Blues-Finland.com - Klubiblues 2013, Tampere

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

21.2.2013 Kuvagalleria

Miehet kuumine ränneineen: Orpana, Hyrskykari, Sippola

Klubibluesit kotimaisin voimin
Lauantaina 16. helmikuuta järjestettiin Tampereen Tullikamarin Klubilla
järjestyksessään neljäs Klubiblues. Parin vuoden takaiseen tyyliin ohjelma
koostui suomalaisista bändeistä.

Neljännen Klubibluesin pääesiintyjäksi, Sax Machine -kokoonpanon keulille, oli
kutsuttu Niko Ahvonen. Hänen johdollaan ilta päättyi puolitoistatuntiseen
groovepläjäykseen. Sitä ennen saimme nauttia Wiley Cousinsin
boogiepianottelusta. Kuulimme myös suomenkielistä juurimusiikkia kahdenkin eri
bändin toimesta.

Maisteri T & Lihan Tie on ensimmäisellä kotimaisella kielellä bluussaavista
bändeistä ehkä parhaiten saavuttanut bluespiirien hyväksynnän, eikä syyttä. Sen
sijaan illan avannut BluesQ on toistaiseksi suurelle yleisölle vieraampi toimija.

Pitkän illan tyhjät välit täytti levymusiikilla illan juontaja DJ Frankly Jo'.

Turpa kii ja tanssi!

Itselleni kovin juttu tämän vuoden Klubibluesissa taisi olla se, että näin Maisteri T
& Lihan Tien viimein livenä. Tykästyin vuosi sitten bändin debyyttilevyyn ja lupasin
levyarvion lopuksi hankkiutua heidän keikalleen pikimmiten. Eihän tässä mennyt
vuottakaan. Isolta kirkolta on korviini kantautunut aika ajoin kehuvia
kuulopuheita ryhmän livemeiningistä. Oli mukavaa päästä viimein itsekin
toteamaan asioiden tola huhujen mukaiseksi.

Bändi näytti saavan vaivattomasti yleisön mukaan, vaikka kaikenlainen turha
souvvaaminen loistikin poissaolollaan. Totta kai kokonaisuuteen vaikuttaa se,
että Maisteri T tunnetaan myös näyttelijä Teijo Elorantana. Tätä kautta hän on
luonteva ja tottunut esiintyjä, joka ei sanoissaan sekoile. Tärkeämpää on
kuitenkin se, että hän on mainio bluesmuusikko, eikä vain näyttele sellaista. Koko
bändin soitto rullasi Klubilla pitelemättömän vallattomasti. Ryhmä suorastaan
heittäytyi piisien vietäväksi. Kun yhtälöön lisätään jytäkästi tarjoiltu,
perinnetietoinen blues ja suurelta osin toimivat suomenkieliset tekstit, niin sehän
on siinä.

Eloranta ja kitaristi Sammeli Palovaara operoivat keikalla etulinjassa ja jakoivat
soolovastuun. Erityisesti viimeksi mainitun kitarointi miellytti meikäläisen korvaa.
Perinteistä ammentavaa, mutta niihin jämähtämätöntä, kekseliästä soittoa on
aina ilo kuunnella. Basisti Heikki Laakso ja rumpali Juho Ranta jäivät keikalla
melko näkymättömiksi – mutta sitäkin tärkeämmiksi miehiksi.

Gruuvia tuuttausta

Illan huipentumana lavalle kapusi Ville ”Kingfish Willie” Lehtovaaran ja tällä
kertaa basson varteen asettuneen Tommi Laineen muodostaman rytmiryhmän
kuljetettavaksi messevää paikallista roots-osaamista. Sax Machinen riveissä
musisoivat kitaristi Jonni Seppälä, pianisti Wiley Cousins sekä fonikolmikko Masa
Orpana, Vesa Hyrskykari ja Sami Sippola. Tuollaisella sakilla on aivan sama
kuka keulille nousee vai soittaako bändi vain keskenään. Kova meno on taattu
joka tapauksessa. Lavalla oli niin takuuvarma kokoonpano, ettei metsään menon
vaaraa yksinkertaisesti ollut. Onneksi vierailevaksi solistiksikin oli kutsuttu kovan
luokan tekijä.

Niko Ahvosella oli ennen keikkaa nesteytys luiskahtanut aavistuksen pitkäksi,
joten ylikunnon vaara oli läsnä koko pitkän setin ajan. Laulusuoritukseen se ei
kuulunut merkittävästi vaikuttavan. Spiikit sitä vastoin olivat välillä melko sekavia.
Illan aikana havainnoin alkoholin toimivan ilmeisen merkittävänä James Brown -
karjahdusten voimanlähteenä. Niitä nimittäin kuultiin Ahvosen setissä viljalti.

Iso Sax Machine soi maukkaasti ja soundi säilyi ilmavana. Asiansa osaavan
miksaajan ohella kunnia siitä kuuluu tietysti tyylitajuisille muusikoille. Piisejä ei
soitettu tukkoon, vaan jokainen malttoi antaa tilaa muille. Bändin nimestä
huolimatta saksofonejakaan ei tarjottu väkisin joka välin täytteeksi. Ne värittivät
piisejä maltillisen runsaasti. Kolmikon jokainen tuuttaaja pääsi useampaankin
kertaan astumaan esiin.

Turhat osat karsittu pois

Syksyllä 2011 pääsin kuunteluoppilaaksi, kun Wiley Cousins rupatteli Helsingin
Storyvillen takahuoneessa Ben Watersin kanssa pianonsoitosta. Herrat olivat
samaa mieltä siitä, että rokkibändissä yleensä basistit ja etenkin kitaristit astuvat
helposti pianistin sormille. Kaksi miestä tekee yhden pianistin hommat. Tällöin
kosketinsoittajalle jää hyvin pieni tontti hoidettavakseen. Wileyn ja Kingfish
Willien duossa tämänkaltaista tallomista ei tapahdu, kun bändiin kuuluvat vain
piano ja rummut (tosin näiden herrojen ollessa kyseessä vain-sanan olisi voinut
jättää kirjoittamatta). Ei kokonaisuuteen oikein muuta osaa edes kaivata.

Klubibluesissa kaksikon setti koostui hyväntuulisesti tulkituista standardeista.
Piisit vaihtuivat moneen kertaan lennosta. Suurimpia ilonaiheita olivat Chuck
Berryltä lainattu ikisuosikkini ”You Never Can Tell”, Huey "Piano" Smithin
interaktiivinen ”Don't You Just Know It” sekä pitkähkö New Orleans -potpuri,
jonka aikana Wileykin siirtyi hetkeksi rumpusetin taakse.

Juurevasti suomeksi

Illan aloittaneelle BluesQ:lle jäi perinteikkäästi lähinnä lämmittelybändin asema.
Heidän keikkansa aikana väkeä vasta saapui hiljakseen paikalle. Siitä huolimatta
BluesQ sai yleisön innostumaan ja encorenkin vaatimaan. Bändin oma
suomenkielinen ohjelmisto toimi hienosti. Molemmat kitaristit ja huuliharpisti
osasivat hommansa, ja komppiryhmä rullasi mukavasti.

Kaikin puolin BluesQ:lla on paketti hyvin kasassa. Vielä kahdeksan aikaan eivät
runsaat yleisömassat olleet tietään Klubille löytäneet, mutta en usko, että heidän
uurastuksensa olisi hukkaan valunut. Bändin nimi jäi varmasti läsnäolijoiden
mieleen.

Loppujen lopuksi

Viihdyin tänäkin vuonna Klubibluesissa varsin hyvin. Neljän bändin taktiikalla
homma ei paisunut liiaksi. Mielenkiinto säilyi loppuun saakka. Vaikka Niko
Ahvosen kuntohuippu ei aivan hänen oman keikkansa kohdalle osunutkaan,
mainiosti hänkin hommansa hoiti.

Klubibluesia järjestävä pirkanmaalainen yhdistys Blues Lovers näytti taas, että
bluesfestivaalin voi aivan hyvin järjestää kotimaisin voiminkin – kai
tampereenteksasilainen Wileykin voidaan jo kotimaiseksi laskea – ohjelman
tason kärsimättä. Totta kai ulkomaanelävät lisäävät automaattisesti yleisön
mielenkiintoa, mutta tavallisuudesta poikkeavilla täkäläisillä kokoonpanoillakin
saa mukavasti väriä ohjelmaan.

MARKO AHO, teksti ja kuvat

Kuvagalleria

Linkit: Blues Lovers, Klubi
.

.

Jaa juttu profiilissasi: |