LEVYARVIO
|
20.10.2015
Bluesmaasta löytyi
legendaarinen heppu
The Kentucky Headhuntersin ja pianisti
Johnnie Johnsonin yhteissessiosta koottiin
albumi "Meet Me in Bluesland". Ihmeitä ei
ole tarjolla, mutta hyvä ja irtonainen fiilis
välittyy.
Maailman parhaaksi rivimieheksikin tituleerattu
Johnnie Johnson tuli alkujaan tunnetuksi
Chuck Berryn pianistina. Itse asiassa homma
meni alkujaan niin, että 50-luvun alkupuolella
Chuck liittyi Johnnien luotsaaman Sir John
Trion kitaristiksi ja otti bändin haltuunsa.
Loppu onkin mitä hienointa rockhistoriaa,
|
|
vaikka matkan varrelle mahtuu hieman rumempiakin kuvioita. Parikymmentä
vuotta myöhemmin Johnnie väsyi kiertämiseen. Vuonna 1973 hän muutti
kotikonnuilleen St Louisiin ja ryhtyi bussikuskiksi.
Pianomies vietti hiljaiseloa hyvän tovin. Hän huomasi ajautuneensa takaisin
parrasvaloihin, kun Berrystä tehtiin elokuva ”Hail! Hail! Rock 'n Roll” vuonna 1987.
All Starsissa musisoinut Johnson palasi sen myötä kertarysäyksellä
musiikkibisnekseen. Elokuvan jälkeen hän soitti levyillä ja keikoilla Keith
Richardsin, Eric Claptonin, John Lee Hookerin, Bo Diddleyn ja Jimmie
Vaughanin kanssa.
Kentucky Headhuntersin kanssa Johnsonin tie kohtasi vuonna 1992. Vuotta
myöhemmin heiltä ilmestyi mainio yhteislevy ”That'll Work”. Nyt Alligator Recordsin
julkaisema materiaali on kymmenen vuotta tuoreempaa. Se taltioitiin
tammikuussa 2003. Johnson matkusti tuolloin Kentuckyyn vierailtuaan ensin The
Rolling Stonesin keikalla Houstonissa ja vietettyään pitkän illan Keithin kanssa.
Sessiossa oli tarkoitus äänittää piano-osuuksia Headhuntersin työn alla olleelle
levylle ”Soul”. Jälleennäkemisen riemastuttama tunnelma oli kuitenkin siinä
määrin vapautunut, että vanhat ystävykset alkoivat jammailla ihan kaikkea
muuta. Kolmen päivän aikana ei tainnut ”Soulille” tulla Johnnien pianoa raidan
vertaa. Sen sijaan nauhalle tarttui ainakin jamittelua, hätäisesti kokoon
harsittuja uusia piisejä ja pari uusintaa vuosikymmenen takaiselta yhteislevyltä.
Nyt julkaistusta yhdestätoista kappaleesta kuusi on merkitty koko ryhmän nimiin.
Toinen uusinnoista, "Stumblin'", kuullaan avauksena. Se ei ole muuttunut
kymmenessä vuodessa juuri lainkaan – mitä nyt saksofoni ja sitä soittanut
Jimmy Hall ovat unohtuneet jonnekin matkan varrelle. Kappaleen tempokin
taitaa olla kutakuinkin ennallaan. ”Meet Me In Bluesland” on kokonaan
studiolivenä tallennettu. Näin ollen näissä uudemmissa versioissa on astetta
rouheampi ote ja luomummat taustalaulut. Toinen uusinta, ”Back To Memphis”,
on muuttunut hieman enemmän – tosin vain otsikkonsa osalta. Nyt se tunnetaan
nimellä ”Shufflin' Back To Memphis”.
Siinä missä ”That'll Work” oli yllättävänkin kepeästi svengaava kokonaisuus,
tarjoaa ”Bluesland” rokimpaa otetta. Chuck Berryn materiaalihan sopii mitä
mainioimmin silloin viitekehykseen. Hänen laulukirjastaan tulee tulkituksi ”Little
Queenie”. Kappale on sitä osastoa, joka toimii takuuvarmasti turhia maustamatta
tällaisella ryhmällä ja rennolla otteella. Hyvin toimii myös sen jälkeen kuultava
shuffle ”She's Got To Have It”. Se on levyn ainoa raita, jossa Johnson hoitaa
laulupuolen.
Kentucky Headhunters ei ole koskaan ollut parhaimmillaan bluesbändinä. Totta
kai heiltä myös blues taittuu, mutta omemman kuuloista jälkeä ryhmää saa
aikaiseksi soittaessaan bluesin ja countryn sekaista rentoa rockiaan. Sitä
osastoa tällä levyllä edustaa ”Party In Heaven”. Doug Phelpsin lauluääni on
yksinkertaisesti tehty kantrahtavamman materiaalin tulkitsemiseen. Toinen
solisti, Richard Young, istuu paremmin hieman rankempaan menoon. Häneltä
irtoaakin komeasti muun muassa verkkaisen nimiraidan vokalisointi; hyvä jamifiilis
kuuluu erityisen hyvin hitaassa bluesissa. Yleensäkin kelpoisaa kitarointia
tuottava Greg Martin soittaa kappaleeseen maltillisesti vongahtelevan soolon.
Moni muu ohjastaisi Les Paulinsa näissä raameissa hemmetinmoiseen
vingutukseen, mutta Martin malttaa.
|
|
|
Instrumentaali ”Fast Train” kuulostaa perusteemaltaan siltä, ettei olisi suurikaan
ihme, vaikka junan alkuperäisenä määränpäänä olisi ollut Memphis, Tennessee.
Komppi on kuitenkin nytkäytetty sopivasti sivuraiteelle. Näin syntyy täysin oma
kappale. Kitara ja piano vuorottelevat veturikuskeina, ja juna kolkuttaa komeasti
halki maiseman. Tällaista ilottelua olisi kuunnellut pidempäänkin.
Levyn kansien mukaan sessiot kestivät kolme päivää. Sopii epäillä, että
samankaltaista, irtonaista jamitusta löytyisi jostain studion kätköistä vielä
lisääkin. Ehkei laarin pohjia olekaan vielä kaavittu? Ehkä jossain vaiheessa joku
innostuu lisääkin materiaalia näistä sessioista julkaisemaan.
”Meet Me In Bluesland” ei tarjoa mitään ihmeellistä ja uutta. Siinä ”vain”
rokkibändi soittelee kaverinaan pianisti, joka sattuu olemaan melkoisen
legendaarinen heppu. Juuri tästä syystä levyllä on hyvä fiilis. Studiossa ei ole
turhia pingotettu. Mitäs sitten vaikka sovitut raidat jäivät tekemättä...
On hienoa, että Johnnie Johnson sai ”Hail! Hail! Rock 'n Rollista” ansaitsemansa
nosteen. Hän ehti elämänsä ehtoopuolella soittaa melkein parikymmentä vuotta
aktiivisesti ennen kuin liittyi yläkerran orkesteriin vuonna 2005. Hän oli tuolloin 82-
vuotias.
Johnniesta on kohta vuosikymmenen ajan ollut työn alla dokumenttielokuva
”Johnnie Be Good”. Suuritöisen urakan edistymistä pääsevät kaikki halukkaat
seuraamaan Facebookissa tai elokuvan nettisivuilla. Matkalle on mahtunut
monenlaisia mutkia ja sattumuksia, mutta viimeisimpien päivitysten mukaan
elokuva alkaa olla viimein loppusuoralla. Mielenkiinnolla odotamme, mitä tuleman
pitää.
MARKO AHO
Kentucky Headhunters with Johnnie Johnson: Meet Me In Bluesland
Alligator Records, 2015
Richard Young (rytmikitara, laulu), Doug Phelps (rytmikitara, laulu), Greg Martin
(soolokitara, taustalaulu), Anthony Kenney (basso, taustalaulu), Fred Young
(rummut, taustalaulu), Johnnie Johnson (piano, laulu)
Linkit: The Kentucky Headhunters, Alligator
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
|
|
