19.9.2016
Kris saapuu Tampereelle ja Helsinkiin. Kuva: Marko Aho
Kris Kristoffersonin kasarihumua
Pyöreitä vuosia täyttänyt countryhahmo juhlisti synttäreitään sarjalla
julkaisuja. "Cedar Creek Sessions" on yksi Suomeen saapuvan
suosikkiartistin uutuuksista.

Kris Kristofferson
liittyi äskettäin puuhakkaiden kasikymppisten kerhoon Willie
Nelsonin
ja John Mayallin kaltaisten legendojen seuraksi. Hän tulee juhlan
kunniaksi Suomeen keikoille. Torstaina 22. päivänä Kristofferson esiintyy
Tampere-talossa ja päivää myöhemmin Helsingin Finlandia-talossa.

Viime kesänä 80 vuotta täyttänyt Kristofferson on ehtinyt uransa aikana vaikka
mitä. Sen lisäksi, että hän on maineikas lauluntekijä ja countrylaulaja, hän on
näytellyt lukuisissa elokuvissa ja toiminut helikopteripilottinakin, niin asevoimissa
kuin siviilipuolella. Sotilasurallaan Kristofferson kohosi kapteeniksi ennen kuin
päätti suunnata kaiken tarmonsa countrymusiikkiin. Jälkiviisaasti voimme todeta
päätöksen olleen oikean.

Kristoffersonin laulut ovat keränneet suurimman suosionsa lähinnä muiden
versioina. Muistettavimpia näistä lienevät
Janis Joplinin ”Me And Bobby McGee”
ja
Johnny Cashin ”Sunday Morning Coming Down”. Viimeksi mainittu on sikäli
merkittävä, että sen myötä Cash pisti Krisin laulajan uraan vauhtia. Cash kertoi
usein tarinaa siitä, miten kuuli kappaleen demonauhan. Kris kuulemma laskeutui
helikopterilla hänen takapihalleen olutpullo toisessa kädessä ja kasetti toisessa
kädessä, eikä suostunut siirtämään kopteria ennen kuin demo oli kuunneltu. Niin
hyvä kuin stoori onkin, se ei taida pidä paikkaansa. Kris kyllä pistäytyi töidensä
ohessa ”vispilällä” viemässä Johnnylle demon, mutta tämä ei ollut edes kotona.
Puutarhuri toimitti kasetin perille. Ei Krisillä myöskään ollut olutta eväänään.

Kristoffersonin mukaan Cashin väritykseen taipuvainen mielikuvitus teki tarinasta
legendan. Onpa sitä taipumusta tarinankerrontaan Krisillä itselläänkin. Monet
hänen lauluistaan ovat kuin lyhykäisiä novelleja – vieläpä taiten kirjoitettuja. Ei
ole mitenkään tavatonta, että kuulijalla menee stoorin vietäväksi heittäytyessä
yllättäen ”roska silmään”. Kris on englanninkielisen kirjallisuuden maisteri. Laaja
lukeneisuus kuuluu taitona sanoa asiat keskivertoa ilmeikkäämmin ja
nasakammin. Laulujen sivulauseistakin löytyy lausahduksia, joiden varaan moni
muu rakentaisi kokonaisen kappaleen.

Juhlajulkaisuja

Kristoffersonin merkkipäivän aikoihin ilmestyi kolme mainiota julkaisua.
Highwaymenin, superbändin, jonka Kris muodosti aikoinaan Willie Nelsonin,
Waylon Jenningsin ja Johnny Cashin kanssa, kolmen cd:n ja yhden dvd:n
livepaketti ”American Outlaws” aloitti juhlaputken keväällä. Synttäreiden aikaan
kesäkuussa päivänvaloon tulivat puolestaan Kristoffersonin 11 ensimmäistä
pitkäsoittoa ja viisi levyllistä livejä, demoja ja muita harvinaisuuksia yhteen
niputtava 16 cd:n boksi ”The Complete Monument & Columbia Collection”.  

Tuoreempaa näkökulmaa arkiston aarteiden rinnalle tarjoaa omakustanteinen
tupla-cd ”Cedar Creek Sessions”. Pari vuotta sitten äänitetyllä studiolivellä Kris
versioi pienen bändin kanssa 25 kappaleen verran vanhoja ja hieman
uudempiakin poimintoja uransa varrelta. Materiaalista suurin osa on peräisin 70-
luvun kultakaudelta. Laulunkirjoituksellisesti täydellisyyttä hipovalta debyytiltä,
vuonna 1970 ilmestyneeltä ”Kristoffersonilta”, on mukaan tarttunut yhdeksän
laulua.

Eletyt vuosikymmenet eivät kaikin ajoin ole kuluneet aivan THL:n suositusten
mukaisesti. Siitä huolimatta mies on kasikymppisenäkin hyvässä iskussa. Vuosien
marinoima laulutulkinta kielii siitä, että solisti todella tietää, mistä laulaa.
Esimerkiksi ”Sunday Morning Coming Down” saa osakseen todella rouhean
luennan.

Sympaattisen luomua

Studiosessioiden satoa ei ole lähdetty liiaksi siistimään, vaan se tarjotaan
eläväisenä rapsahduksineen ja tuhinoineen kaikkineen. Kristoffersonin levyillä
monesti ennenkin vallinnut livemäisen rento tunnelma lisää kokonaisuuden
sympaattisuutta.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Lahti Blues & Roots

Kris soittaa laulunsa ohella tuttuun tyyliin kitaraa ja muutamiin piiseihin
huuliharppua folkmaisesti koko suun leveydeltä. Asiansa osaavana ja ennen
kaikkea oivaltavana bändinä kolmen päivän aikana äänitetyissä sessioissa
toimivat kitaristi
Shawn Camp, kosketinsoittaja Michael Ramos, basisti Kevin
Smith
ja rumpali Mike Meadows. Laulujen ehdoilla etenevä musisointi on
niukkaa, mutta täyteläistä. Runsaasti kuultava Wurlitzer (sähköpiano) tuo hyvän
lisän muilta osin akustiseen sointiin. Jälkeenpäin materiaalia ovat koristelleet
vielä
Lloyd Maines erilaisin kielisoittimin ja Fred Remmert koskettimilla. Krisin
rinnalla korostetun tyttömäiseltä kuulostava
Sheryl Crow pistäytyy duetoimassa
Johnny Cashin ja
June Carter-Cashin tunnetuksi tekemän hempeilyn ”Loving
Gift”.  

Hempeyttä ja ilkikurisuutta

Eräs Kristoffersonin tuotannon ominaispiirre on herkimmistäkin rakkauslauluista
löytyvä sisäänrakennettu hoilattavuus. Erityisesti se korostuu Krisin omissa
tulkinnoissa. Vaikka kappale olisi kuinka kaunis ja teksti kaunopuheinen, se toimii
mainiosti myös nuotiokitaran kanssa laulaen. Tämän ominaisuuden ansiosta laulu
saadaan sopimaan paremmin myös tavallisen kadunmiehen elämään.  Krisin
tunnetuimmista rakkauslauluista kuullaan nyt muun muassa, ties keiden
muidenkin levyille päätynyt ”Help Me Make It Through the Night ” ja
parisuhteeseen encorea ehdotteleva ”For A Good Times”.

Kristoffersonin levyillä on aina soinut myös hänen poliittinen ja uskonnollinen
puolensa. Hän on hanakasti puolustanut sorrettuja ja kritisoinut vallitsevia
epäkohtia. Uskonnollisissa lauluissa on kantavana ideana usein Jeesuksen
kapinallisuus omana aikanaan. Usein kantaa on otettu myös ilkikurisuuden
kautta. Nyt päivitettävä ”The Law Is For the Protection Of the People” on ehkä
jälkihippimäisiltä teemoiltaan kuusikymmenlukuinen, mutta pienin viilauksin myös
nykypäivään sopiva.

”Broken Freedom Song” tuo muutaman lisänäkemyksen Krisille läheiseen
vapausteemaan. Samaista aihetta käsittelevät tietysti myös ”Me And Bobby
McGee” ja ”Billy Dee” sekä levyn ainoa uusi laulu ”Winter”.  Se lienee saanut
innostuksensa viiden vuoden takaisesta elokuvasta ”Delfiinitarina”, jossa Kris
itsekin näytteli.

Lääkitys pielessä

Edellisellä Suomen-vierailullaan vuonna 2012 Kristofferson ei ollut aivan
elämänsä kunnossa. Hänellä oli diagnosoitu Alzheimerin tauti, joka aiheutti
muistikatkoksia ja pisti miehen käymään niin sanotusti hieman hitaammalla.
Tämän vuoden alussa kävi ilmi, että tuolloin tehty diagnoosi oli tyystin väärä.
Alzheimerin sijaan Kristoffersonilla onkin Lymen tauti. Väärä lääkitys osaltaan
vieläpä pahensi oireita. Nyt kun asia on korjattu, Kris on taas hyvässä kunnossa.

Krisin viimekertaisesta vierailusta on kuultu ankaraakin kritiikkiä. Toisaalta hänen
karismansa ja toinen toistaan hienommat, karusti tulkitut täyttivät Tampere-talon
ison salin vaivatta.
Tällä kertaa Kris Kristoffersonin mukana on myös pieni bändi,
joten luvassa lienee hieman täyteläisempi esitys – ja nippu mitä hienoimpia
countrypiisejä.

MARKO AHO


Kris Kristofferson: Cedar Creek Sessions. KK Records, 2016

Kris Kristofferson (laulu, kitara, huuliharppu), Shawn Camp (kitarat), Michael
Ramos (koskettimet), Kevin Smith (basso), Mike Meadows (rummut)

Vierailijat: Lloyd Maines (pedalsteel, slidekitara, mandoliini), Fred Remmert
(koskettimet), Sheryl Crow (laulu)
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA