Blues-Finland.com - Kaavi Blues 2013

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

15.6.2013 Kuvagalleria

Juuso Haapasalo ja Dave Arcari

Iloharjulla soi toki tangokin
Yhdeksäs Kaavi Blues pidettiin kesäkuun alussa. Savolaisen
pikkupaikkakunnan festivaalilla oli majoitus- ja konserttipaikkahaasteita,
mutta ne selvitettiin luovilla ratkaisuilla.

Aiempina kesinä on vesisade tupannut tuomaan oman kesäisen lisänsä Kaavi
Bluesin tunnelmaan. Tänä vuonna sää oli poikkeuksellisen hyvä ja aurinkoinen.
Tänä vuonna myös pääkonsertti oli siirretty sisätiloihin, Iloharjun urheiluhalliin.
Tältä pohjalta voimme tehdä pikaisen päätelmän, että ylimmäinen säiden säätäjä
ei liene kovinkaan harras bluesmusiikin ystävä. Tai sitten Hänellä on
perisavolainen huumorintaju. Siihenkin lajiin sain lyhytoppimääräisen tehokurssin
viikonlopun bluesleirillä.

Musiikkitapahtuman ja etenkään bluesfestivaalin järjestäminen ei ole
yksinkertainen tai helppo jobi. Siihen sisältyy niin moninaisia huolehdittavia ja
järjestettäviä yksityiskohtia. Pitää myös huomioida, että iso osa suomalaisista
musiikkitapahtumista järjestetään talkoo- ja harrastuspohjalta. Vielä rutkasti
lisähaastetta kokonaisuuteen tulee, jos kyseessä ovat pääsymaksuttomat kemut
kaukana kiihkeimmästä ruuhka-Suomesta. Tästä huolimatta Kaavilla,
koillissavolaisessa 3 400 asukkaan kunnassa, on jo yhdeksänä kesänä
järjestetty mainio bluesfestivaali. Kaavi Bluesin palavaintoisena puuhamiehenä
on kaikki nämä vuodet hääräillyt Ville Haatanen.

Aiempina vuosina Kaavi Bluesin ohjelma on edennyt niin, että lauantaina päivällä
on vierasvenesatamassa ilmaiskonsertti ja päivän päätteeksi ravintola
Kaavinlinnassa iltaklubi. Järjestelyiden kannalta meinasi tänä kesänä tulla
tenkkapoo, koska Kaavinlinna sulki ovensa viime syksynä. Samalla kertaa
poistuivat Kaavilta sekä keskustan ainoa soittoravintola että keskustan ainoa
majoituslaitos.

Takaisku ei kuitenkaan ollut bluesväelle este, vaan enintään hidaste.
Iltaravintolan puute korjautui siten, että bluesit siirrettiin Iloharjun urheiluhalliin.
Paikallinen ruokaravintola- ja pitopalveluyrittäjä perusti hallin perälle
anniskelualueen. Se toimi samalla myös festivaalin jatkoravintolana.
Majoitustarpeeseen toi puolestaan helpotusta Haatasen kotipihaan noussut
bluesleiri. Teltoissa, autoissa ja nurkissa majoittui sekalainen sakki esiintyjiä,
turisteja ja talkoolaisia. Olipa siellä seassa yksi Blues-Finland.comin agenttikin.

Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Talkoohengestä ja pääsymaksuttomuudesta huolimatta Kaavi Bluesin
esiintyjävalinnoissa ei oltu tänäkään vuonna lähdetty säästämään. Lauantain
pääkonsertin kansainväliset vieraat olivat ruotsalainen, tosin Tomi Leinolla
vahvistettu Trickbag, Hellsinki Hellraisersin kanssa esiintynyt skotti Dave
Arcari ja tanskalaistrubaduuri Tim Lothar. Tarjonnan täydensivät kotimaiset
Lazy Moose Blues Band ja Big Buddy & The Bearhill Boys.

Perjantai-iltana Kaavi Bluesin avajaisissa Tim Lotharin ohella esiintyivät virolais-
australialainen Three Leg Dog sekä savolaista roots-osaamista edustava Hole
In the Head.

Temppupussillinen kepeätä jytää

Nyt Kaavilla näin Trickbagin ensimmäistä kertaa tositoimissa. Aiemmin olen
videomaistiaisia netistä katsellut ja kovin pitänyt meiningistä. Bändi rokkasi
kepeällä otteella, mutta silti soitosta ei tiukkuuttakaan puuttunut. Kaikenlainen
totinen jäykkyys ja junttaus sen sijaan loisti poissaolollaan.

The Beat From Palookavillen keuloillakin kekkuloiva showmies Tommy Moberg
on ilmeikäs ja mainio solisti. Hänen eläytyväinen esiintymisensä tempaa vaivatta
jäyhemmänkin jöpöttäjän mukaansa. Oli mukava nähdä myös Tomi Leino pitkästä
aikaa ”vain” kitaristin roolissa. Yleensä hän on bändeissään puuhamies ja
johtaja, jonka mukaan homma etenee. Trickbagissa Leino saa keskittyä pelkkään
kitaroimiseen. Komeaa kuultavaa se taas kerran olikin. Tomin seurana
soolovastuun kantoi mojovin tuloksin huuliharpisti Joakim Barcheus.
.

Trickbag kiinnosti aloittelevia bluesmiehiä. Lisää kuvia galleriassa

Koko Trickbag hoiti hommansa hallitun hillittömästi, ja myös settilista oli varsin
varman päälle rakennettu. ”I Hear You Knockingin” ja ”You Ain't Nothing But
Finen” kaltaiset menopalat innostivat koko päivän kohteliaan rauhallisesti
musiikista nauttinutta yleisöä tanssimaan. Loppusetistä meno kävi jo hurjaksi,
vaikka toimintaa leimannut herrasmiesmäisyys ei pettänytkään. Leino soitti
kitarasooloa ensin selän takana ja sitten jo selällään maaten. Kävipä myös Lars
Näsman Tomin seuraksi pitkäkseen ja pompsutteli bassoa tovin lepoasennossa.
Tosin uskallan epäillä, että pystybasson soittaminen selällään ei voi olla
kovinkaan rentouttavaa puuhaa.

Trickbagin setin aikana huomasin joutuvani myös muuttamaan tähän tarinaan
suunnittelemaani otsikkoa. Bändi nimittäin sisällytti lyhyen pätkän tangoa ”The
Girl That Radiates That Charmin” soolo-osuuteen.

Arcari rettelöitsijöineen

Jos oli Trickbagin show hallitun hillitöntä menoa, niin pari astetta villimpää
musisointia oli tarjolla ennen sitä. Dave Arcari on nykyisellään jo tuttu vieras
Suomessa. Hänen vimmaisesta bluesnäkemyksestään olemme päässeet tasaisin
väliajoin nauttimaan. Asiaan vaikuttaa tietty osaltaan hedelmällinen yhteistyö
suomalaisvalmisteisen Hellsinki Hellraisers -kaksikon kanssa.

Eihän Dave tosiaankaan mitään komppiryhmää tuekseen tarvitsisi, mutta Juuso
Haapasalon ja Honey Aaltosen pidättelemätön vimma sopii hyvin hänen
seurakseen. Kuuntelin keikalla, että Juusolla on bassoineen melkoinen homma
toimia bändin tukirankana. Kaksi muuta veijaria saattavat nimittäin olla
soitannollisesti hyvinkin arvaamattomia.

Setissä kuultiin luonnollisesti lukuisia poimintoja kolmikon tuoreelta ”Whisky In My
Blood” -levyltä sekä nippu vanhempia suosikkeja. Bändin soitosta on kaikki turha
karsittu pois. Kokonaisuus on tehokkaan yksinkertainen, mutta toki siihenkin
vaihtelua mahtuu. Arcarilla oli tuttuun tyyliin käytössään kaksi peltikitaraa,
Telecaster ja yksikielinen sikarilaatikko-diddley bow. Juuso vaihtoi välillä
pystybassonsa sähköbassoon. Joutuipa Honeykin kesken setin roudaamaan ison
tom-tomin virvelirumpunsa tilalle ”Get Outta My Way” -revityksen ajaksi. Kaavilla
Daven ja rettelöitsijöiden show oli enemmän riehakas kuin räyhäkäs. Yhtä kaikki
hurjaa meininkiä saimme taas nautittavaksemme.

Tanskalaiset alkupalat

Tanskalaistrubaduuri Tim Lothar avasi pääkonsertin heti kohta iltapäiväkolmen
jälkeen. Hänen osakseen lankesi perinteikäs sisääntulomusiikin soittaminen. On
harmi, ettei Lotharin musisointi suurempia yleisöryhmiä tavoittanut. Isossa
urheiluhallissa on nimittäin paikalla olevienkin kohtalaisen hankala keskittyä mies
ja kitara -pohjalta toteutettuun tarjontaan, kun saapuva väki vasta asettuu
aloilleen ja vaihtaa kuulumisia.

Lotharin esitykseen kuitenkin kannatti keskittyä, koska hän on kerrassaan mainio
kitaristi ja laulaja. Kitarointi hoituu hienosti niin slide-putkella kuin ilmankin.
Soitosta paistaa läpi vankka perinteiden tuntemus, mutta se ei kuitenkaan ole
millään muotoa kaavoihin kangistunutta tai oppikirjamaista. Lotharilla on
selkeästi oma tyyli. Hän oli myös kustomoinut kitaralaukustaan jalkarummun,
johon oikea jalka naputti tahtia. Välillä lavaan polkaistulla vasemmalla jalalla
kajahti vielä sekaan tömäkät aksentit. Niihin hän yleensä valmistautui nostamalla
jalan jo hyvissä ajoin koukkuun ja keikkumalla hauskan näköisesti tuolillaan kuin
voimaa keräten. Hieno artisti.

Nöyräksi ja mukavaksi mieheksi osoittautunut Lothar muuten majoittui mainitulla
Haatasen bluesleirillä ja kiitteli sen tuovan tervetullutta vaihtelua hotellielämään.
Näin esiintyjäkin sai yleisön ohella ikimuistoisia elämyksiä keikastaan.

Kotimaista tarjontaa

Pääkonsertin molemmat suomalaiset nimet olivat kohtalaisen tuoreita
kokoonpanoja ja mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Lazy Moose Blues Bandin kitaristi-laulaja Oskar Nieminen on aiemmin keskittynyt
soittamaan Johnny Flood & Double Damage -kokoonpanonsa kanssa SRV- ja
Henkka-covereita. Etukäteen annoin itselleni kertoa hänen omaksuneen vallan
pätevästi molempien herrojen soittotyylit.

En osaa kovinkaan isosti innostua monistakaan Stevie Ray Vaughanin
jalanjäljissä tallaavista bändeistä. Niitä oli jossain vaiheessa yksinkertaisesti
aivan liikaa tyrkyllä. Ilokseni kuitenkin huomasin, että vaikka Laiskojen Hirvien
soitossa vahvasti SRV:n vaikutus kuuluukin, apinointiin bändi ei sorru. Juuri näin
homman pitääkin olla. Esikuvat saavat ja niiden jopa pitää kuulua, mutta
pelkästään lainatun identiteetin varaan ei pitäisi heittäytyä. Kaavilla kuultiin
paljon myös Lazy Moose Blues Bandin omaa materiaalia ja bändi kertoi levyn
olevan työn alla. Jäämme siis odottavalle kannalle.

Pääkonsertin päätöksenä lavalle asteli keskisuomalainen Big Buddy & Bearhill
Boys. Arcarin riehakkuuden ja Trickbagin ilkamoinnin jälkeen trio jätti
souvaammisen tyystin vähemmälle ja antoi musiikin puhua puolestaan. Kyllä se
sitten puhuikin.

Kokoonpano on sikäli harvinainen, että sen muodostaa kolme kitaristia.
Käytännön syistä kuitenkin Otto Kuparinen on ajautunut soittamaan bassoa ja
Harri Hunnakko rumpuja. Itse Big Buddy, Hemmo Hirvonen, hoitaa kitaroinnin ja
laulun. Perinteikkäällä Chicago-meiningillä startanneessa setissä päädyttiin
rokkaavampiinkin ympyröihin ja kuultiin muun uuassa ZZ Topia. Soitto soi
komeasti, mutta bändin jäsenet nousivat kunnolla esiin vasta pääkonserttia
seuranneessa jamisessiossa.

Siirtymä pikkulavalle

Hyväksi esimerkiksi Kaavi Blues -aktiivien panostuksesta voidaan ketään muita
väheksymättä nostaa Myllärin Juha. Saapuessani perjantai-iltana Kaaville hän
roudasi parhaillaan kamoja torikonsertin jäljiltä kohti Iloharjua. Seuraavana
aamuna hän oli muun ryhmän kanssa pystyttänyt kamat Iloharjulla ja hoiti
pääkonsertissa koko päivän lavamiksaajan ja roudarin toimia. Illan viimeisen
bändin lopetettua settinsä Mylläri viimeisteli pikaisesti pikkulavan ja soitti On The
Rock -bändinsä kanssa jamien avaussetin. Eikä tässä vielä kaikki. Hän jäi vielä
jameihin bassottelemaan ja soitti yömyöhään aina kun vain lavalle nelikielisen
taitajaa kaivattiin.

On the Rockin setti sisälsi muun muassa Hurriganesilta lainattuja iskusävelmiä,
muuta saman henkistä suoraa jytää sekä omaa – astetta moni-ilmeisemmin
suomirokahtavaa materiaalia. Mylläri ja kitaristi Rami Torvinen toimivat
laulusolisteina ja rumpali Arto Pirinen piti piisit laukkaamassa.

Hitaasti lämpiävää jamittelua

Mielestäni Kaavi Bluesiin perinteisesti kuuluva loppujamitus on mainio idea.
Tiedän, että se ei tosiaankaan ole uusi keksintö, mutta leppoisana päätöksenä
se juhlille toimii.

Tämänvuotinen jamiosuus lähti varsin nahneasti käyntiin ja katsomon puolella
alettiin jo muistella viimekesäisen festivaalin huipentanutta sessiota.
Vaivihkaisesti homma alkoi kuitenkin kasvaa. Paikalle kerääntyi enemmän
innokkaita soittoniekkoja kuin mitä soittopelejä oli.

Muun muassa molempien pääkonsertin kotimaisbändien jäsenet ottivat
innokkaasti sessioon osaa. Samoin teki kelpo rumpaliksi osoittautunut Tim
Lothar. Myös Dave Forestfield saapui kitaroineen paikalle ja ahkeroi hyvän tovin
lavalla. Illan päätöksenä kuultiinkin rumpujen takaa kitaran varteen siirtyneen
Lotharin ja Forestfieldin yhteinen bluessetti, jossa oli todellista jamihenkeä.
Soitto ei ollut vähääkään ulkoa opitun kuuloista, vaan homma lähti
vaistonvaraisesti ja harvinaisen hyvin leijumaan.

Sää- ja hulluustiloista

Ajaessani perjantai-iltana Tampereelta Kaaville Oriveden jälkeen satoi lähes koko
matkan. Jos välillä olikin kuiva kohta tiessä, niin hetikohta vettä vihmoi taas kahta
innokkaammin. Ohittaessani Kuopion keli yht'äkkiä kirkastui. Kaaville päästyäni
kuulin, että avajaisiltana olivat ilmojen valtiaat olleet blueskansalle kovasti
suopeita.

Koko viikonlopun ilmat olivatkin Kaavilla kohdallaan. Jokunen pieni rispautus vettä
tuli. Pääkonsertin aikana ukkosrintama meinasi tulla Iloharjun ylle, mutta päätti
sitten kuitenkin vain kulkea vierestä ohi.

Kun lähdin sunnuntaina köröttelemään aurinkoisessa säässä kotiin päin, ikuisella
tietyömaalla juuri ennen Kuopiota alkoi sataa, ja sadetta riitti varsin runsaasti.
Pariin kertaan ehdin kotimatkalla toivoa, että olisin lähtenyt liikkeelle veneellä.

Ilmeisesti siis Kaavi Bluesin pääkonsertin siirtäminen sisätiloihin auttoi, ja sade
väisti tänä vuonna festivaalin. Mitenkähän mahtaa käydä ensi vuonna (Haatanen
nimittäin suunnitteli paluuta vierasvenesatamaan)? Aivan totta: kaiken kiireen ja
stressin keskellä Haatanen ehti jo suunnitella ensi kesän kemuja. Itse hän piti
sitä, viikonlopun aikana pariinkin kertaan käsitellyn, blueshulluuden oireena. Jo
Kaavi Bluesin jälkeisenä tiistaina alkoi ensi vuoden ohjelmakuvio olla kutakuinkin
hahmoteltuna hänen päässään.

Mielenkiinnolla odotamme, mitä Kaavi Bluesin juhlavaan
kymmenvuotistapahtumaan ilmaantuukaan.

MARKO AHO

Kuvagalleria

Linkki: Kaavi Blues

.

Jaa juttu profiilissasi: |