Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2008 Blues-Finland.com
Omaperäisyydellä raja-aidat kumoon

21.9.2008

Laika & the Cosmonautsin rakettimoottori sammuu marraskuun alussa, mutta hiipumisen merkkejä ei ollut havaittavissa yhtyeen Kouvolan-keikalla. Varsinkin elokuvasävelmät saivat yleisön villiksi.

Jäähyväiskiertueellaan oleva
Laika & The Cosmonauts on taivaltanut jo reilut 20 vuotta musiikillisella kiertoradallaan. Bändi haluaa pistää pillit pussiin, ennen kuin kehäraakin leima lyödään otsaan. Suosiota  bändillä kuitenkin riittää, vaikka nykyään instrumentaalimusiikki ei mikään suosikkigenre olekaan.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
Kun on tarpeeksi omaperäinen,  musiikilliset raja-aidat unohtuvat tiukkapipoisemmaltakin musiikinkuluttajalta. Bändin keikka Kouvolan House Of Rockissa todisti tämän. Mukavaa kontrastia näkyi lavan edessä, kun Cannibal Corpse -yhtyeen t-paitaan pukeutunut nuori hevimies seurasi Mikko Lankisen tyylikästä kitarointia varsin intensiivisesti.

Laika & The Cosmonautsin tyyliin olennaisesti kuuluva rautalankakitarointi ja karski urkusoundi eivät olleet alussa täysin balanssissa. Mikko Lankisen kitara ja
Matti Pitsingin koskettimet eivät erottuneet tarpeeksi hyvin taustasta. Esimerkiksi mainion "Disconnected"-kappaleen lennokas b-osa jäi vaisun kuuloiseksi, mutta onneksi miksaaja sai nopeasti homman ojennukseen. Kokenut rytmiryhmä Tom Nyman (basso) ja Janne Haavisto (rummut) ovat tuttuja myös J. Karjalaisen taustabändeistä, joten homma oli siltä osin varmoissa käsissä.

Bändin setti sisälsi kaikki vuosien varrella tehdyt makupalat, joten yleisö sai nauttia tuttujen melodioiden tunnelmasta. Salin puolella oltiin kuin olohuoneessa, sillä porukkaa istuskeli tiiviisti jopa aivan lavan läheisyydessä. Parhaiten yleisöön upposivat Cosmonatsien tekemät sykähdyttävät versiot elokuvamusiikin puolelta. Ohjaaja
Alfred Hitchcockin hovisäveltäjän Bernard Herrmanin tuotokset "Psyko" ja "Vertigo" oli ympätty mahtipontiseksi medleyksi. Myös kuuluisan agenttiseikkailun vauhdikas tunnari "Mission Impossible" (Lalo Schiffrin) sai yleisön innokkaaksi.

Bändin tiukka yhteissoitto tuli kaikille selväksi viimeistään kappaleessa "Get Carter" (Roy Budd). Tämä agenttileffan tunnari lähti suorastaan ylempiin sfääreihin, kun soittajat innostuivat pistämään parastaan. Pientä rumpusettiä kurittanut Haavisto ja murealla bassosoundilla veivannut Nyman saivat rytmijalan liikkeelle ja rytminvaihdoksetkin osuivat nappiin. Lankinen ja Pitsinki soittivat melodiaa kimpassa, kunnes rytmi vaihtui nopeampaan. Bändi kuulosti
The Doorsilta parhaimmillaan, kun Pitsinki pisti tulemaan sähköpianomaista urkusooloa. Pitkän biisin päätteeksi hypättiin suoraan oman tuotannon pariin kappaleella "Baja", joka oli varsinaisen setin viimeinen.

Kun kouvolalainen yleisö innostuu jostakin, niin se tietää bändille kuin bändille extrahommia. Ensimäinen encore oli Laika & The Cosmonautsin debyyttilevyn nimiraita "C'mon Do The Laika". Muhkeita tekokulmakarvoja breshneviläiseen tyyliin ei kuitenkaan nähty soittajia komistamassa, kuten alkuaikoina oli tapana. "Sauna-Soul" oli itsestäänselvyys ja päätteeksi kuultiin legendaarinen rautalankabiisi "Telstar" (Joe Meek), jota muun muassa
The Ventures versioi aikoinaan.

Tämäkään ei yleisölle riittänyt, vaan vielä vaadittiin lisää. Toive toteutettiin "Sauna-Soul"  -uusinnalla, tosin tällä kertaa pidempänä versiona. Illan päätöksenä yleisö pääsi osallistumaan äänijänteillään kappaleessa "Look! No Head!". Varsin äänekkäästi osallistuikin.

Laika & the Cosmonautsin viimeinen Suomen-keikka on Helsingin Tavastialla sunnuntaina 12. lokakuuta. Siitä on odotettavissa hulppea "grande finale". Bändi käy vielä jenkkilän puolella heittämässä parin viikon rundin, joka päättyy kahteen keikkaan Continental Clubilla Austinissa Texsasissa. Siellä bändi sammuttaa rakettimoottorinsa sopivasti Halloween-juhliin 1. marraskuuta. Toivottavasti saamme nauttia bändin musiikista vielä live-DVD:n muodossa. Jäämme kaipaamaan!

KAKE KIIRIKKI, teksti ja kuva


Laika & The Cosmonauts. House Of Rock, Kouvola 12.9.2008

Mikko Lankinen (kitara), Matti Pitsinki (urut, kitara), Tom Nyman (basso), Janne Haavisto (rummut)


Linkit:
Laika & the Cosmonauts, House of Rock, Kouvola