkiklassikoita esittänyt vääräleuka todisti
sen, ettei blues ole aina synkkää meininkiä. Viinilaatikosta väsäämästään
kolmekielisestä kitarasta lähti tuhti soundi, jota hän säesti polkemalla
bassorumpua ja virveliä tai vaihtoehtoisesti hi-hatia. Tai kaikkia yhtäaikaa.
Soitto ei ollut niin tarkkaa eikä rytmikään aina ihan kohdillaan, mutta meininki oli
hyvä. Kolmikielinen sliden liu'uttelu oli tehokasta, vaikka putki ei aina välttämättä
osunut oikeaan kohtaan. "Baby Please Don't Go", "Wild Cat Blues" ja rokkipala
"Jailhouse Rock" olivat mukiinmeneviä versioita Nikolajn käsittelyssä. Reippainta
antia tarjosi George Thorogoodin "Madison Blues".
Katsaus akustiseen bluesiin
Kuopiolaiset "kaljut miehet kiiltävine kitaroineen", VooDuo (Janne Holopainen
kitara, dobro, laulu ja Jorma Puranen mandoliini, huuliharppu), palauttivat
meiningin säädyllisemmälle tasolle mukavalla delta- ja country blues -setillään.
Kaksikon soitanta on aina tyylipuhdasta ja taidokasta.
Eri tyylisuuntiakin esitellään hyvällä ammattitaidolla. Kappale "He's In The
Jailhouse Now" edusti mainiota country-meininkiä ja perinteisempää bluesia
tarjoiltiin muun muassa Robert Johnsonin ikivihreällä "Stones In My Passway".
Mieleen jäi myös "Black Dog Blues" ja mandoliiniklassikko "Baby, I Want You To
Know".
Ruotsalainen Johan "Bottleneck John" Eliasson on niittänyt mainetta ympäri
maailman, eikä syyttä. Sielukkaasti laulava ja dobroa taidolla käsittelevä
herrasmies esiintyi yhdessä basisti Fredrik Erikssonin kanssa nimellä Bottleneck
John's Delta Duo.
Erikssonin pystybassosta loihtimat kuviot säestivät hienosti Bottleneck Johnin
taidokasta slidekitarointia. Yleisön häly meinasi peittää soiton alleen, joten
monen kappaleen nimi jäi hämärän peittoon. Omia kappaleita oli setissä paljon.
Useat niistä olivat uusimmalta levyltä "Northern Heart, Southern Soul".
Monipuolinen esitys piti sisällään bluesmusiikin koko kirjon deltasta aina
nykyiseen, popahtavampaankin bluesiin saakka.
Lokalisoituja matkatarinoita
Kaavi Bluesin Amerikan-vieraan Howard Glazerin setti oli vauhdikkain osuus illan
päätteeksi. Detroitista kotoisin oleva bluesrock-kitaristi hoiti homman kotiin
näyttävästi akustisenakin. Monet hänen kappaleistaan kertoivat rankasta
yöelämästä ja sen seurauksista.
Hänen vuonna 2005 bändinsä The EL34s kanssa julkaistulta levyltä "Brown
Paper Bag" kuultiin kappaleet "Don't Love You No More", "Smokin' And Drinkin' "
ja encoressa "Radioactive Woman". Siihen hän oli saanut idean tositapauksesta
Illinois'ssa: rannekelloja valmistanut tehdas oli lopettanut toimintansa ja jättänyt
jälkeensä niin radioaktiivisen maaperän, ettei sen paikalle saanut rakentaa
asuintaloja, mutta supermarketin sai!
Rauhallisempaa bluesosastoa esittelivät Howardin "Liquor Store Legend" -levyltä
(2007) peräisin olevat hitaat bluesit "Wonder Why" ja "Got To Get Going". Levyn
vauhdikas nimibiisi taipui Suomen-vierailun kunniaksi "Alko Store Legendiksi".
Vielä julkaisemattomalta levyltä kuultiin maistiaisena kappale "Detroit Blues
Party" joka kääntyi sujuvasti "Kaavi Blues Partyksi". Ruotsin-vierailusta oli
puolestaan syntynyt kappale "Broken Down Hotel Blues".
Lainakappaleina Howard Glazerin setissä olivat "Crossroads", Blind Willie
Johnsonin sävellys "Ain't Nobody's Fault But Mine" ja komea versio Buffalo
Springfieldin klassikosta "For What It's Worth", jossa Howard vetäisi mainion
soolon akustisellaan aivan Rory Gallagherin tyyliin.
Detroitin mies viihtyi hyvin lavalla, eikä yleisökään tuntunut saavan tarpeeksi.
Encorena herra soitti peräti neljä biisiä. Setti päättyi rokkiklassikkoon "Boney
Moronie". Taidokas kitarointi lupasi hyvää lauantain sähköistä settiä silmällä
pitäen...
Chicago Bar korvan taakse
Hotelli Kaavinlinna oli pääkonsertin näyttämönä lauantaina, kun ilmojen valtias ei
ollut tälläkään kertaa suopeana ulkoilmapiknikille. Musisoinnit aloitti Bottleneck
John's Delta Duo. Perjantaiseen tapaan saimme kuulla mainiota deltabluesia
sielukkaina esityksinä. Tyylitietoinen slidekitarointi resonaattorikitaroilla
pystybasson säestyksellä upposi yleisöön hyvin.
Robert Johnsonin legendaarinen "Crossroads" oli mukavan erilainen versio
lähinnä hitaamman temponsa vuoksi. "Ain't Nobody's Fault" oli erittäin rauhallinen
ja tunteikas versio. Uudelta levyltä löytyvä "Spirit In The Blues" 12-kielisellä
akustisella vedettynä oli nykybluesia parhaimmillaan. Kaunis kappale oli setin
parhaimmistoa.
Oululainen Chicago Bar on mukava uusi tuttavuus. Nimensä mukaisesti Chicago
Bluesia (ja myös west coast -osastoa) viljelevä bändi soitti tyylikästä tavaraa.
Bändiä johtava kitaristi Heikki Kaukua hoiti laulupuolen suvereenisesti ja repäisi
mukavia kitarasooloja vuorotellen Seppo Mäkisen kanssa.
Olennainen osa bändin sointia oli kosketinsoittaja Tapio Ylikorkala maukkaine
Hammond- ja sähköpianosoundeineen, ja hyvin toiminut rytmiryhmä (Ari Tervo,
basso ja Mikko Äijälä, rummut).
Kitaristit soittivat tyylikkäästi puhtailla soundeilla Freddie ja Albert Kingin
jalanjäljissä. Kappaleet olivat varsin pitkiä monien soolojen vuoksi, mutta se ei
ketään haitannut. Mukavan lisän kitaravetoiseen musiikkiin toi Ylikorkealan soolot
ja kompit.
Chicago Bar vetäisi alkuun reippaan kitaravetoisen instrumentaalin, jonka jälkeen
kuultiin mukavia laulettuja numeroita, kuten "You Ought To Be Ashamed" (A.
Brown). Jimmy Reedin "Fifteen Years" ja Magic Samin "Every Night And Every
Day" edustivat kaihoisaa bluespuolta. Mukavan kuuloinen oli myös
'tequila-rytminen' kappale "King Of The Neighbourhood".
Bändissä on hyviä aineksia tulla isoksi nimeksi, kunhan mukaan otetaan vielä
vähän enemmän rouheutta. Nimi kannattaa pistää korvan taa.
Kovaa valuuttaa
Howard Glazer esiintyi yhdessä Juankoskelta kotoisin olevan Bendix-yhtyeen
kera. Illan rokkaavin osuus todisti Glazerin olevan kovan bluesrock-kitaristin myös
slideputken kanssa. Soitto kulki hienosti, vaikka herrat olivat treenanneet
yhdessä vain kerran ennen keikkaa.
Bendix hoiti taustabändin osan tyylikkäästi alusta loppuun. Ainoa huono puoli oli
se, että äänentoistosta huolehtinut basisti Juha Mylläri oli nyt lauteilla, eikä
Howardin laulua saatu kunnolla kuuluville. Silti meininki oli mitä parhain.
Edellisillan akustiset menopalat olivat nyt sähköisessä muodossa vieläkin
kovempaa valuttaa. "Cold, Sad And Lonely" oli menevä 'medium-shuffle' ja
reipasta rättäbluesia edusti kappale "Mean Hearted Woman". Howard antoi
paljon sooloilutilaa myös Bendix-kitaristi Ismo Pentikäiselle, joka osoittautui
kovaksi tekijäksi hänkin. Melkinpä jokaisessa biisissä sooloja reviteltiin vuoron
perään.
Rumpali Mika Tirkkonen piti tempoa yllä tanakkaan tahtiin, kun nelikko vetäisi
Johnny B. Goode -tyyliin startanneen vauhdikkaan "Let's Go For A Ride"
-kappaleen. Lainakappaleista parasta antia oli Slim Harpon "Ain't Your Business".
Encorena saimme kuulla vielä Howardin tyylikästä slidekitarointia yhden
bluesrockin verran.
Honky Tonk Menissä laatupuhaltajia
Mainio meininki jatkui Honky Tonk Menin hypätessä lauteille. Monitoimimies Ismo
Haaviston (kitara, laulu, huuliharppu) johdolla saimme kuultavaksi menojalkaan
meneviä ralleja lähes koko setin ajan. Saksofoneja tyylikkääseen tapaansa
puhaltanut Masa Orpana töräytteli mainioita taustoja kappaleisiin ja sooloili
taidolla useaankin otteeseen. Basisti Ville Vallila ja rumpali Matias Partanen
loivat rullaavat taustat ja pitivät huolen meiningistä omalta osaltaan.
Ismo Haavisto oli jälleen elementissään kaikilla osa-alueilla. Yleisössä istunut
Howard Glazerkin nyökkäili tyytyväisen oloisena bändiä seuratessaan. Aluksi
kuultiin Ismoa kitaran varressa, kun HTM esitti bravuurinumeronsa "Ain't No Big
Deal" (Little Milton), "Roll Roll Roll", "What's Wrong With Me" ja menopala "Kairo",
joka tuo aina mieleen Brian Setzerin tekoset.
Ismon otettua esille 'Mississipin saksofonin', oli vauhdissa yksi Euroopan
parhaista huuliharpisteista. Masa Orpana siirtyi tässä vaiheessa kitaran varteen.
"Take Your Temper Down" ja "I'll Show You The Door" olivat mainioita
huuliharppuvetoja, mutta harppufanien pöksyt kostutettiin lopullisesti Ismon
pitkällä soololla kappaleessa "Mean Old World". Taidokasta soitantaa ei voinut
kuin ihastella ja ihmetellä.
Loppuun bändi soitti vielä pussikaljalle omistetun "Sackbeer Twistin" ja
varsinaisen setin viimeisenä "Crazy Loven". Encoressa ei vauhtia hiljennetty, kun
mukaansa tempaava "Loaded" polkaistiin ilmoille. Hieno keikka Honky Tonk
Meniltä jälleen kerran!
Karjalan kunnailta
Rajantakaisen Karjalan Petroskoista kotoisin oleva D'Airot päätti varsinaiset
soitannat ennen loppujameja. Äänentoisto ei ollut kohdallaan heidän
esiintyessään, ja se vei esityksestä paljon. Laulaja Enska Jakobson lauloi
sujuvasti suomeksi ja hänen äänensä muistutti aika ajoin J. Karjalaista.
Musiikkityyliksi bändi ilmoittaa progressiivisen bluesrockin, mutta taisi sieltä
muutakin tyyliä löytyä. Rumpali Igor Saharov ja basisti Artem Undalov olivat
hyviä ja ammattitaitoisia soittajia. Kitaristi Grigori Zimin soitto olisi saanut kuulua
kovempaakin, sillä välillä soolot kuulostivat tyylikkäiltä. Muuten meininki oli melko
keskinkertaista. Yleisö tykkäsi kappaleista "70A Blues" aplodien voimakkuuden
perusteella. Myös "Karjala" oli ihan hyvää rockia rajan takaa.
Illan kruunasivat jamit. Aloittajana toimi tanskalaisvelmu Nikolaj Andersen
perjantain Taikapadan esityksen viitoittamalla tiellä. Tällä kertaa mukana olivat
Chicago Barista rumpali Mikko Äijälä ja kosketinsoittaja Ylikorkala. "Jailhouse
Rock" aloitti setin ja seuraavaksi babtistipappia kyyditettiin välillä jopa lattialla,
selällään soittaen.
Lavalle nousivat mainittujen soittajien rinnalle basisti Ville Vallila, Ismo Haavisto
(laulu, huuliharppu), Heikki Kaukua (kitara) ja illan spiikkerinä toiminut Tragic
Sam (kitara). Kappaleina olivat muun muassa "Hey Little Girl", "You Don't Have To
Go" (Jimmy Reed) ja "Don't Lie To Me" (A. King). Jossain vaiheessa lavalle nousi
myös Masa Orpana saksofonin kanssa. Chicago Barin kitaristitkin vaihtoivat osia.
Howard Glazer ja Bendix käväisivät heittämässä parit menopalat. "Whiskey Wake
Up" oli syntynyt Kaavin-reissun yhteydessä, kun soittajat olivat majoittuneet
järjestävän seuran puheenjohtajan Ville Haatasen luona. Nimi kertonee kaiken.
Komeaa slidetyöskentelyä biisissä oli vaikka muille jakaa.
Vanha, Johnny Winterinkin esittämä "Just A Little Bit" kulki komeasti nelikon
käsissä. Bändi soitti vielä hitaan bluesin, johon tuli mukaan Tragic Sam
huuliharppuilemaan. Ei hullumpaa soitantaa!
Kaiken kaikkiaan Kaavi Blues mallia 2010 sujui leppoisissa merkeissä. Hienojen
esityksien parissa viihtyi oikein mukavasti. Yleisöä oli mukana riennoissa
sopivasti, joten ensi vuonna sama hyvä meininki saanee jatkoa.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Kirjoittaja kiittää Kaavi Blues Ry:n toimijoita sujuvista järjestelyistä ja tasokkaasta
bändikattauksesta.
Linkki: Kaavi Blues
.
|
