BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
26.8.2010
Omavaraisesti, laatutakuulla
Lena & The Slide Brothersin albumi "Turn It
On" on laadukkaasti toteutettu kokonaisuus
muusikontyöstä tuotantoon. Rahkeita on
luoviin kappaleisiin, mutta yksinkertaisuutta
vältellään liikaakin.

"Turn It On" -niminen albumi antaa vihdoin
puheenvuoron
Lena Lindroosin ja Matti
Kettusen
vuosien varrella kertyneille
sävellyksille. Niitä kuullaan kaksitoista
kappaletta. Kun kaksikon seuraksi liitetään
Ville Leppänen ja Jupe Litmanen, saadaan
yhtye
Lena & The Slide Brothers.

Kokoonpano on laatua kiireestä kantapäähän. Lindroos (laulu, basso) ja Kettunen
(moninaiset kielisoittimet) ovat tuttuja muun muassa
Masi Sallinen Quartetista.
Rumpali Jupe Litmasen ansiolistasta löytyvät esimerkiksi
Honey B & The T-Bones
sekä Nieminen & Litmanen. Leppästä puolestaan pidetään laajasti yhtenä
parhaista kitaristeista Suomessa. Eikä haastajia löydy ihan helpolla
naapurimaistakaan.

"Turn It On" sisältää country- ja folk-henkistä, amerikkalaistyyppistä
juurimusiikkia. Ajoittain sävyt ovat popahtavatkin. Kappaleet ovat melodisia ja ne
sisältävät runsaasti värikkäitä sointukäänteitä. Blues lymyilee jossakin taustalla,
itseoikeutettuna pohjavireenä.

Tunnelmia ja tarinoita

Parhaimmillaan Lena & The Slide Brothers yltää erinomaisuuteen. Tehokkaan biitin
ja kivat käänteet sisältävä "Old Dog" on levyn valioita. Vaikka biisi on aivan
normaalin mittainen, ehditään sen aikana käydä hyvin erilaisissa tunnelmissa ja
maisemissa.

"Hurricane in Your Eyes" polkee tositarkoituksella. Hyvä tarina pitää lisäksi
mielenkiinnon loppuun asti yllä. Tunnelmoinnin "A Little Love (Can Hurt Nobody)"
herkut ovat Matti Kettusen upean herkät kitaraintro ja -soolo. Ne tekevät muuten
keskinkertaisesta raidasta yhden levyn parhaista.

Toinen hyvää tarinaa kertova kappale on elämäkerrallinen "All Those Sweet
Songs". Mandoliini (Leppänen) ja Hammond-urut (Tapio Niemelä) ovat komeaa
kuultavaa. Country-balladi "Loving in My Heart" on tehoava
yksinkertaisuudessaan. Simppelimpi voisi olla myös "Too Many Highways".
Suoraviivaisempana rock-biisi kolisisi paremmin; melodioita ja luovia
sointuvaihtoja kyllä riittää albumilla muutenkin.

Mukavia vetoja ovat myös letkeä nimibiisi "Turn It On" sekä hieman viihteellinen,
mutta tukevan basson pelastama "Free Riding Man". Lisäksi mukaan on mahtunut
muutama köykäinen kantrihumppa.

Paria hyvää tarinaa lukuun ottamatta tekstit ovat melko tavanomaisia. Pyöritään
rakkausteemoissa, tuokiokuvissa ja haikaillaan menneiden perään.

Takuutyötä

Kuten odottaa saattaa, kaikki soittajat osoittavat levyllä kykynsä. Kettunen ja
Leppänen rakentelevat toinen toistaan maukkaampia kitara-, mandoliini- ja
banjokuvioita. Lindroos laulaa hyvin, ainoastaan siellä täällä korkeat äänet
asettavat haasteensa. Lisäksi hän osaa ääntää englantia – se on ehdoton
uskottavuustekijä, kun vieraalla kielellä lähdetään töitä tekemään. Litmanen
hoitaa patteristin toimen jällen kerran luotettavan tyylikkäästi.

Muutamat kärkikappaleet ovat tasapainoisia esityksiä, mutta suurinta osaa
materiaalista vaivaa tietty staattisuus: teokset eivät välttämättä kehity matkan
varrella. Useat ovat yhden idean kappaleita. Kun teema on kertaalleen kierretty,
on koko kappale kuultu minuutissa. Lisäksi yhdelle tai kahdelle täysin
suoraviivaiselle biisille olisi ollut tilausta.

Lena & The Slide Brothersin albumin "Turn It On" vahvuudet ovat
sataprosenttinen sävellysomavaraisuus sekä ensiluokkainen muusikontyö.
Tuotannossakin on tehty kelpo työtä.
Davide Florenon äänitys ja miksaus ovat
rytmimusiikin orkestereille suoranainen laatutakuu.

PASI TUOMINEN


Lena & The Slide Brothers: Turn It On. Backbeat Records, 2010

Lena Lindroos (laulu, basso), Matti Kettunen (kitara, mandoliini, banjo,
taustalaulu), Ville Leppänen (kitara, mandoliini, banjo, huuliharppu, taustalaulu),
Jupe Litmanen (rummut)

Vierailijat: Tapio Niemelä (Hammond-urut), Veera Railio (taustalaulu)

Tuottajat: Matti Kettunen, Kai Jauhiainen


Linkki:
Lena & The Slide Brothers

- - - - -

ILMOITUS

Tallink Siljalla kuumia tarjouksia - netissä vain elokuun loppuun!
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English