KONSERTTIARVIO
 

Little Victorin rollaavaa bluesia
Little Victor ja Jo' Buddy. Kuva: Marko Aho
2.2.2020   Kuvagalleria

Tampereen Telakalla kunnioitettiin perinteitä, mutta ei jämähdetty eiliseen.
Suomalaisryhmä Down Home Kings soitti Little Victorin bändinä.


Victor Mac sai nimeensä etuliitteen Little lähdettyään teini-ikäisenä mukaan
musiikkikuvioihin. Hän pääsi pian soittamaan ja kiertämäänkin monien
nimekkäiden artistien kanssa. Tutuiksi tulivat niin
Hubert Sumlin, Frank Frost
kuin R.L. Burnside. Hyvään seuraan ajauduttuaan Victor omaksui varsin
perinteikkään ja luontaisen bluestyylin. Siinä fiilis menee koska tahansa tekniikan
edelle.

Victorin kahdeksankymmentäluvulla alkanut matka bluesin maailmassa on pitänyt
sisällään monenlaisia etappeja. Eräs merkkipaalu oli kymmenisen vuotta sitten
yhteistyö
Louisiana Redin kanssa. Yhteislevyt ”Back to the Bayou” (2009) ja
”Memphis Mojo” (2011) saivat hyvän vastaanoton ja lisäsivät Victorinkin markkina-
arvoa. Sittemmin hän vähensi keikkailua.

Välillä Victor keskittyi ahkeroimaan muun muassa levytuottajana ja
sessiomuusikkona, kunnes iski taas polte tien päälle. Pari vuotta sitten oli
vuorossa paluu oman soolouran pariin. Pitkäsoitto ”Deluxe Lo-fi” (2018) ilmestyi.
Levy, jolla
Kim Wilsonin ja Carl Sonny Leylandin ohella soittavat Jo’ Buddy,
Down Home Kings
ja Tomi Leino, äänitettiin pitkän ajan kuluessa. Victor kertoi
keikalla, että jossain vaiheessa projektia valmis masternauha hukkui. Niinpä hän
päätyi tuottamaan lopullisen levyn hätäisesti tehdystä kasettikopiosta. Päätös
tuotti oivan, karun soundimaailman.
Little Victorilla on Down Home Kingsin kanssa
pitkä yhteinen historia. Kymmenen vuotta
sitten Louisiana Redin kanssa tekemillään
Suomen-keikoilla soitti jo samainen bändi.
Bändin välinen yhteispeli onkin vaivattoman
rullaavaa.
Jaska ”JP” Prepulan basso ja
Tyko ”Down Home King III” Haapalan
rummut pitävät pyörät pyörimässä ja kompit
rullaamassa. Tätä kaksikkoa ei
äkkinäinenkään kurvi tai töyssy säikäytä.
Alakierrosten vääntöä löytyy, mutta
tarvittaessa huimapäinen hurjastelukin
luonnistuu.

Konsertissa Tampereen Telakalla saattoi
huomata bändin yhteisen treeniajan jääneen
vähiin. Se ei menoa haitannut. Valppaasti
jamittaen homma hoitui. Victor soitti laulun
ohessa kitaraa slide-putkella ja ilman sekä
räkkihuuliharppua. Lavan sivulla coolisti
kompaten viihtynyt Jo’ Buddy otti sooloillaan
tilan haltuun aina, kun sille tarvetta ilmeni.
Louisiana Red ja Little Victor
Tampereella 2010
Yleissaundi oli juureva ja rouhea heti illan avauksessa ”I’m Gonna Let You Go”.
Victor soitti avauksessa myös harppua, johon hän hihkui hauskoja väliujahduksia.
Myöhemmin hän sääti harppumikkiä isommalle ja pääsi kikkailemaan feedbackin
kanssa.


Ilta oli oivallinen osoitus siitä, miten perinteitä voi pitää arvossa ja elävänä
kuulostamatta menneisiin jämähtäneeltä. Little Victorin bluesissa ei ole rockia
mausteena, mutta silti se rokkaa ja rollaa paikoittain todella komeasti. ”En soita
rock and rollia, mutta osa kappaleistani saattaa kyllä kuulostaa siltä”, Victor
spiikkasi. Ilmeisesti näillä hepuilla on käytössä hyvän fiiliksen kikkakirjasta joku
varhaisempi painos, jota tehtäessä ei rokkia vielä ole ollut olemassakaan…
Onneksi opit eivät ole vanhentuneet pätkääkään. Hyvää fiilistä tällä ryhmällä
piisaa.

Ensimmäiseen settiin Telakalla saatiin hieman tahatonta komiikkaakin. Victorin
käyttämä kitaravahvistin sanoi kesken kaiken sopimuksensa irti. Hetken aikaa
lavalla vallitsi vaivoin hallittu kaaos. Kitaristit arpoivat kitaroita, johtoja ja
vahvistimia. Onneksi varalaite löytyi, ja homma jatkui. Hetken päästä irtosikin
sitten Victorin laulumikrofonista piuha ensimmäisen kerran. Se piti pariinkin
kertaan keikan aikana teipata paikalleen. Eikä yleisön ”karaokelappujen”
telineenä toiminut mikkiständikään solistia kommelluksitta totellut. Monenlaista
tohinaa ilmaantui tuomaan lisähuvia esitykseen.

Illan musiikillinen tarjonta oli pääosin Victorin kahdelta tuoreimmalta soololevyltä
tuttua. Louisiana Redin kunniaksi kuultiin häneltä lainattu ”Sweet Leg Girl”. Myös
Victorin omat laulut noudattelevat (hänen soittotyylinsä lailla) perinteitä ja
saattavat olla kovasti tutun kuuloisia. Esimerkiksi ”My Mind” tekee tyylillisesti
kunniaa
Otis Rushille – ja komeasti tekeekin. Yleisön laulatusta varten
askarrellut tekstilaput pääsivät käyttöön rullaavissa ja mukaansa tempaavissa
yöaiheisissa kappaleissa ”Boogie All Nite Long” ja ”Another Sleepless Night”. Sen
verran vaisusti lähti yhteislaulu liikkeelle, että ilmeisesti yöfaneja ei ollut Telakalle
osunut montaakaan.

Verkkaisempi ”This Letter” nosti JP Prepulan basson erityisen hyvin esiin. Kolmen
menevän kappaleen rykelmä nostatti tunnelmaa keikan lopussa. ”Black Cat
Bone” oli juuri sellainen rokkenrollilta kuulostanut blues, ja ”Shake Your Boogie”
sai yleisön viimein laulamaan kunnolla. ”Raggedy and Dirty” viimeisteli homman
himaan. Harmillisen harvalukuinen kuulijakunta taputti ja tömisti encoren toivossa
vimmatusti. Toive kuultiin, encore myös.

Victor vaihtoi Jo’ Buddylta lainaamansa puoliakustisen Klira-kitaran Fenderin
lankkukitaraan. Kaksi ylimääräistä numeroa mentiinkin sitten miltei
Hound Dog
Taylorin
hengessä slidetellen. Se oli hieno päätös hienolle illalle.

MARKO AHO

Kuvagalleria
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2020
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some