12.10.2009 Kuvagalleria Pete Gage
Hulppeat iltamat Lahdessa
Lahti Blues & Rootsin pääkonsertti soi kymmenennen kerran. Rock 'n Roll
Women sai kansan pähkinöiksi ja ex-Feelgood-mies Pete Gage sähköisti
tunnelman. Suojelija Pepe Ahlqvist oli jälleen vireessä.
Kymmenes Lahti Blues & Roots oli jälleen kerran mainio bluestapahtuma synkeää
syksyä piristämään. Päätapahtuma Alex Park Hotellissa keräsi runsaan yleisön,
joten Lahden Rytmin Ystävät voi hyvillä mielin suunnitella tulevia tapahtumia.
Puheenjohtaja Hara Järvinen saa olla ylpeä joukkueestaan. Hyvä talkooporukka
on iso voimavara!
Illan aloitti Wallu Heinomaa & Friends päälavalla klo 19:15. Kitaristi-laulaja
Wallu on pitkän linjan lahtelaismuusikko ja on vaikuttanut sellaisissa bändeissä
kuten Amulet, Sleepy Sleepers, Nepa ja Charlies.
Yhdessä kuusimiehisen bändinsä kanssa hän tarjosi nostalgisia tunnelmapaloja
vuosien varrelta. Ohjelmistossa olivat muun muassa kappaleet "Presence Of The
Lord", "The Night They Drove Old Dixie Down" ja "Waltzing Matilda". Leppoisan
meiningin vastapainoksi lavalla kävi vierailemassa Wallun hyvä ystävä ja
yhteistyökumppani Dave Lindholm kahden värssyn verran. Daven blueskitaraa
päästiin ihailemaan biiseissä "Who Do You Love" ja "Sweet Little Angel".
Päätteeksi rokattiin Wallun ja Friendsin esittämän menopalan "Route 66" tahtiin.
Tapahtuman suojelija Pepe Ahlqvist ja kitaristi Jonne Kulluvaara pistivät
pystyyn suorastaan sykähdyttävän bluesesityksen. Pepen vuosien varrella
hioutunut, sydänjuurista asti kumpuava tulkinta sai yleisön vakuuttuneeksi siitä,
että blues on nimenomaan tunnetila.
Jonne Kulluvaaran tyylitietoinen kitarointi oli hyvä perusta Pepen temmeltää.
Jonnen akustisella soitetut soolot sisälsivät mukavia juoksutuksia, ja slideputki
pysyi myös hyvin hyppysissä. Pepe soitti myös muutamia sooloja akustisellaan,
joten taitoa löytyy siltäkin saralta.
Ohjelmiston lainabiisit "Don't Lie To Me", "Kind Hearted Woman" ja "Eeny Meeny
Miny Mo" olivat hyviä vetoja, mutta paremmin toimivat mielestäni Pepe Ahlqvistin
omat sävellykset. "Neighbourhood Kid", "Small Timer" ja "Doggone Disgusted"
ovat maailmanluokan laatukamaa.
Eniten tunnetta ja veret seisauttavaa tulkintaa kuultiin kuitenkin kahdessa
suomeksi lauletussa kipaleessa "Soitan Sen Pois" ja "Näillä Mailla". Näistä
jälkimmäinen kuuluu vankasti osastoon 'kuulkaa korpeimme kuiskintaa'. Kitarointi
oli varsin intensiivistä näissä kappaleissa. Setti päättyi Pepen hittiosastoon:
"Back To The River".
Big Yellow pirteänä
Illan ehdoton piristysruiske oli raumalainen Big Yellow, jonka soul- ja
r&b-pitoinen musiikki pisti yleisön sukat tötterölle. Bändi esiintyi tapahtumassa
myös 1995, ja yleisön pyynnöstä kiinnitys uusittiin tälle vuodelle.
Kahdeksanhenkisen bändin tiukka soitto ja tutut kappaleet nostivat tunnelman
kattoon. Laulaja Jari Voutilainen hommansa, kuten myös koko bändi. Kitaristi
Teppo "Tee Jii" Saarinen vetäisi asiaankuuluvia tiukkoja sooloja, mutta kyllä
esille pääsivät muutkin soittajat. Rytmiryhmä suoriutui vaativasta tehtävästään
hienosti rumpali Jari Varjon johdolla. Tarkempaa ja kovemmin iskevää rumpalia
saa etsiä! Bassoa käskytti itse Mr Rauma Blues, Tunnu Pärssinen.
Big Yellowin terävästi soittavan puhallinosaston fillit osuivat tarkasti kohdilleen
tuoden pontta koko bändin sointiin. Lauri Ellilä (tenorisaksofoni), Ari Jokinen
(alttosaksofoni) ja Tommi Kolunen (trumpetti) hoitivat homman suvereenisti.
Kosketinsoittaja Arto Makelän sähköpiano- ja hammond-soundit kuuluvat myös
oleellisena osana bändin soundimaailmaan.
Vanhat soul-hitit, kuten "Giving It Up For Your Love", Chicagon "I'm A Man" ja
Temptationsin "Shakey Ground" rullasivat hienosti. Rokimpaa osastoa viljeltiin
numeroissa "Why Me?" ja "Can't I Get A Witness". Ensimmäisessä encoressa
tunnelmoitiin "Ain't No Love (In The Heart Of The City)" -biisin tahtiin.
Toisessa encoressa lavalle tuli vierailemaan Pepe Ahlqvist huuliharppuineen.
Keikan päätti huima versio Ike Turnerin "Rocket 88", jonka Pepe myös lauloi.
Huuliharppuilu oli, kuten arvata saattaa, mitä mainiointa!
Rokkimimmit tulittivat täysillä
Yleisön innokkaasti odottama Rock 'n Roll Women tihkui energiaa oikein tuutin
täydeltä. Kolme kovaa artistia pyöritti yleisön suorastaan pähkinöiksi. Erja
Lyytisen taustabändi, Davide Florenon johdolla, oli erittäin hyvässä vedossa.
Maria Hänninen aloitti osuutensa basson varressa esittämällä Spencer Davis
Groupin klassikon "Keep On Runnin'". Hyvin rullaava biisi sai heti yleisön
lämpimäksi, eikä tunnelma päässyt latistumaan rauhallisemmissakaan
kappaleissa. "Soulful Dress" -grooven jälkeen kuultu Hendrixin "Wind Cries
Mary" toi hyvin esiin Marian laulutaidot. Janis Joplinin "Move Over" innosti
yleisöä entisestään.
Matti Vallius tuli basson varteen, kun Maria esitti oman kappaleensa "Don't
Blame Me" soittaen siinä samalla viulua. Laadukkaan osuutensa Maria päätti
funkahtavaan "I'm A Woman (I'm A Backbone)" -kappaleeseen.
Erja Lyytinen otti yleisönsä myös helposti haltuunsa. "Steamy Windows" starttasi
hänen osuutensa komeasti. Erjan oma kappale "Funky Mama" esitteli tyylikästä
wah wah -pedaalin käyttöä. Kappale lähti lentoon, kun kosketinsoittaja Harri
Taittonen pisti tulemaan rytmikästä klavinetin murinaa ilmoille.
Erjan kitarointi oli tasokasta läpi keikan. Soolot olivat taidokkaita ja esiintyminen
erittäin itsevarmaa. Hänen osuutensa päättänyt slide-iloittelu "Rollin' & Tumblin"
alkoi hitaalla "Crossroads" -introlla. Legendaarinen kappale sisälsi myös hyvin
toimivan yllärin, kun sekaan ympätty pätkä "Smoke On The Wateria" pääsi
valloilleen biisin loppupuolella.
Rempseä Maya Paakkari laittoi lopullisesti porukan nippuun valloittavalla
janisjoplinmaisella, tehokkaalla äänellään. Alussa tuntui, ettei hän ollut kovinkaan
tuttu esiintyjä yleisölle, mutta nopeasti hänen taitonsa ja suorasukainen
esiintymisensä valloittivat yleisön puolelleen.
Nina Simone kuuluu Mayan esikuviin, joten hänen repertoaaristaan kaivettu
"Work Song" aloitti setin. Mahtipontinen "River Deep Mountain High" nosti
ihokarvat pystyyn, samoin kuin Joplin-bravuuri "Piece Of My Heart". Ennen "Don't
Judge A Book By It's Cover" -kipaletta Maya kertoi, ettei biisi ollut aiemmin sen
kummemmin hänelle kolahtanut. Mutta sitten, kun Marjo Leinonen ja Agents
esittivät biisin taannoin televisiossa huomasi Maya, että biisihän on p****leen
hyvä! Hyvin toimi myös Mayan esittämänä.
Loppuun Maya vielä rykäisi hulppean AC/DC-coverin "Whole Lotta Rosie".
Koko naiskolmikko vetäisi vielä kaksi kappaletta kimpassa keikan päätteeksi.
Ensimmäinen oli "Women Be Wise", jossa kehotettiin olla mainostamatta omaa
ukkoaan. Hendrixin "Fire" päätti keikan. Rami Eskelisen työskentely oli huikeaa
tässäkin numerossa.
Feelgood-tunnelmissa
Ismo Haavisto Band oli päälavan viimeinen esiintyjä. Ismo, multi-instrumentalisti
ja laulaja, oli jälleen elementissään esittäessään 'laatutakuu-bluesiaan'. Bändi
saapui paikalle suoraan studiohommista, sillä uutta levyä viimeistellään par'aikaa.
Uutta tuotantoa olivat kappaleet "Searchin' For My Baby" ja "Please Don't Ever
Leave". Ensimmäinen oli mukava perusblues. Jälkimmäinen edusti slovariosastoa
New Orleansin malliin. "Marina" oli hauska menopala, mutta reippainta antia oli
ehdottomasti hulppea Fabulous Thunderbirds -laina "The Crawl". Kantria
lähestyttiin omalla "Man Of The Road" -kappaleella.
Ismo oli tapansa mukaan oivalla soittopäällä. Huuliharppu soi mureasti ja
kitarasoolot olivat lennokkaita. Laulajanakin hän kuuluu kärkikaartiin. Jonni
Seppälä vakuutti myös kitaran varressa monissa sooloissaan. Parin maistiaisen
perusteella uusi levy on laatutavaraa.
Katutason Skumppa-ravintolassa esiintyi The Munsons, parivaljakko Tommi
Viksten ja Tokela. Suuren väkijoukon aiheuttama tungos vaikeutti heidän
seuraamistaan, mutta sentään kappale "I Feel Like Steppin' Out" setistä erottui.
Samassa paikassa myöhemmin tarjoili tanakkaa pianobluesia ja 'rokenrollia'
entinen Dr Feelgoodin laulaja-harpisti Pete Gage orkesterinaan Doctor's Order.
Pete aloitti esittämällä pianobluesia duona rumpali Juha Takasen kanssa.
Mieleen jäi kappale "Midnight Hour Blues".
Muutaman biisin jälkeen rumpali Takanen poistui takavasempaan ja sähköpiano
roudattiin lavalta pois. Lavalle astui Doctor's Order jatkamaan Pete Gagen
säestystä. Uutta levyä rustaava Pete tarjoili maistiaisia tulevalta levyltään. Yksi
mukiinmenevä ralli oli nimeltään "Tough Talk Boogie", ja toinen uusi kappale taisi
olla "Relaxin' With My Baby".
Muuten setti oli silkkaa R&R-juhlaa a' la Dr Feelgood & Doctor's Order. Archie
Hämäläisen kitara soi jälleen kuin hurmiossa ja rytmiryhmä Teppo Nättilä
(basso, laulu) - Kimmo Oikarinen (rummut) tuuttasi tanakkaa rytmiä ilmoille.
Peten karhea ääni toimi hyvin, ja vanhat Feelgood-bravuurit sähköistivät
tunnelman. Ainoastaan äänentason kovuus häiritsi hieman meininkiä, mutta
kaikkeen tottuu, sanoo entinen aistinsolu. Hyvän olon polulta eksyttiin pari
kertaa esittämään myös perinteisempää bluesia. "Can't Be Satisfied" ja
"Crossroads" olivat hyviä valintoja ohjelmistoon. Hulppea ilta!
KAKE KIIRIKKI, teksti ja kuvat
Kuvagalleria
Linkki: Lahden Rytmin Ystävät
.
|
